Ruokaohjeita

Sivut

lauantai 25. toukokuuta 2019

Salsaa belugalinsseillä, kampasimpukoita, parsarisottoa ja savustettua taimenta

Mehukkaat herneen miniversot antoivat tähän annokseen viimeisen silauksen!
Tämä kala-ateriamme olisi ollut riittävän herkullinen keitetyillä perunoilla ja kastikkeella. Mentiinkin sitten pistämään perjantai-illan ruoka överiksi ja keksittiin monta syytä 'juhla-ateriaan'. Rankka siivouspäivä takana ja Suomi oli lyönyt Ruotsin jääkiekossa. Toisaalta ei tarvita mitään erityistä syytä, jos tekee mieli hyvää ruokaa. Voin vakuuttaa, että tätä ruokaa on enää vaikea pistää paremmaksi! 


Taimen on lohta pienempi kala, joten fileiden savustaminen vei vain puolisen tuntia sähkösavustimessa. Suolaa ja pieni ripaus sokeria kalafileiden pintaan ennen savustusta makua antamaan. Savustaminen on todella varma ja helppo tapa tehdä hyvää kalaruokaa!


Tällä kertaa kävi niin, että aterian komponentit paisuivat kuin se 'kuuluisa pullataikina'! Olin suunnitellut hyvissä ajoin tekeväni maukasta ja monipuolista lisäkettä parsarisottomme kylkeen. Tarkoitus oli syödä kasvisruokaa ja ihmeteltiin itsekin, että 'Kuinkas tässä näin kävi?' Sekä kampasimpukat että hyvän näköisen taimenen fileet lähtivät kuin vahingossa perjantaiostoksieni mukaan. Onneksi lähtivät, sillä illallisemme oli sanalla sanoen täydellinen. Niin herkullista, ettei meinaa kirjoitetuksi saada. Puhukoon siis kuvat puolestaan!


Yrttimaustettu Yosa Kaurapala siivutettuna testissä risoton 'parmesanina'. Oli vain aika OK!
Oli mahtava tsäkä, että opin pari viikkoa sitten valmistamaan aivan täydellisen ihanaa majoneesia Karitan ohjeella. Klikkaa täältä! Tällä kertaa siitä syntyi smetanan  ja tuoretillin kanssa maukas kastike sekä taimenelle että koko setille. 

Linkki paprikoiden grillaukseen löytyy täältä!
Toinen tsäkä oli siinä, että löysin vinkin näistä uutuuspaprikoista, vihreistä ja grillattuina mukavan makuisista kasviksista. Mies grillasi nämä öljyllä ja suolalla maustetut makupalat samaan aikaan, kun itse otin väriä ja makua kampasimpukoihin valurautapannulla. Kerrankin sain ostaa oman K-Supermarketin kalatiskistä tuoreita kampasimpukoita. Pakastimessa olevat kampasimpukat odottavat edelleen seuraavaa kertaa. 

Jamie Oliver opasti leikkaamaan pienet viillot simpukoiden pintaan, tein kahdelle niin. 
Olemme syöneet muutaman kerran kampasimpukoita ravintolassa, mutta en ole koskaan aiemmin valmistanut niitä itse. Onneksi sain varmistuksen parhaasta tavasta valmistaa kampasimpukoita kalatiskin reippaalta nuoreltamieheltä. Hän oli kuulema valmistanut niitä useinkin. Kerran omat nuoremme grillasivat kampasimpukoita ja niin valmistettuina ne olivat superonnistuneita. Ehkä minäkin uskallan jatkossa tehdä niin, mutta ensikertalaiselle tuttu valurautapannu tuntui järkevimmälle. Nappaa kampasimpukoiden vamistusohje  täältä, jos kiinnostuit! 


Öljyllä, suolalla ja ripauksella pippuria kampasimpukka on vaihteeksi mukavaa mutusteltavaa. Ehkä uskallan ottaa seuraavaksi pakastetut simpukat kokeiluun!


Parsarisoton valmistuksen vaiheista en ottanut kuvia, mutta ohje löytyy esim täältä. Oma ohjeeni erosi siinä, että valkoviinin tilalla käytin kuivaa kuohuviiniä. Hyvin toimi sekin. Parmesanin tilalla testasin äskettäin löytämääni kasvipohjaista runsaasti proteiinia sisältävää Fazerin Yosa Kaurapalaa. Se sopii moneen käyttötarkoitukseen ja on etenkin paistettuna ihanaa myös salaateissa. Mies tykästyi tähän tuotteeseen saatuani hänet maistamaan sitä viime viikolla juureskeiton pinnalla. Paistaminen ja maustaminen on juju saada herkullinen maku kaurapaloihin.


