Ruokaohjeita

Sivut

maanantai 27. marraskuuta 2017

Helpot pikkuleivät

Pikkuleipien koristeleminen sujuu lapsiltakin paremmin kuin minulta. Makuun tomusokerikuorrutteen räpellykset eivät onneksi vaikuta.
Pikkuleivät ovat jääneet jostakin syystä omien leipomusteni vähemmistöön, vaikka ne olisivat ihan perushyvää naposteltavaa. Joulu ja pipareiden paistaminen kuuluu tottakai perinteisiin ja lusikkaleipiä teen juhliin. Jotakin viritelmää kokeilen silloin tällöin välillä onnistuen, välillä epäonnistuen. Täydellinen pikkuleipäresepti antaa odotuttaa itseään. Arlan sydänpikkuleivät linkistä löysin hyvän ja helpon tuntuisen ohjeen. 


Ostin täällä Espanjassa pieniä pikkuleipämuotteja ajatuksena pyöräyttää joku ilta kivoja mutustelupaloja jostakin valmistaikinasta. Muutaman päivän päästä lento Suomeen on tosiasia ja muotit olivat yhä pakkauksessaan. Alkoi olla tunne leipoa ei pakkopullaa vaan "pakkopikkuleipiä". Ostotaikinan sijaan päätin tekaista helpon taikinan itse viimeisistä jauhonrippeistä. Hunajapurkki oli sopivasti puolillaan, joten sekin tulee näin käytettyä. Mausteissa jouduin vähän joustamaan, käytin myös kardemummaa.


Taikina sai tekeytyä jääkaapissa useamman tunnin. Palatessamme reissusta se oli kovettunut, mutta taipui aika nopeasti leivontavalmiiksi. Ja kiva yllätys oli, että tämä taikina tosiaankin oli erittäin helposti kauliutuvaa. Jopa ilman kaulinta, pelkällä kahvimukilla pyörittelin.

Pikkuleipätaikina n.40 - 80 pikkuleipään (muotin koosta riippuen)

75 g hunajaa
75 g (3/4 dl) tummaa sokeria (ruoko-, muscovado-, fariini tms)
60 g voita

1 kananmuna
1-2 tl mandariinin (tai appelsiinin) kuoriraastetta
2 tl piparkakkumaustetta (kanelia, inkivääriä, muskottipähkinää, neilikkaa)
1 tl leivinjauhetta (tai ½ tl hirvensarvisuolaa)
300 g (n 4½ dl) vehnäjauhoja (kokojyvävehnäjauhot sopivat hyvin)

Kuorrutteeseen n. 3 dl tomusokeria muutama rkl nestettä. 
  • Kuumenna hunajaa kattilassa, lisää sokeri ja voi. Sekoita ja sulattele.
  • Jäähdytä (joko nopsaan isossa kylmävesiastiassa tai ½ t huoneenlämmössä)
  • Lisää kananmuna seokseen ja sekoita tasaiseksi.
  • Yhdistä kuivat aineet ensin keskenään ja lisää (älä kaikkia kerralla) taikinaan sekoittaen huolella. Taikina ei saa jäädä liian löysäksi. Liian "tönkkö" taas ei kauliudu hyvin. Lopussa sekoittele ja harkitse tarvitseeko lisää jauhoja.

Tämä pikkuleipätaikina onnistuu vaikka lapsilta varovaisuuttaa kuumennuksessa noudattaen.
  • Anna taikinan tekeytyä n. tunti ennen leipomista. (minulla oli jääkaapissa)
  • Kaulitse jauhotetulla alustalla muutaman millin paksuiseksi levyksi (älä kuitenkaan liian ohkaiseksi) ja ota muotilla pikkuleipiä.
  • Siirrä pikkuleivät leivinpaperoidulle pellille ja paista kauttaaltaan kauniin ruskeiksi   n. 180 - 200 ast / n. 8-12 min (omasta uunista riippuen)
  • Kuorruta pikkuleivät halutessasi tomusokerikuorrutteella.
  • Sekoita kuorrutetta varten appelsiinimehua, tomusokeria ja elintarvikeväriä tasaiseksi massaksi. (Voit käyttää halutessasi tuorejuustoa seokseen.)
  • Kuorrutteen voi levittää lusikalla tai esim minigrip-pussista tehdyn pursottimen avulla. 

Pieneillä muoteilla tuli yli 80 pikkuleipää.

