Ruokaohjeita

Sivut

maanantai 13. marraskuuta 2017

Pataleipää Espanjan jauhoista sekä "kaupan" leipiä.

Voisipa kuvaan saada tämän tuoreen pata-/kattilaleivän tuoksut 👃
Miksiköhän kaikki uusi tuntuu alkuun niin hyvälle syömisessäkin. Kun ensi-ihastus on ohi, muistuu mieleen oman maan herkulliset ja terveelliset maut. Leipä on suomalaisille tärkeää ja ilman rehellistä ruisleivän makua ruoka ei tunnu samalle. Otamme yleensä matkalle mukaan paketin tai pari ruisleipää eka päiviksi ja sen jälkeen pureskelemme ihan tyytyväisinä paikallisia leipiä. Ja voi että ruisleipä maistuu ihanalle, kun palaamme kotiin. Kyllä kuukauden pysyy hyvin hengissä ilman ruisleipääkin.


Oltuamme jo useamman kerran viikkoja Espanjassa on ollut pakko löytää meille maistuvia paikallisia leipiä. Ylhäällä olevassa kuvassa on suosikkimme. Rapeakuorinen ja usein kuuma patongin ja sämpylän väliltä kokonsa puolesta oleva leipä riittää meille kahdelle välipalaksi tai keittoruoan kaveriksi. Voisi sitä mennä enemmänkin, mutta ei ole järkevää ahtaa leipää kerralla liikaa. 

" Kyllä leipä miehen tiellä pitää, velli vain viskelöö!"
Nämä ohuet ja myös erittäin maukkaat leipäset ovat parhaita paahdettuina. Olen syönyt näitä aamukahvin kanssa levitteellä, juustolla ja tomaattiviipaleilla päällystettynä. Myös eväsleiviksi nämä rouhean kokojyväisen makuiset pyöreät leipäset sopivat oikein mukavasti. Golfkierroksilla pitää olla eväät, jos lähtö on sellaiseen aikaan, että lounas on syömättä. Muuten ei riitä virtaa viimeisille väylille.

"Lapsi tuo leivän taloon!"
Eilen löysin omasta pienestä lähikaupastamme tämän terveellisen oloisen valmiiksi viipaloidun leivän pakasteesta. Tästä on helppo sulattaa leipää tarpeen mukaan, eikä se pääse vanhenemaan kaapissa. Onneksi asunnostamme löytyy pakastin, mikro ja leivänpaahdin. Niiden avulla saa tuoreen tuntuista leipää ympäri vuorokauden. Keitot ovat sopivaa lounasruokaa lomallamme ja leivän kanssa ne maistuvat parhaiten. Tosin tykkäämme molemmat muutenkin ihan turhan paljon leivän mausta.

"Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat!"
Sitä mahdottoman rapeakuorista, suussa hauskasti rouskuvaa puhtaan valkoisista jauhoista tehtyä patonkia ostimme eilen. Olihan isänpäivä ja aihetta juhlaan. On se tosi hyvää, mutta leivän terveelliset ainesosat puuttuvat kokonan. joten yritämme vältellä sitä. Golfkierroksemme jälkeen se hujahti alas yhdellä istumalla ruokaa odotellessa. Jouduimme odottelemaan hetkisen takaterassilla, koska siivooja tuli samalla ovenavauksella tekemään viikkosiivousta.

Näin monenlaisia jauhoja olen jo hankkinut kilon pussukat. Ei näitä viitsi kotiin kannella.
Mikään mahti maailmassa ei saa minua kaupassa pysyttelemään pois jauhohyllyiltä. Viimeisten vuosien aikana on menty paljon parempaan suuntaa jauhomarkkinoilla. Nyt osataan arvostaa hyviä, terveellisiä ja kuitupitoisia kokojyväjauhoja. Jauhot kiinnostavat minua myös matkoilla ollessamme, jos asuntoon kuuluu uuni. Pataleipä on todella helppo tehdä. Siksi päätin tänä aamuna väsätä sellaisen, jotta saamme tuoksutella tuoreen leivän tuoksua. Pieni koti-ikävän alku helpottuu uunista tulevia tuoksuja nuuhkiessa.


Löysin netistä itselleni uuden ohjeen pataleivästä. Omassa ohjeessani on enemmän sekä nestettä että jauhoja, mutta halusinkin tekaista vain pikkuisen tuoretta leipää. Jos se onnistuu kattilassa, sitä voi tehdä pian uudelleen. Pataa ei löydy keittiöstämme.

