Ruokaohjeita

Sivut

torstai 16. marraskuuta 2017

Parhaat churrot eli munkkitangot


Pari tuntia sitten tekemäni churrot olivat parhaat minun tekemäni. Muutamia kertoja olen testaillut näitä tyypillisiä espanjalaisia aamupalaherkkuja. Ero aiempiin oli jauhoissa. Edellisillä kerroilla olen käyttänyt puhtaan valkoisia vehnäjauhoja ja muistaakseni taikinassa on ollut sokeria. Nyt halusin tehdä terveellisempiä ja silti hyviä churroja. Arvaatte varmaan, kuinka ihanalle tuntui talon Miehen kommentti: "Aiemmin en ole innostunut näistä, mutta nämä ovat älyttömän hyviä!" Kyllä tuntui mahtavalle ja aamuinen aherrukseni sai merkityksen. Näitä churroja teen uudelleen!

**************************************  Vappuna 2020 tekemäni churrojen ohje!


4.4.2020 Kirjoitan tähän lisäyksen alkuperäiseen postaukseeni! Nämäkin olivat hyviä!

Tällä kertaa ohjeessa oli sekä valkoisia vehnäjauhoja että sokeria. Maistuivat edelleen erinomaisesti meille molemmille. Nappaa tästä hyvä churro-ohje, ellet ole "terveellisten" churrojen kannalla. Sitä paitsi, tuskin nämä öljyssä paistetut ja suklaakastikkeella makeutetut pötkylät ovat koskaan "terveysruokaa". Nautiskellaan siis hyvällä omallatunnolla makeista leivonnaisista! Vappuna on lupa herkutella!

Churrot Dr.Oetkerin ohjetta hieman mukaellen
 (Linkki ohjeeseen täällä)

1,5 dl vettä (jouduin lisäämään n 1/2 dl)
50 g voita
0,5 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria (laitoin vähemmän)
2 rkl vaniljasokeria (laitoin 1 rkl)
2 kpl kananmunia (3 kpl, mikäli pieniä)

  • Kiehauta vesi, voi ja suola paksupohjaisessa kattilassa. Sammuta levy.
  • Lisää vehnäjauhot + leivinjauhe ja sekoita voimakkaasti esim puuhaarukalla, kunnes muodostuu "taikinapallo".
  • Siirrä taikina kulhoon (itse tein loppuun saakka kattilassa), lisää sekoittaen sokeri ja vaniljasokeri.
  • Vatkaa sähkövatkaimella kananmunat yksi kerrallaan taikinaan.
  • Siirrä taikina tyllalla (metalli) varustettuun pursotuspussiin. Huom!Taikina on aika jäykkää, joten pursotuspussi joutuu koville!
  • Kuumenna öljy (rauta) padassa 180 asteseen. (Huolehdi, ettei öljy nouse missään vaiheessa yli 180 ast)
  • Pursota taikinaa öljyyn (katkaisu esim taloussakseilla) ja paista kypsiksi molemmin puolin. Kääntämisessä käytin 2 haarukkaa ja poisnostamisessa reikäkauhaa.
  • Nosta valmiit churrot valumaan leivinpaperille.
Churrot ovat parhaimmillaan tuoreina, mutta meille nämä maistuivat seuraavan päivän jäkkärinä suklaakastikkeen ja mansikoiden kera.

On tärkeää, että öljy ei kuumene liikaa, jotta churrot eivät jää sisältä raa'oiksi.  


************************************** Alkuperäinen postaus jatkuu!


Heräsin todella hyvin nukutun yön jälkeen klo 7 (Suomessa 8) ja aloin availla verhoja. Pieni punerrus taivaanrannassa vahvisti säätiedotuksen lupauksen kauniista säästä tänään. Tuuleton ja aurinkoinen, hieman viileähkö sää on ihan paras. Helle ja liika lämpö ei tunnu hyvälle tässä iässä.

