Ruokaohjeita

Sivut

torstai 2. toukokuuta 2019

Jogurttimarinoitu broileri on maukasta ja mureaa

Ananas, viinirypäleet ja kurkkuraita raikastavat tätä ruoka-annosta ihanasti.
Broilerinliha on kuulunut meidän perheen suosikkiraaka-aineisiin niin kauan kuin muistan. En osaa sanoa, kuinka monia eri ruokalajeja olen siitä tehnyt. Yleensä kaikki on sujahtanut ns parempiin suihin ja nälkä on pysynyt loitolla useamman tunnin ajan. Broilerista on helppo valmistaa ruokaa, se on kohtuullisen edullista ja sisältää runsaasti protskua. Eipä siis ihme, että kaupassa tulee tartuttua maustamattomiin broilerin fileisiin, ellei ole selkeää muuta suunnitelmaa ruoaksi. Broilerin jauheliha on korvannut aiemmin käyttämäni naudan jauhelihan. 




Pilkoin viime viikonloppuna kokonaista ananasta pakasteeseen ja samalla aloin mieluilla hedelmäistä broileriruokaa. Thaiwokki olisi ollut yksi vaihtoehto, mutta intialaistyyppinen jogurtissa marinoitu broileri kiinnosti tällä kertaa vielä enemmän. 'Sukelsin' saman tien internetin tarjontaan ja löysin useammankin jogurttimarinadin ohjeen. Niitä sopivasti yhdistelemällä ja omia makunystyröitäni kuunnellen valmistin aikamoisia makuelämyksiä tarjonneen aterian. Onneksi napsin muutaman kuvan, 😏 varmuuden vuoksi..



Jogurttimarinadin voi tehdä joko miedoilla tai tulisemmilla mausteilla. Itse valitsin tällä kertaa keskitien. Chiliä ja valkosipulia maltillisesti, pippuria, inkivääriä, juustokuminaa sekä kanelia ja kurkumaa hieman reippaammalla otteella. Hapokkuutta tuli limen mehusta ja makeutta hunajasta. Ensimmäinen jogurttimarinadini onnistui hämmästyttävän hyvin. Ehkäpä saan sinutkin innostumaan ja testaamaan jogorttikylpyä broilerinpaloille. Näin valmistunut broisku oli mureaa ja tuli mainiosti juttuun kurkkuraidan, hedelmien ja parsan kanssa. Lisäkeruoaksi keitin riisi-quinoa moniviljaseosta. Se kiehui kypsäksi samassa ajassa, mitä meni broilerin valmistamiseen. 



Kurkkuraita on vakiokastike intialaistyyppiselle, hieman tuliselle ruoalle. Se maistuu raikkaalle ja vähentää ruoan mahdollisesti aiheuttamaa poltetta suupielissä. Tällä kertaa se maistui ilman tuota polttavaa tunnettakin. Täältä löysin hyvän ohjeen kurkkuraitaan ja vinkkejä marinadiin. 

Jogurttimarinoitua broileria riisillä ja hedelmillä (riittää n. 4-6 ruokailijalle)

Marinadi (n. 600 g maustamattomille broilerin fileille)
1½ dl paksua jogurttia
1 tl suolaa (hieman enemmän, jos broilerinfileet ovat täysin suolattomia)
1-2 rkl hunajaa
n. 1 rkl raastettua inkivääriä
2-4 valkosipulin kynttä paloina
chiliä oman maun mukaan (myllystä hiutaleita minulla)
n. 3 rkl limen tai sitruunan mehua
1 tl paprikaa ja kurkumaa 
2 tl juustokuminaa
n. 1 rkl murskattuja korianterin siemeniä 
(nämä olivat omat mausteeni, mutta vähemmälläkin pärjää)