Kotikokin pataleipää

Kattilassa paistetun pataleivän aineet

3 dl lämmintä (42 ast) vettä
1 rkl ruokosokeria/hunajaa
2 tl suolaa
2 dl kaurajauhoja
2 dl pitsajauhoja
2 dl vehnäjauhoja (kokojyvä)
1 tl kuivahiivaa
1 rkl hyvää oliiviöljyä

  • Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi, lisää sokeri ja suola.
  • Sekoita kuivahiiva jauhoihin ja lisää jauhot veden sekaan. 
  • Lisää viimeiseksi öljy ja jätä taikina liinan alle kohoamaan useammaksi tunniksi. (yön yli olisi paras, minulla ehti olla noin 7 tuntia.)



  • Kun taikina on kohonnut riittävästi, kaada se jauhotetulle alustalle ja muotoile leiväksi. Asettele taikinamöykky voideltuun pataan. (minä kippasin suoraan oljyllä voideltuun kattilaan)
  • Laita uuni kuumenemaan 220 ast ja paista kannella peitetyssä padassa olevaa leipää n. 30 min.
  • Ota kansi pois ja paista vielä 15 min.
  • Kippaa leipä alustalle, anna hetki jäähtyä ja herkuttele levitteen tms kanssa.


30 min paiston jälkeen leivän pinta oli vaalea, mutta kannen poistaminen ruskisti pinnan.


Ei tästä tosiaankaan maailman kaunein ja parhaiten kohonnut leipä tullut. Maku sen sijaan oli vähän liiankin herkullinen. Piti toppuutella sekä itseä että talon Miestä, jotta saadaan vielä aamulla muutama viipale omatekoista leipää. Juuston kanssa tämä maistui parhaimmalle, mutta pelkkä levitekin riitti aluksi. Namnam!!


Taas on yksi päivä illassa tätä naputellessani. Aika kuluu täällä Espanjassa nopsaan, koska jokainen päivä on erilainen. Hauskoja pikku sattumuksia on mukavaa postata tänne blogiin ja muistella myöhemmin kotiin palattuamme. Samoin pyrin laittamaan muutamia kuvia kaikilta pelaamiltamme kentiltä. Alla olevalla kentällä pelasimme vain kerran sekä viime että tänä syksynä. Tykkäämme kentästä, mutta pitkä ajomatka ei houkuttele reissaamaan sinne useammin.

Muutama kuva Alhaman golfkentältä. 
Kauempana, noin tunnin ajomatkan päässä Mar Menorista, sijaitsee Alhama Signature Golfin kenttä. Kävimme siellä ystäviemme Maaritin ja Ollin kanssa pelaamassa kerran. Meillä oli mukava päivä kierrellessä aika vaikeita väyliä lähes viisi tuntia. Alhama sijaitsee vuoristoisessa maastossa ja on etenkin aamupäivällä hyvinkin viileä. Kannatttaa ottaa reilusti vaatetta mukaan, koska myös kylmä tuuli puhaltaa usein reippaasti. Iltapäivällä vastaavasti aurinko pääsee porottamaan ja vaatekerroksia siirtyy pikkuhiljaa päältä bägin uumeniin. Kiva kenttä joka tapauksessa!


Koin aamulla yllätyksen takaterassillamme. Sinne oli ilmestynyt tällainen kaveri. Hetkisen ihmeteltyäni veikeän näköistä otusta tajusin sen lentäneen tuulen mukana ylhäällä olevalta parvekkeelta alailmoihin. Vein pehmolelun näkyvälle paikalle ja sieltä se oli hävinnyt palattuamme golfkierrokselta. Olisi ollut hauska tietää, kuuluiko lelu yläkertaan muuttaneelle koiraperheelle vai jollekin lapsiperheelle. Pääasia, että omistaja löysi omansa. 💖 

Tämänpäiväinen sää oli lämmin, mutta aamupäivällä hyvin tuulinen. Tuuli riepotteli jopa palmujen latvoja.

2 kommenttia:

  1. Pataleipä kyllä näyttää hyvältä! Kesällä markkinoilta ostin pussin kaurahiutaleita kun tutun viljatilan emäntä oli niitä siellä myymässä..nyt aion ostaa niitä joka kerta kun vain mahdollista, oli kyllä hyviä ja pehmeitä hiutaleita:) On aika paljon ero noissa jauhoissa ja hiutaleissa..sunnuntaita käytän paljon:) Ihanaa tiistai päivää sinne teille ja nauttikaahan olostanne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ne ovat ihan parhaita hiutaleita! Mekin ostamme myllystä suoramyyntiin tulleita, jos kohdalle osuu. Ja ensi kerralla laitan myös hiutaleita pataleipään, ne sopivat siihen hyvin. Suosittelen! Nyt alkaa keiton teko golfkierroksen jälkeen..ja vielä on vähän eilistä leipää kyytipojaksi :)) Lämmin kiitos Päde ja oikein hyvää iltaa myös sinne!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.