Ruokaohjeita

Sivut

tiistai 21. elokuuta 2018

Rapeat sipsitofut ovat herkullista kasvisruokaa sekasyöjällekin

Paahdettua paprikaa ja cashewpähkinöitä sisältävä kastike kruunaa tämän annoksen.
"Mitä tämä on?" "Tämä on ihan valtavan hyvää!" Kuulin sunnuntaina nuo lauseet molemmilta vierailtamme. "Näyttää ihan broilerille tai vaalealle kalalle, mutta maku on erilainen." Alkuruokana tarjoamani sipsitofu paahdetulla paprikatahnalla oli niin herkullista, että vieraamme halusivat tarkan ohjeen tehdäkseen tätä myöhemmin itsekin. Tässä se ohje nyt tulee!


Oma tofupakettini ei ollut tätä kylmäsavumarinoitua vaan maustamatonta. Tästä sain idean pirskotella hieman Poppamies Jalosavu -savuaromia tofun pinnalle kuivattamisen jälkeen. Savun maku oli aika mieto, joten ei päässyt dominoimaan tofun hienoa makua. Tätä valmiiksi maustettua en ole ehtinyt vielä maistamaan.


Tofuviipaleiden perusteellinen kuivaaminen ennen ruoaksi valmistamista on kaiken A ja O.
Olen kertonut aiemmin blogissani, että tofun valmistaminen maukkaaksi ruoaksi ei ole helppoa. Tämä Chocochilin ohjeella tehty kokonaisuus alkoi kiinnostaa itseäni jo muutama viikko sitten, kun perheemme nuoret vinkkasivat tästä. Vasta nyt sain kaikki aineet ja aikaa ryhtyä "tuumasta toimeen", kuten Hämeessä on tapana sanoa. Oli ihan onnekas sattuma, että saimme yllätysvieraat maistelemaan tätä ihanuutta.  


Puolikkaan limen mehu antoi kivan pirteän maun paprikadippiin.
Paprikadipin valmistaminen sujui aiemmin tekemäni cashewpähkinäkastikkeen ja Chocochilin vinkin ansiosti näppärästi. Suippopaprikat ovat ihanan, hieman makean makuisia paahdettuina. Tähän saakka kuoren irroittaminen on tuntunut hankalalle, mutta eipä ole enää. Folioon kääriminen paahtamisen jälkeen teki ihmeellisiä taikoja. Kuoret irtosivat kuin taikaiskusta! 



Sipulilisäke sopi kaikkien mielestä yllättävän hyvin tofuruokaamme. Olin tehnyt sitä oikeastaan pääruokamme eli savustetun lohen ja siikliperunoiden sekä kunnon vanhanajan kananmuna-sipulikastikkeen lisäkkeeksi. Yleensä teen sipulihilloketta punasipuleista, mutta makua oli riittävästi tässä varhaissipulihillokkeessakin.


Salaattia jokaiselle omilla lempivihanneksilla, helppoa ja järkevää.
Hieman ohjeita paprikadippiin ja sipsitofuun (tarkemmat löydät klikkaamalla Chocochilin linkkiä)

  • Leikkaa tofupala hyvissä ajoin viipaleiksi ja kuivaa aluksi talouspaperiin. Voit kääriä sen halutessasi keittiöpyyhkeeseen tai puuvillaharsoon siksi aikaa, kun teet muita valmisteluja. Laita pieni paino (esim leikkuulauta) tofupaketin päälle.
  • Pese ja leikkaa suippopaprikat kahteen osaan sekä poista kanta ja siemenet. Lado paprikat kuori ylöspäin uunipellille, joka on peitetty foliolla.
  • Paahda paprikoita n. 10 min kuumassa uunissa (grillivastus päällä), kunnes näet tummien pilkkujen ilmestyvän paprikoiden pinnalla. 
  • Peitä paprikat paahtumisen jälkeen foliolla ja jätä jäähtymään. Kuori lähtee jäähtymisen jälkeen pois vetämällä kevyesti. 
  • Aja paprikat ja liotetut cashewpähkinät (tai cashewpähkinäkastike) tahnaksi esim sauvasekoittimella. 
  • Mausta kastiketta halutessasi vielä suolalla, sokerilla ja sitruuna- tai limemehulla, kunnes olet tyytyväinen makuun. 
Tofuviipaleiden taika on tällä kertaa Estrellan Kermaviili&sipulimaustetuissa Linssisipseissä. Kuorrutin niillä aiemmin seitifileitä, jolloin ihastuin niiden makuun. Näihin tofuviipaleisiin (tai kolmioihin) ne sopivat aiempaakin paremmin.
Sipsien murskaaminen riittävän pieneksi rouheeksi onnistuu vaivatta muovipussi-kaulin -menetelmällä. Liian isot murut eivät suostu tarttumaan kunnolla tofun pintaan.