Saurines Golfin klubitalo on yksi eksoottisimpia näkemiämme. Täällä pääsee nopsaan villin lännen tunnelmiin.
Eilinen kisapäivä Saurines Golfin vaikealla kentällä jalkakipuisena oli taaksejäänyttä. Uusi aamu, uudet mahdollisuudet! Nyt on tullut golfattua niin monena päivänä peräjälkeen, että olin päättänyt jättää suosiolla tämän päivän väliin ja keskittyä kotihommiin. Mutta saas nyt nähdä...jo tätä naputellessani alkaa mieli tehdä ulos 💟


Mutta takaisin churroihin. Seurasin aikoinaan TV:stä Serranon perhe - nimistä espanjalaista ohjelmaa. Siinä syötiin usein rasvaisen näköisiä munkkitankoja jo aamulla. Huh huh! Ei tuntunut suomalaiseen makuun hyvälle ajatukselle. Nyt ymmärrän, ettei aamulla voi millään olla nälkä, jos juuri ennen nukkumaanmenoa on nautittu runsas vähintään kolmen ruokalajin illallinen viineineen. Aamulla churrot ovat varmaan kahvin tai suklaakastikkeen kera oivallinen 'startti' päivälle.


Lupasin eilen pikkusiskolleni, että teen pikapuoliin näitä pötkylöitä, joten hommiin! Ensin sopivan öljyn puuttuminen ja sitten liian tiivis aamuohjelma ovat estäneet aiemmat aikeeni. Isänpäivä on ollut jo kolmena Espanjan vuotenamme churropäivä. Nyt ollaan hieman jälkijunassa.

Tässä Kotikokin linkki churrojen tekoon! Churros 

Kaksi vuotta sitten Fuengirolassa isänpäivänä Churreriasta ostamani churrot olivat kookkaita.

Myydäänköhän tätä Suomessa? Tästä jauheesta tulee todella ihanaa, ei liian makeaa suklaakastiketta.
Aineet ja ohjeet churroihin (n. 20 kpl pienehköjä)

2,5 dl vettä
100 g voita
½ tl suolaa
sitruunan raastettua kuorta ja mehua (1 rkl)
kardemummaa n. 1 tl
n. 2,5 dl jauhoja 
2 XL-kokoista tai 3 tavallista kananmunaa

Paistamiseen 1 l auringonkukkaöljyä
  • Valuta öljy isoon kattilaan ja laita kuumenemaan. (pienelle lämmölle ensin)
  • Mittaa vesi, voi ja suola kattilaan ja kuumenna seos. Anna kiehahtaa.
  • Lisää jauhot sekaan voimakkaasti sekoittaen (esim. puuhaarukalla) kunnes taikina irtoaa kattilan reunoista ja taikinasta muodostuu 'pallo'. 
  • Jäähdytä seosta hetkinen ja lisää kananmunat sekoittaen voimakkaasti.
  • Annostele taikinaa pursotuspussiin (minigrip-pussikin hätätilassa käy).
  • Käytä metallista tyllaa, jos haluat kauniin koristeellisen churron.


Laitoin kaurajauhoja 1½ dl ja kokojyvävehnäjauhoja 1 dl. Taikina oli juuri sopivan paksua, joten ei tarvinnut enää lopussa lisätä jauhoja.


Minä jouduin luopumaan tyllan käytöstä, kun lämmin taikina pehmensi pussia ja koko 'hökötys' tippui kuumaan rasvaan. Tein uuteen pussiin sopivan kokoisen reiän saksien avulla ja loput churrotaikinat pursusivat helpommin ja turvallisemmin kuumaan rasvaan.  


