Ruokaohjeita

Sivut

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Jääkahvi jäätelöllä virkistää helteellä


Nyt on syytä ottaa kaikki keinot käyttöön, jotta saa edes hetkellistä virkistystä näillä helteillä. Onneksi muistin muutamien vuosien takaisen lempijuomamme kuumana kesäpäivänä. Välimeren maissa reissatessa tämä juoma on tullut tutuksi ja helpoksi välipalaksi. Viralliselta nimeltään tämäntyyppistä kahvia kutsutaan frappeksi. Kiireettömästi kahvi valmistetaan tietenkin kylmäuuttamalla. Tämänpäiväistä herkkujuomaamme voisi kai kutsua frappeksi manteliliköörillä ja vaniljajäätelöllä. Muuta makeutta tämä kahvijuoma ei  kaivannut.

Kylmää kahvia ja näitä aineita tuli tällä kertaa Cafe latteen jäillä ja jäätelöllä. 
Googlasin tapani mukaan ohjeita netistä löytääkseni juomaan jotakin uutta twistiä. Kivoja vinkkejä löytyikin, joista tässä yksi monista. Jokainen tekee toki oman jääkahvinsa niillä aineilla, jotka tekevät hyvää sekä kielelle että mielelle. Aika kiva oli juhlistaa suurvalloille ja Suomelle tärkeää päivää erilaisella päiväkahvilla. Presidentit Trump ja Putin ovat juuri tällä hetkellä edelleen neuvottelemassa Suomen presidentinlinnassa. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin! 

Lähijärvemme vesi ei enää virkistänyt pitkäksi aikaa. Vesi on nyt lämpöisempää kuin miesmuistiin.
Hikisempi päivä varmaan heille kuin meille, jotka saimme seurata tapahtumaa tv:n välityksellä lähes aamusta iltaan. Onhan tätä päivää ja tapahtumaa järjestelty peräti kaksi viikkoa, 😅 joten kyllä kai siinä ajassa ehtii tehdä kaiken valmiiksi! Huh huh ja heh heh! 


Aineet ja hieman ohjeita jääkahviin jäätelöllä (2-3 hengelle)

4 dl vahvaa kahvia (voit tehdä myös murukahvista)
2 dl maitoa (hasselpähkinämaitoa meillä)
n. ½ dl mantelilikööriä (tai muuta 'makeuttajaa')
jääpaloja 
pari dl vaniljajäätelöä (Tofuline vanilja soijajäätelöä meillä)
1 rkl vaniljapastaa halutessasi 
hieman murukahvia juoman pinnalle
  • Keitä hyvin vahvaa kahvia ja jätä se jäähtymään tai valmista kahvi murukahvista ja kylmästä vedestä.
  • Kahvijuoman valmistaminen onnistuu blenderissä (kuten meillä) tai korkeassa astiassa sauvasekoittimella.
  • Kaada kahvi, maito ja jääpalat blenderiin ja anna pyörä, kunnes jäät ovat murskautuneet ja vaahtoa tullut pinnalle.
  • Lorauta halutessasi likööriä lasin pohjalle ja kaada reilusti juomaa lasiin. 
  • Kaapaise jäätelöä reilusti kahvin joukkoon ja ripottele murukahvia pinnalle.
  • Tarjoa juoma saman tien lasista, jossa on pilli. Nautiskele hitaasti ajan kanssa tai siemaise saman tien ja tee uusi annos, jonka maltat nauttia pikkuhiljaa. 

Meille tämä kahvijuoma maistui niin hyvin, että päätimme tehdä huomenna uudelleen. Hieman ylimääräistä työtä tulee kahden kahvin keitosta. Juon itse päivisin vain kofeiinitonta kahvia. Hyvä puoli on se, että kahvin voi keittää hyvissä ajoin valmiiksi ja jäähdyttää kunnolla jääkaapissa. 


Oi että tämäntyyppinen päiväkahvi maistui ihanalle! Jouduin tekemään toisetkin annokset, tosin ilman likööriä. Jäätelö oli molempien mielestä ehdoton tässä juomassa.


Tällainen helteisen päivän pikapostaus tuli kirjoitettua lepuuttaessani  viikonloppuna rasittuneita jalkojani. Tuli harrastettua hieman liikaa liikuntaa. Mies käväisi silti pelaamassa aamulla 2 tuntia tennistä lämpimikseen. Minkähänlaisia suunnitelmia siellä lukijoiden joukossa on helleviikon varalle? Toivottavasti töissä ahertavilla on hyvä jäähdytysjärjestelmä! 

2 kommenttia:

  1. Oijoi nyt kyllä tuollainen ihana kylmä kahvijuoma kelpaisi kaikille..nam:) Varmasti hyvää!♥ Kahvia tulee varsinkin töissä juotua ihan liiankin paljon, kun vaikka olisi millainen kiire niin sen "juoksukahvin" kerkiää aina napata mukaan:) Välillä on oikein hyvä itseään lepuutella, on kyllä ollut niin upeat ilmat jo monta päivää! Kiva kun ihmiset saavat kunnon kesästä nauttia♥ Aurinkoista kesäpäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoinkin riittävän lämpöiset säät nautiskella tuosta herkusta. Suomalaisille tosin taitaa maistua parhaiten se tuttu peruskahvi. Virkistäähän sekin, mutta meitä vaihtelu enemmän..sinun 'juoksukahvi' on kiireen sanelemaa ja varmasti auttaa jaksamaan töissä!
      Varjossa, pienen tuulenvireen puhaltaessa tästä helteestä voi jopa nauttia! 😅🍹🍓Kiitos Päde!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.