Sininen pastaväri on vahvaa, joten kannattaa lisätä varovasti. Minulta humpsahti liikaa ;( 
Hyvänmakuisesta taikinasta tulee erittäin hyvänmakuisia pikkuleipiä. Juustojen kanssa nämä sopivat mielestäni oikein mukavasti vaikka pikkujoulutarjottaviin. 

Tämä pähkinäinen ananakselle maistuva juusto sopii tosi hyvin näihin pikkuleipiin. Saakohan tätä Suomesta?
Nykyään on aivan ihanan makuisia juustoja kauppojen juustotiskeissä sekä Suomessa että täällä Espanjassa. Suurin ongelma ainakin itselleni on valita niistä parhaimmat. Olemme talon Miehen kanssa tykänneet aina PALJON juustoista, joten niitä löytyy useampaa lajia jääkaapistamme jatkuvasti.   


Nyt meillä on muutama päivä aikaa mutustella loput pikkuleivät suihimme. Taikinasta tuli hämmästyttävän paljon valmiita pikkuleipiä. Jätin lautasen houkuttelevasti keittiön ja olohuoneen väliselle tasolle. Siitä voi napata ohikulkiessaan suuhunsa muutaman piparin. Ei tekisi mieli roskiin heittää.👍

KotiSuomessa on aikomus tehdä näitä uudelleen. 

Näin kivan näköisiä pikkuleipiä muoteilla voi tehdä, jos kärsivällisyys riittää koristeluun.


Näiden kukkasten ihailuun on aikaa vielä muutama päivä. Sää kylmenee päivä päivältä ja keskiviikoksi on luvattu sadetta. Kuinkahan meidän keskiviikkokisojen kanssa käy? Ei tekisi mieli kastella golfvarusteita lähtöä edeltävänä päivänä.


Hyvää, onnistunutta ja rauhallista viikkoa kaikille teille ihanille blogini lukijoille! 

P.S. Suunnittelen ja "pähkäilen" kovasti ensimmäisen arvonnan järjestämistä blogissani 💖 Mielelläni kuulisin mielipiteitä siihen liittyvistä toiveista 💝💟👋, kun itselle kaikki on uutta. Osallistuisikohan siihen kukaan ja mikä olisi voittajaa / voittajia ilahduttava palkinto? Kuvittelin löytäväni täältä Espanjasta jotakin persoonallista ja erilaista kokkaamiseen tai leivontaan liittyvää juttua, mutta vielä ei ole tärpännyt. Onhan tässä onneksi muutama päivä aikaa jäljellä!

4 kommenttia:

  1. Sinäpä olet pitänyt sormesi vetreinä, kun tuommoisen määrän teit pikkuleipiä ja vieläpä kuorrutitkin ne! Nopeasti on varmaan aika mennyt, mutta kaikesta päätellen kaikki on sujunut paremmin kuin hyvin :) Polvikin taitaa olla kuin " entisellä emännällä" ! Se on hyvä se :) Me suljimme juuri matkalaukumme. Lähtö on lähellä. Huomenna starttaamme ja ilmaan pitäisi päästä ke-aamuna ennen kukon laulua. Vähän minua huolestuttaa, kun yökerhon lattia romahti juuri siellä mihin menemme.......Hyvää kotimatkaa teille! Terveisin me vanhat joraajat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystävä ihana! Vetreät ja vetreät... paremmassa kunnossa kuin jalat ja voi työskennellä istualtaan. Tykkään!!
      Onneksi romahti nyt, enää ei ole mitään hätää :))
      Säät näyttivät upeille lomakohteessanne, katsoin tänään.
      Ottakaahan rennosti ja nauttikaa lämmöstä ja valohoidosta! Ihanaa matkaa teille!

      Poista
  2. Kyllä nuo herkulliset piparit maistuisivat minullekin, varsinkin nuo juustolla olevat, napostelisin ehkä liikaakin. Täällä (Espanja) on niin mahtavan makuisia juustoja.
    Todella hieno idea tuo arvonta, osallistun ilman muuta kisaan. jossakin mainitsit ne upeat kupit ECO BAMBOO FIBER CUP, se olisi mainio palkinto.

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon! Ja joo, juustopiparit omiakin suosikkeja :))
    Onpa toooodella kiva saada vinkkiä arpajaistoiveesta. Erinomainen ehdotus! Mukeja on testattu koko kuukausi ja kuin uusia edelleen! Ja huomasit varmaan, että ovat monikäyttöisiä. Toimii myös kaulimena!
    Ihanaa viikonjatkoa sinulle!

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.