Kastoin kolmioksi leikkaamani tofut aluksi seokseen, jossa oli vettä ja vehnäjauhoja. Seos saa olla kohtuullisen paksua, jotta se tarttuu tofukolmioihin. 
Seuraavaksi pyörittelin kolmiota sipsirouheessa, kunnes sitä oli tarttunut riittävästi tofun pintaan. Jätin tofut ritilän päälle odottamaan öljyssä paistamista, jotta pinta säilyy rapeana. Tofuista tuli mielestäni ihan täydellisen rapeita!

Muutama linssisipsi ja varrelliset kaprikset sopivat alkuruokalautasillemme mukavasti.
Onneksi tulin näpänneeksi pari kuvaa tästä ruoasta. Haluan tehdä näitä vielä uudelleen ja uskallan suositella sinulle, joka et aiemmin ole innostunut tofusta! Hienointa oli, kun vieraanamme ollut miespuolinen ruokailija pyysi vaimoaan ottamaan kuvan tofupaketista, jotta voivat tehdä ruokaa kotonakin. Jee! Uskotte varmaan tuon lauseen olleen yksi parhaita kuulemiani kiitoksia onnistuneesta ruoasta. Ja kyseessä oli sentään 'ei kasvissyöjä' ystäviämme. 



Olipas kätevä tämä naapurin papan lainaama vehje. Pari sangollista omenia muuttui herkulliseksi hilloksi (n. 9 litraa) tuossa tuokiossa tai noo, vierähti siinä muutama tunti. Hauskaa tekemistä lämpöisessä kesäillassa tulee ihan ikävä tätä kirjoittaessani. Ystävien kanssa aika kuluu kuin siivillä syöden tai työtä tehden! Kiitos teille ihanat! 💕


Tämän postaukseni loppukuviksi valikoituivat myöhemmin saman päivän iltana 'pikku puuhasteluumme' liittyneet kuvat. Harmittelin aiemmin tyhjänä ammottavaa omenapuutamme. Apu omppupuutteeseemme tuli naapurilta. Heillä on kuulema omppuja yli oman tarpeen, joten nyt niitä on niin paljon kuin haluamme. Mukavaa tällainen 'luontaistalous' ja naapuriapu. Minä leivoin puolestani juureentehdyn rieskan naapurin iloksi. Olimme molemmat oikein tyytyväisiä! 😊😊😋  


Hyvää ja täydellisen onnistunutta viikon jatkoa sinulle, joka tulit kurkkaamaan blogini kuulumisia! Kiitos, että muistit blogini. 💝
Elokuu on ollut perheellemme kesän vilkkain, joten postauksia on tullut tehtyä vain harvakseltaan. Kokkailtu on ja kuviakin näpsitty, mutta aika ei ole riittänyt tekstin tuottamiseen. Pian sää muuttuu kylmemmäksi ja sateet lisääntyvät. Silloin on aikaa istua sisällä ja näpytellä konetta. Nyt nautitaan vielä ulkoilusta, kesätapahtumista ja  mukavista golfkierroksista! 🏊 🎶 🙋

2 kommenttia:

  1. Tofu on jäänyt minulle hieman etäiseksi, mutta tätä versiota olisi mielenkiintoista kokeilla. Nämä tofut todellakin näyttävät ihan täydellisen rapeilta, ja erittäin kauniin värisiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö totta? Parasta, että jopa maistuivat rapeille. 😋 Ruokablogin aloittamisen jälkeen olen vasta itsekin aloittanut rohkeammin testaamaan uusia makuja. Suosittelen sinullekin, vastaan voi tulla ihania yllätyksiä!
      Kiitos kommentista ja oikein hyvää tämän viikon jatkoa!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.