Tällä lautasella on aikas täydellinen setti herkullista kotiruokaa!
Kasvissalsa  belugalinsseillä (näillä määrillä tuli aika runsas annos)
2 dl belugalinssejä
4 dl vettä
  • Huuhtele linssit kylmällä vedellä ja keitä kiehuvassa vedessä n. 20-25 min.
  • Mausta kypsät linssit lämpiminä suolalla, öljyllä, sitruunamehulla/basamicolla ja öljyllä.
  • Beluglinssit sopivat sekä kylmiin että lämpimiin ruokiin!
1 reilunkokoinen tai 2 pienempää avokadoa
1 reilunkokoinen suippopaprika
1 chili (keskitulinen minulla)
pakastettuja tai tuoreita herneitä haluamasi määrä
3-5 kaltattua tomaattia
varhaissipulin varsia

Kastike
½ limen mehu (kuoriraaste halutessasi)
1 rkl valkoviinietikkaa tms
2-3 rkl avokadoöljyä tms 
½ tl suolaa
n.1 rkl hunajaa tms makeutta
mustapippuria
yrttisilppua halutessasi
  • Kaada maustetut linssit riittävän kokoiseen kulhoon herneiden kanssa.
  • Tee tomaattien yläpintaan ristiviillot ja käytä niitä kiehuvaa vettä olevassa astiassa. Kuoret irtoavat parin min kuluttua helposti vetämällä pois. Pilko tomaatit kuutioiksi sen jälkeen, kun olet poistanut sisällä olevat siemenet. Lisää ne kulhoon.
  • Huuhdo ja halkaiset paprika sekä chili ja poista niistä siemenet. Pilko pieniksi ja lisää muiden aineiden sekaan.
  • Halkaise avokado, tee hedelmälihaan viillot molempiin suuntiin ja purista limen tai sitruunan mehua pinnalle tummumisen estämiseksi. Kuutio avokado ja lisää edellisten sekaan.
  • Huuhtele ja pilko varhaissipulit ja sekoita muiden kasvisten kanssa kulhossa.
  • Valmista kastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Mausta ja maistele, kunnes kastike tuntuu omaan makuusi sopivalle. Kaada se salsan joukkoon ja sekoittele joka puolelle. 
  • Jätä salsa maustumaan jääkaappiin (mielellään) vähintää ½ h ajaksi. 
Tämä salsa säilyy erittäin hyvin raikkaana ainakin seuraavaan päivään. Meille se maistui aamusalaattina ja loppu myöhemmin iltapäivällä ruoan lisäkkeenä. Salsaahan voi varioida omiin makumieltymyksiin. Tällä kertaa syntyi näistä aineista!



Belugalinssit tulevat varmasti ruokalautasillemme uudelleenkin. Olen jo mielessäni suunnitellut niitä useampaankin eri ruokaan. Ehkä niitä voisi käyttää kasvispihvien raaka-aineena. Kesällä on kiva tehdä kasvishampurilaisia ja näillä voi varmistaa protskun saannin. 


Muutama alkukesäinen kuva menneeltä viikolta ja useammaltakin reissulta. Näiden kuvien myötä toivottelen oikein ihanaa viikonlopun jatkoa ja kiitän lämpöisesti, että vierailit blogissani! 😘
Sunnuntaina käydään tietenkin äänestämässä europarlamenttivaaleissa, mikäli ääntä ei tullut annettua ennakkoon. Eikös? 







4 kommenttia:

  1. Hei, kaurapalakysymys; perheen miesväki on hyvin ennakkoluuloista näiden uusien tuotteiden kanssa. Mainitsit "hyvästä maustamisesta" - mitä ne hyvät mausteet on (kun siitäkin saan usein kritiikkiä että ei mausteita tarpeeksi).. t.P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Omat lempimausteet ovat "ne parhaat" ja ne selviävät vain kokeilemalla. Itse laitan herkästi juustokuminaa, savupaprikaa yms aasialaisia mausteita. Maistelen paiston aikana ja lisään tarvittaessa.
      Sumac, Garam Masala, Ras el Hanout ja Jerk ovat maustesekoituksista lemppariani ja sopivat moniin ruokiin.
      Mustapippuria, Chili Explosionia, valkosipulirouhetta tai limepippuria (kalalle) tulee rouhaistua ruoalle tarvittaessa. Hapokkuutta antamaan lorautan balsamicoa, worcester-saucea, viinietikkaa tai puristan limen/sitruunan mehua. Makeutta antaa Sweet chili sauce, hunaja tai kookossokeri.
      Itselleni on kertynyt melkoisen paljon mausteita, joten välillä on vaikea valita paras mauste kulloiseenkin ruokaan. Liikaa eri makuja ei kannata laittaa ja varovasti esim chiliä, ettei se peitä aitoa ruoan raaka-ainetta.
      Ai niin, purkeissa löytyy jääkaapista pestoja, vihreää ja pun currya, chilitahnoja (Harissa👍) , inkivääriä sitruunaruohoa yms. Käytän tuoretta valkosipulia ja chiliä lähes kaikkeen, liikaa varmaan jonkun mielestä, mutta J ja itse tykätään.
      Teidän nuoret miehet voisivat neuvoa lisää ja tulla kokkaamaan kanssasi! 🤣 Nuorilla on tapana maustaa rohkeasti, joten kyselehän heiltä! 😊😋
      Kiva, kun kysyit tätä! Pitäisikin tehdä joskus postaus ruokien maustamisesta ja tarvittavista tai suositeltavista mausteista. 💕

      Poista
    2. Hei tulikohan edellinen vastaus kun se hävisi.. Mutta siis - Kiitos-täysin uusia mausteita noista monet minulle, pitää kesän aikana pitää testauspäiviä jotta saa muutoksen alulle!

      Poista
    3. Taisi kadota bittiavaruuteen, kun ei kilahtanut mun spostiini. 🤣
      Maustaminen tekee tosiaan ihmeitä moneen ruokaan. Makumaailmoihin "sukeltaminen" on mielenkiintoista, joten reipasta otetta kokkailuun, mutta silti pienin askelin kerrallaan! 🥰

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.