Öljyn kuumentaminen ilman lämpömittaria tuntui pelottavalle. Ja syytä olikin. Levy kuumeni mielestäni liikaa ja ajattelin siirtää kattilaa hetkeksi syrjemmälle. Pari pisaraa öljyä roiskahti tulikuumalle levylle ja roihahti saman tien palamaan. Onneksi ison kattilan kansi oli vieressä ja sain sen avulla pienen tulen sammumaan. Edes palohälytin ei hälyttänyt, mutta vieressä seisonut talon Mies taisi säikähtää. Tosin myöhemmin harmitteli, ettei hoksannut ottaa kuvaa. Siitä olisi saanut blogiin autenttista kuvamateriaalia. Ei ollut mitään todellista paniikkia, mutta taas kerran muistutus siitä, kuinka varovainen kuuman öljyn kanssa on oltava. Kerta se on ensimmäinenkin 💥  


  • Pursota muutama churro kerrallaan paistumaan kuumaan öljyyn pariksi minuutiksi ts kunnes ovat kauniin ruskeita ja rapean tuntuisia.
  • Nosta valmiit churrot talouspaperin päälle ja sokeroi hetken kuluttua.
  • Nauti churrot heti kuumina suklaakastikkeeseen dipattuna tai sellaisenaan. 

Kanelisokerissa nämä yleensä pyöritellään, nyt ruokosokerissa. 
Aika hauskaa oli tämänaamuinen churroepisodi kaikkine kommelluksineen. Mutta churrot onnistuivat erittäin hyvin ja syötiin viimeistä murua myöten. 


Olemme ajelleet useimpina päivinä keltaisenaan loistavien appelsiini-/mandariini- (luulisin) puiden ohi. Niitä kasvatetaan silmänkantamattomiin aivan golfkenttämme vieressä.






Eilen lähdimme liikenteeseen niin hyvissä ajoin, että oli aikaa pysähtyä kuvailemaan näitä herkkuja. 

Kauniiksi lopuksi lämpöiset ja aurinkoiset terveisemme ihan joka ikiselle ihanalle ihmiselle, joka on halunnut lukea tämän postaukseni. Ajattelen teitä kiitollisin mielin! 💟 

4 kommenttia:

  1. Sur rur....churron tekijälle! Herkkujahan ne ovat ja maistuisivat päivälläkin, mutta silloinhan niitä ei saa paitsi jos Leena tekee! :)
    Minä olen tuonut tuota suklaa/kaakaojauhetta aina pari purkillista tullessani. Se maistuu hyvältä myös kuumana juomana. Joten jätäpä laukkuusi purkin mentävä aukko :) Leppoisaa loman jatkoa t. Kuihtuva ruusu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos sekä toivotuksista, kommentista että kaakaojauhevinkistä. Juuri sitä suunnittelin ostaa täältä :)) Golfattu on vähän liikaakin, huomenna vapaita ostoksille! Suosittelen churroja teillekkin, tykkäätte kuitenkin ja ovat helppoja tehdä supermunkinpaistajalle;) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Näyttävät kyllä niin hyviltä nuo churrot! Kiitos ohjeesta♥ noita pitäisi kyllä joskus uskaltautua tekemään. Serranon perhe oli meidän perheen lemppari..yhdessä jaksoja katsottiin, oli sellaisia hauskoja kohelluksia täynnä ja loistavat näyttelijät osissaan:) Automekaanikko Fiti oli meidän perheen suosikki:) Mukavaa viikonloppua sinne teille♥

    VastaaPoista
  3. Voi että, kiitos Päde! Onpa kiva, että joku vielä muistaa Serranon perheen :)) Lucia eli Diegon uusi vaimo oli oma suosikkini ja vieläkin surettaa hänen poismenonsa. (vaikka oli vain fantasiaa) Churroihin ihastuin ensimmäisellä golfreissulla Espanjaan n. 6 v sitten. Pelkäsin tekemistä turhaan ja ainakin täkäläisistä aineista ovat helppotekoisia. Niin, lukuun ottamatta "kohelluksia" olivat helppoja. Viihtyisää tunnelmointia viikonloppuna teidän perheelle!

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.