Ruokaohjeita

Sivut

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Helpolla herkullinen jälkkäri




Italialainen ricotta-limoncellotorttu on osunut silmiini jo useamman kerran selaillessani Sikke Sumarin kirjaa "Ruokaa rakkaudella"
Vihdoinkin tarvittavat aineet olivat koossa tähän varsin helppotekoiseen jälkkäriin.

Laivaristeilyllä Tukholmaan muutama viikko sitten ostin Limoncello-likööriä mielessäni tämän herkun kokeilu. Ricottajuustoa en löytänyt laktoosittomana, mutta pienen palan uskalsin maistaa.  Lämpöinen torttu ja kylmä vadelmahillo hemmottelivat makunystyröitäni. Kylmänä torttu on makoisa kahvileipä.

Aineet pohjataikinaan

300 g vehnäjauhoja
120 g huoneenlämpöistä voita
(ohjeessa 100 g)
150 g sokeria (ohjeessa 200 g)
3 munankeltuaista

Ricottajuustotäyte

500 g ricottajuustoa
100 g (kookos)sokeria
1 rkl vaniljasokeria (ei ollut ohjeessa)
3-4 rkl limoncello-likööriä (vaihtoehtona 1 sitrunan mehu)
1 sitruunan raastettu kuori (ohjeessa 1/2 sitr)
1 limen mehu (ei ollut ohjeessa)

Nypi jauhot, voi ja sokeri murumaiseksi seokseksi.
Lisää keltuaiset ja jätä taikina "rakeiseksi".
Voitele / vuoraa leivinpaperilla n. 25 cm vuoka ja taputtele puolet taikinasta vuoan pohjalle.

Sekoita täytteen ainekset keskenään. (Itse tein ensin ohjeen mukaan, mutta maku tuntui liian "laimealle". Lisäsin limeä ja vaniljasokeria.)


Lisää täyte pohjan päälle ja murustele loput taikinasta pinnalle.

Paista 175 asteessa reilu puoli tuntia tarkkaillen ettei pala pinnalta.

Voit tehdä täytteen tuorejuustosta ja rahkasta, ellet löydä ricottajuustoa.


Lapsuudessani sain näin keskitalven aikaan leivinuunissa ternimaidosta  tehtyä uunijuustoa. Sitä syötiin sokerin ja kanelin tai mansikkahillon kanssa välipalana ja jälkiruokana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.