Ruokaohjeita

Sivut

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Niittybroileria helposti paistopussissa


Eletään sellaisen helleaallon keskellä, että uunin kuumentaminen ja kokkaaminen kuumassa keittiössä ei tunnu järkevälle idealle. Pian sää kuitenkin viilenee, grilliruoka kaipaa vaihtelua ja herkullinen sekä helppo broiskuruoka alkaa tuntua hyvälle ajatukselle. Kaupasta voi ostaa kokonaisena grillattua broileria, mutta maku on tässä itsevalmistetussa erilainen. Hieman ahertamista se vaatii, mutta herkuttelu itsetehdyllä broilerilla korvaa vaivannäön mennen tullen. 


Ostin keväällä pitkästä aikaa pakastetun broilerin ja hämmästyin valmistamani ruoan herkullisuutta. Voiko pakastebroilerista tehdä näin hyvää ruokaa? Vaikuttaako makuun hyvät mausteet, tekotapa (rautapadassa sillä kertaa) vai "niityllä" kasvatettu broileri? Nyt olemme popsineet Miehen kanssa niittybroileria jo kolme kertaa ja tykänneet joka kerta. Viimeisimmän valmistin helposti paistopussissa ja annoin sen kypsyä uunissa todella pitkään. Maku oli aiempaakin herkullisempi, vaikka tekotapa kaikista helpoin.  
Pari vuotta sitten valmistin herkullista kokonaista broileria uunissa hieman työläämmin. Postaukseni siitä löydät tästä linkistä!



Niittybroilerin kasvatustapaan, resepteihin yms pääset kurkistamaan tästä linkistä! Viimeisin broisku oli niin suurikokoinen, että se ei mahtunut kumpaankaan pataani. Niinpä päätin kypsentää sen paistopussissa. Vuorokauden sulanut lintu pääsi maustekylpyyn Look-paistopussiin yön ajaksi. Pussin pohjalle kertyneestä nesteestä tuli erittäin herkullinen kastike lisäämällä vain maustamatonta tuorejuustoa, mausteita ja hieman vettä.


Broilerista riitti ruokaa kahdelle lounaalle. Mansikkainen ja hedelmäinen salaatti fetajuustokuutioilla oli nappivalinta lisäkkeeksi. Tätä ruokaa kehtaa tarjota kenelle tahansa, mutta maistuu myös tavallisena arkilounaana itsellekin silloin tällöin. 


Niittybroileria paistopussissa, riisiä ja salaattia (riittää 4-6 ruokailijalle)

1 kpl pakastettua broileria
n. 2 rkl öljyä
2 tl suolaa
2 rkl soijakastiketta
2 rkl Teriyaki-kastiketta tms maustekastiketta
sitruuna
mustapippuria ja chilihiutaleita myllystä halutessasi
2-3 valkosipulinkynttä pilkottuna (halutessasi)

Kastike syntyy paistoliemestä, tuorejuustosta (tai kermasta) ja mausteista!

Leikkaa paistopussin kulmasta pieni pala pois ennnen paistamista, jotta höyry pääsee pussista ulos!
  • Sulata broileria jääkaapissa pussin ohjeen mukaan. (1-2 vrk koosta riippuen)
  • Huuhtele ja kuivaa sulanut broileri huolella.
  • Sekoita mausteliemen aineet ja kippaa ne paistopussin pohjalle. Osan suolasta voit ripotella linnun sisälle!
  • Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori liemen sekaan.
  • Siirrä kuivattu lintu pussiin ja pyörittele sitä niin, että lientä pääsee kaikkiallle. Halutessasi voit puristaa sitruunan mehun broilerin sisään.
  • Jätä broisku maustumaan yön yli tai ainakin muutamaksi tunniksi.
  • Ota pussi jääkaapista huoneenlämpöön ½-1 h ennen paistamista.
  • Pussin laajenemisen johdosta suosittelen paistamista alatasolla ritilän päällä! Laitoin nesteiden valumisen pelosta uunipellin ritilän alapuolelle, oli tarpeetonta!  
  • Lämmitä uuni n. 200 ast ja paista lintua siinä lämmössä n. 20 min, jotta pinta hieman ruskistuu ja paistuminen pääsee hyvään alkuun.
  • Pienennä uunin lämpöä n. 170 ast ja anna broiskun paistua vielä n. 1-2 h. Mitä pidempään se paistuu, sitä mureampaa lihaa saat. Omani oli reilun 2 tuntia ja silti liha ei ollut kuivunut ollenkaan!
  • Kaada pohjalle kertynyt liemi varovasti sihdin läpi kattilaan (pinnoitettuun), kuumenna liedellä ja lisää tuorejuustoa (tai kermaa) ja mausteita sekaan. Maistele ja lisää tarvittaessa suolaa. Jos kastike sakeutuu liikaa, lisää vettä tai kanalientä!
Lisäkeriisi kypsyy samassa uuninlämmössä n. ½ tunnissa. Anna sen hautua hiljalleen uunivuoassa laatikon kyljessä olevien valmistusohjeiden mukaan. Yleensä käytän kokojyväriisiä, mutta tällä kertaa kaapistani löytyi vain vaaleaa riisiä, joten menimme sillä. Hyvää ja riittoisaa oli tämä ruoka!


Blogini on viettänyt hiljaiseloa viime aikoina. Syitä sen enempää avaamatta, voin vakuuttaa olevani kiitollinen joka kerta, kun huomaan reseptieni kiinnostaneen! Klikkausten määrä oli tällä viikolla ylittänyt huomaamattani 100 000, joten vanhatkin ohjeet lienevät edelleen tarpeen. Mitä lämpöisimmät kiitokseni sinulle, joka halusit käydä lukemassa tämän postaukseni! 😘 Toivotan sinulle ihanaa kesän jatkoa ja kaikkea hyvää muutenkin! 


4 kommenttia:

  1. Näytti kyllä niin herkulliselta ja varmasti maistuu myös! Toivottavasti kaikki on kunnossa ja tuo hiljais elo johtuisi ihan vaan siitä että kesällä ei malta koneiden äärellä istua♥ Leppoisaa kesän jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella herkullista ja helppotekoista tuo uunibroileri. Onneksi niitä saa pakasteena, kun tuoreita ei myydä ainakaan täällä.
      "Aika aikaansa kutakin" taitaa olla suurin syy blogihiljaisuuteen. Kiitos Päde ihanasta kommentista ja hyvää kesän jatkoa sinulle blogiystäväni! 🥰

      Poista
  2. Voi ihanuus näitä sun ruokiasi. Ihan vesi herahti kielelle jo katsoessa.Tuo mansikkainen fetasalaatti vielä kruunaa kaiken. Lopuksi vielä ihana lumpeenkukka. On kesä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telepatiaa Intsu! 😇 Luin hetki sitten aikoja sitten tulleen kommenttisi,sillä teen kasvisvoileipäkakkua huomisille vieraille ja piti tarkistaa ohje. Ajattelin hetken, että mitähän sinulle kuuluu ja samalla kommenttisi kilahti postilaatikkooni! 🙋‍♀️😀 Elämä on edelleen ihmeitä täynnä!
      Kiitos Intsu ja hyvää vointia sinulle! 🙏

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.