Ruokaohjeita

Sivut

tiistai 7. marraskuuta 2017

Valmispitsaa ja pientä sähellystä


Pikainen postaus täältä Espanjan nopeaan pimenevästä illasta. Auringon laskun jälkeen upea oranssinpunainen väri kestää hetkisen horisontissa ja pian pimeys humpsahtaa päälle. Eilen golfattiin viimeiset 15 min lähes sokkona. Mutta eihän kierrosta voi kesken jättää, piti terästää näköä viimeisellä väylällä. Perille päästiin.


Tänä aamuna ajeltiin toiselle golfkentälle kohti auringonnousua.  Tässä tuntee itsensä pitkästä aikaa virkeäksi ja urheilulliseksi eläkeläiseksi. Urheilusta voi toki olla montaa mieltä; golfauton eli buggyn kyydissä paikasta toiseen ja muutama ripeä mailan heilautus välillä. Kymmenen vuotta sitten en olisi mistään hinnasta uskonut ryhtyväni joskus golfaamaan. Mutta mitä sitä ei tekisi monikymmenvuotisen kumppanin eli talon Miehen vuoksi. Pakko myöntää, että nyt olen onnellinen tästä harrastuksesta. Tuleepahan ulkoiltua ja tutustuttua kivoihin uusiin ihmisiin.


La Torren golfkentällä muisteltiin tänään ystäväperheen kanssa  vuoden takaisia kierroksia. Hilpeitä ja hauskoja sattumuksia sekä väliin harmittelua huonosta golfswingistä tai putista. Useimpien mielestä golf on maailman tylsin urheilulaji 💤mutta eläkeiässä voi kuka tahansa vielä muuttaa mielensä.


Mutta asiaan..tämä on ruokablogi. Olen harkinnut monta kertaa blogisisällön laajentamista, vaikka kokkaaminen on edelleen ykkösharrastukseni. Tykkään tehdä monia muitakin asioita ja niistäkin olisi mukava kirjoitella ja laittaa kuvia blogiin.


Vähän olen ehtinyt kokkaamaan itse, mutta niistäkään vähistä en ole ehtinyt tai muistanut ottaa kuvia. Valmisruoka on ollut tyyliin pitsaa ja hampurilaisia. Vegehampurilainen oli oikein onnistunut ja pihvi mehevän pehmoinen ison kauppakeskuksen amerikkalaistyylisessä ravintolassa. Talon Miehen valitsema savuaromilla maustettu lihahampurilainen sai myös täydet pisteet. 👍



Tänään tuunattiin golfkierroksen jälkeen kaupan valmispitsaa. Pinaatti-kasvispitsa sai lisämakua homejuustosta ja omenasta. Talon Mies söi tuunattua broileripitsaa. Tämäntyyppinen ruokailu muistuttaa niistä ajoista, kun oltiin vielä työelämässä. Viikolla söimme usein jotain helpolla valmiiksi ruokaa tai lämmitettiin pakasteita. Kyllähän niilläkin nälkä lähtee!


Tänään iltapäivällä oli hauska seurata pihallemme pikavierailun tehneen kisun edesottamuksia. Perhosen lento oli hänen mielestään kiinnostavaa ja meistä oli mukava seurata tätä näytelmää. Saas nähdä, mitä vieraita huomenna saadaan. Tulee mieleen elokuun mökkiloma Hämeessä. Saatiin seuraa monista metsän eläimistä.



Elämässä ei kaikki suju aina kuin tanssi, ei edes lomalla. Eilen päätimme testata pesukonetta ja meinasi tulla itku. Vaatteet lojuivat koneen vedessä tuntikausia ennen huoltomiehen saapumista. Ei vesi poistunut, eikä luukku auennut. Kieliongelmien vuoksi ei täysin selvinnyt, teimmekö itse jonkun mokan vai oliko koneessa vika. Tänään kone oli yhteistyöhaluinen ja saatiin nostaa puhdasta ja lähes kuivaa pyykkiä koneen luukusta ulos. Jospa hän loppuloman pelittäisi ihan nätisti 💕



Paljon lämpöisiä ja valoisia terveisiä teille aivan ihanille ihmisille, jotka avasitte tänään blogini! Sama kuu meille kaikille näkyy, vaikkakin täällä Espanjassa vähän eri tavalla kallellaan. Kohta on enää sirppi näkyvillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.