Ruokaohjeita

Sivut

torstai 24. tammikuuta 2019

Suolapaahdettu juuriselleri on yllättävän hyvää

Creme fraiche, kreetalainen hunaja ja tuore timjami maustavat juuresherkun täydelliseksi. 
Kerroin reilu vuosi sitten blogissani eräästä kaikkien aikojen makukokemuksestani. Vierailimme Miehen kanssa Turussa ja olin varannut jo hyvissä ajoin pöydän kasvisruokataivaasta. Joka kerta muistellessani tuota ruokailua päätän testata omaa suosikkiani eli uunissa suolakuoren alla kypsynytta juuriselleriä. Tänään tein samaa ruokaa itselleni ja yllätyin iloisesti. Se maistui jopa paremmalle kuin Ravintola Kuoren annos, tai no.. paremmuudesta en sittenkään väittele, mutta tänään sain syödä himoitsemaani herkkua isomman annoksen.



Huomasitko, että puhun tällä kertaa vain omasta herkuttelustani. Mies maistoi palasen tätä juuresta ja oli kuulema tosi hyvää. Ongelma on siinä, että hänellä todettiin allergia juuriselleriä kohtaan vuosikymmeniä sitten. Tein noihin aikoihin usein waldorfin salaattia ja ihmettelin toistuvasti hänen allergiaoireitaan muutamaa tuntia myöhemmin. Asia varmistui myöhemmin testeissä ja siihen loppui waldorfin salaatin teko. Hän nimittäin rakasti tuota salaattia yhtä paljon kuin minäkin, joten olisi kurjaa herkutella itse ja jättää hänet osattomaksi.  



Suola pysyi yllättävän hyvin sellerin ympärillä, vaikka uunivuoka oli aika pieni. En halunnut tuhlata suolaa tuhottomasti enkä omista korkeampaa kulhoa.


Tämän jälkeen uskallan valmistaa tätä paahdettua juuresta alkupalaksi vieraillekin.


Juuriselleri tunnetaan myös nimellä mukulaselleri. Löysin megasuuren sellerin kaupasta äskettäin ja muistin saman tien pitkäaikaisen suunnitelmani. Tänään siihen tuli hyvä tilaisuus, kun Mies lounasti muualla. Helpommaksi ei ruoan valmistaminen enää tule. Pesty selleri vuokaan ja karkeaa merisuolaa joka puolelle. Uunista tuleva tuoksu ja varovainen kokeilu tikulla varmistaa ruoan olevan valmista. (Tikun aiheuttama aukko kannattaa peittää huolellisesti suolalla.) 



Suolakuoren alla paahdettu juuri- eli mukulaselleri (riittää alkupalaksi 8:lle)

n. 850 g painoinen juuriselleri tai useampi pieni
n. 1 kg karkeaa merisuolaa

Lisäksi tarjoiluun

Creme fraichea
hunajaa
tuoretta timjamia tms yrttiä

Laita uuni kuumenemaan ensin 220 asteeseen. (Kypsyminen vie 1½-2h)
  • Puhdista juures huolellisesti, jos haluat käyttää myös kuoren ravinnoksi. Kuivaa selleri ennen suolakuoren alle laittamista.
  • Kaada suolaa astian pohjalle, aseta selleri vuokaan ja valuttele suolaa joka puolelle. Varmista, ettei mihinkään jää aukkoa, ettei lämpö pääse karkaamaan.
  • Laita vuoka keskiritilälle ja anna lämmetä 220 asteessa n. ½ h, pienennä lämpöä 200 ast ja anna paahtua vielä reilun tunnin ajan. (paistoaika riippuu juureksen koosta, varmistin cocktailtikulla n. 1h 20 min kohdalla ja oli vielä liian raaka)
  • Kopsuttele suolakuori heti uunista ottamisen jälkeen pois, jotta juures ei ota jäähtyessään lisäsuolaa. (olen tehnyt joskus tuon virheen porkkanoiden kanssa)
  • Paloittele juureselleri lautasille ja tarjoa mukana creme fraichea, hunajaa ja tuoretta timjamia. Ruokailijat saavat itse päättää, haluavatko syödä myös kuoren. (se on omasta mielestäni hyvää, mutta liian suolaista)
Aika pienellä vaivalla syntyi tämänkertainen 'curmee'-ruoka. Onkohan kukaan lukijoistani maistanut tätä ravintolassa alkupalana tai valmistanut itse? Olisi kiva kuulla kokemuksia! Ihmeellistä, kuinka voimakkaan makuinen juures muuttuu uunissa niin pehmeäksi ja lempeän makuiseksi herkuksi. Vai onkohan minulle jotenkin erikoiset makunystyrät? Loppujuures tulee huomiseen juureskeittoon, mutta vain omaani!!

Nämä juurekset kypsyivät samoilla uuninlämmöillä, mutta lyhyemmässä ajassa. Huomenna saadaan juureskeittoa.
Kävelylenkki raikkaassa pakkassäässä (-14 ast) piristi ruokailun jälkeen ihmeesti. Voisiko enää kauniinpia maisemia löytää? Sininen hetki kaunistaa lumisen luonnon täydelliseksi. 




Pirtsakkaa viikonjatkoa sinulle, joka kiinnostuit tästä reseptistäni ja vierailit blogissani! Pian on taas viikonloppu ja työssäkävijöilläkin ehkä mahdollisuus ulkoiluun. Puhdas lumikerros on puuteroinut luonnon juhlakuntoon, joten kyllä siellä kelpaa liikkua lämpöisesti pukeutuneena!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.