Paistamiseen öljyä+voita  ja kastikkeeseen kermaa, creme fraichea tai smetanaa

Lisäkkeeksi haluamaasi riisiä tai tumma riisi-quinoa seosta (määrä riippuu ruokailijoiden määrästä ja keitto-ohjeet löytyvät laatikon kyljestä)
  • Sekoita marinadin aineet keskenään kannellisessa kulhossa.
  • Laita broilerinfileet kokonaisina tai valmiiksi paloiteltuina rasiaan ja kääntele paloja niin, että marinadia tulee tasaisesti joka puolelle.
  • Jätä seos marinoitumaan n. ½ tunniksi tai tarvittaessa esim yön yli. (omani marinoituivat n. 12 tuntia)
  • Nosta kulho huoneenlämpöön n. ½-1h ennen paistamista.
Aikomukseni oli tehdä broilerinpaloista herkullisen hedelmäisiä vartaita ja kypsentää ne grillissä. Toinen suunnitelmani oli kypsentää palat uunissa ja tehdä kastike erikseen. Lopulta ruoka valmistui paistinpannulla ja -kasarissa ja onnistui oikein hyvin niinkin. Todennäköisesti teen samaa marinadia uudelleen ja valmistan vartaita. Näin marinoidut broilerit ovat niin mureita, että grillikypsennys onnistuu varmasti.
  • Nosta marinoituneet broilerinpalat talouspaperin päälle ja pyyhi enimmät marinadit pois. (tämä oli työteliäin vaihe ruoan valmistuksessa)
  • Kuumenna rasva hyvin paistinpannulla ja paista marinadista pyyhityt broilerit muutama pala kerrallaan niin, että saat niihin ruskean pinnan molemmin puolin.
  • Kokoa paistetut broilerit kasariin tms ja kaada (maustettua) ruokakermaa tai kuohukermaa palojen päälle. Kuumenna seosta ja anna kiehua hiljalleen, kunnes broilerit ovat kauttaaltaan kypsiä. Mausta kastiketta halutessasi creme fraichella tai smetanalla. (loppumarinadin lisäämistä en uskalla suositella kastikkeeksi, koska siinä on ollut raakaa broilerin lihaa)
  • Laimenna kastiketta tarvittaessa vedellä+kasvisliemellä ja lisää suolaa sekä mausteita tarpeen mukaan. 
Kuumensin tälle intialaisittain maustetulle aterialle isoja ananaslohkoja ja viinirypäleitä. Muutama parsa kypsyi rapeaksi samalla pannulla ja sopi kokonaisuuteen. Raikkaan salaatin kanssa nämä broilerit eivät kaipaa riisilisuketta. Silloin broilerit pitää kypsentää kokonaan kypsiksi paistinpannulla, uunissa tai grillissä.


Pääsiäisestä on aikaa, mutta nämä naapurin papan pihamaalta vapunaattona näppäämäni kuvat sopivat väreiltään tähän postaukseen. Vein papalle munkkeja, joita hän myöhemmin kiitteli tosi vuolaasti. Olivat kuulema erittäin hyvänmakuisia!  😋😘



Kiitos sinulle, joka halusit käydä lukemassa tämän postaukseni! Toivon, että sait jotakin lisävinkkiä lähestyvän viikonlopun ruokasuunnitelmiisi! 👍😄

2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Ja kivasti hedelmäiseltä 😋 Terkut täältä kesästä 🌞🌴 Tänään oli eka pelipäivä, kävellen 🏌️‍♂️ Kylläpäs tuntuu jäsenissä. Leukaperissä myös, kun happi ja kuntoilu haukotuttavat nyt illalla ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos!💕 Onpa ihanaa, että pääsitte juuri oikeaan aikaan sinne etelän lämpöön!☀️Vettä, räntää ja jopa lunta luvattu 🤣 Suomeen. Oi että! Nauttikaahan "koko rahan edestä" ja muistakaa herkutella! 😋 Hih hih! Tiedät mitä tarkoitan.. 🥰

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.