Ruokaohjeita

Sivut

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Thaimaustettua keittoa kylmänä ja kuumana

Thai-basilika, kafferlimetti, sitruunaruoho, kookos ja chili antavat hyvää makua tähän annokseen.
Hirmuhelteillä tekee mieli nauttia kylmiä juomia ja jäätelöä. Keittoruoka tai salaatti riittävät ravinnoksi silloin, kun helteisen sään johdosta ei jaksa paljon liikkua. Keräilin kasviksia, mausteita ja jotakin protskua tehdäkseni ison kattilallisen ruokaa. Keitto oli helppo tehdä ja maustaminen onnistui täydellisesti. Broilerin jauheliha hyvin ruskistettuna keitossa miellytti meidän Miestä, mutta sen voi mainiosti jättää poiskin ja lisätä esim papuja. Silloin keitto sopii kasvisruokailijoillekin. 

Hyvä maustamaton jogurtti ja loraus valkoviiniä herkullistuttivat kylmän keiton!
Hetken mielijohteesta päätin kokeilla, toimisiko tämä sama keitto kylmänä. Kylmä kurkkukeittoni sekä viime kesän Runsasprotskuinen keitto ovat saaneet paljon kehuja ja tykkään niistä itsekin. Hellesäässä ei jaksa syödä rasvaisia ja raskaita annoksia. Nälkä lähtee vähemmälläkin. Tämä thai-maustettu borschtyyppinen keitto on parasta tekemääni kylmää keittoa, joten uskallan suositella rohkeasti kokeilemaan.

Sitruunaruoho, tuore inkivääri ja valkosipuli antoivat ihanaa makua juureksiin sekä pari chiliä sopivasti tulisuutta.  

Kafferlimetin lehdet, kermainen kookos-valmiste ja vihreä currytahna ovat pikkusiskoni vinkkaamia! 💝
Meillä sattui olemaan näitä makuja, mutta eivät ole pakollisia tähän keittoon. Omat lempimaut riittävät!
Kasvikset keittooni valikoituivat sen mukaan, mitä jääkaapissa oli viikolopun jäljiltä. Harkitsin lisätä lopussa vielä pari freesiä paprikaa antamaan väriä, mutta niitä ei keitto tuntunut enää kaipaavan. Makua ja väriä oli jo riittävästi.  Borschkeiton aineet mielessäni ajattelin (broilerin) jauhelihan antavan sopivasti protskulisää. Härkis, nyhtökaura ja muut kasvisuutuudet puuttuivat jääkaapistamme, mutta epäilemättä niitäkin voisi ajatella tämäntyyppiseen keittoon.  Protskulisä pitää joka tapauksessa nälän pidempään poissa.

Punainen väri tuli keittoon ilman tomaattiakin. Sitä en lisännyt ollenkaan.
Söimme täysin samaa keittoa ensin kuumana ja seuraavana päivänä kylmänä. Meidän mielestä maku oli molemmissa niin hyvä, että paremmuus jäi ratkaisematta. Pieni juustolisä kylmään keittoon ja creme fraiche lämpöisen annoksen pinnalle viimeistelivät maun. Myös monet eri yrtit joko silputtuna tai yrttiöljynä sopivat. Thai-basilika antoi tällä kertaa makunsa meidän annoksiimme. Nappivalinta sanoisin!
Tästä linkistä löytyvät thairuokien tähtimausteet!

Vuohen-, rae- vai homejuustoa, ehkäpä fetaa? Oma maku ratkaisee.
Aineet ja ohjeet thai-maustettuun keittoon (olemme syöneet tätä jo 2 kertaa ja n. puolet meni pakkaseen)

1-1½ l kiehuvaa vettä
muutama punajuuri 
1 bataatti 
1 kesäkurpitsa
porkkanoita 
inkivääriä (tuoretta)
2-3 sitruunaruohoa 
pari chiliä tms
2½ dl ruokakermaa
1-2 rkl öljyä
400 g broilerin jauhelihaa  (papuja, härkistä tms halutessasi)
sipulia ja valkosipulia oman maun mukaan

Mausteita (maistele, milloin on riittävästi)

suolaa / kalakastiketta /soijakastiketta
makeutta (tummaa sokeria tai hunajaa)
kafferlimetin lehtiä (n.5 kpl)
pilkottuja thai-basilikan lehtiä tms yrttejä
limen mehua tai viinietikkaa
½ tl vihreää currytahnaa (on voimakkaan makuista)
(sumac-maustetta, riisiviinietikkaa tms)
(kasvislientä, pippuria tms normimausteita en itse laittanut tällä kertaa)

Maustamisen muistisäännön mukaan suolaisuuden, makeuden ja hapokkuuden tasapainon saavuttaminen ruoissa miellyttää ruokailijoita. Umami on viides perusmaku, joka näyttelee tärkeää osaa Kaukoidän maissa. Karvas maku on vaikein vastaanotettava useimpien kielellä, mutta siihenkin voi mieltyä. Kuulema!

  • Käsittele juurekset ja muut kasvikset pesemällä, kuorimalla ja pilkkomalla. Punajuurien käsittelyssä kertakäyttöhanskat ovat hyvä apu!
  • Kuumenna vesi kiehuvaksi isossa kattilassa. (vedenkeitin on hyvä apu)
  • Kypsennä juureksia siinä järjestyksessä, miten kauan niiden kypsyminen vie. Laitoin kattilaan ensin punajuuret, sitten porkkanat ja bataatit (isoina lohkoina) ja viimeiseksi kesäkurpitsalohkot.
  • Lisää pilkottu tai raastettu inkivääri sekä kuoritut, keskeltä halkaistut sitruunaruohot kattilaan.
  • Ruskista jauheliha riittävän kuumalla pannulla ja lisää siihen pilkotut sipulit.
  • Lisää kerma (tai kookosmaito tai -kerma) ja paistettu jauheliha kattilaan.
  • Lisää mausteita, sekoittele varovasti ja muista maistella välillä. On hieman vaikea antaa selkeitä määriä mausteisiin, koska omaa keittoa tuli suuri kattilallinen ja jouduin lisäilemään lopussa sekä suolaisuutta, hapokkuutta että makeutta. 
  • Silppua lopuksi reilusti yrttejä sekä varhaissipulin varsia keiton pinnalle. 
  • Nouki sitruunaruohot ja kafferlimetin lehdet pois keitosta.
  • Tarjoile keitto kuumana pienellä smetana- tai creme fraiche lisällä. Maukas leipä tai sämpylä täydentää hyvin tämän herkullisen aterian.
Me söimme kuumaa keittoa sunnuntai-iltana ja kylmää maanantain lounaaksi. Mies kävi ostamassa laatikollisen mustikoita torilta. Sillä välin keksin idean kylmästä keitosta. Ei ollut huono idea ollenkaan! Kippasin keittoa blenderiin, lisäsin 2 dl Alpron mantelijogurttia sekä n. 1½ dl kylmää valkoviiniä perään. Surauttelin muutaman kierroksen. Keiton pinnalle lisäsin juustoa, tummaa balsamicokastiketta ja yrttejä.

Meillä on nyt mustikoita suurimpaan tarpeeseen. Aika ison työn saa tehdä nyt mustikoiden eteen. 


Aloitimme eilen jo aamuseitsemältä päivän liikuntaosuuden eli golfkierroksen. Pari tuntia raikkaassa aamuilmassa sujui leikiten. Yhdeksän maissa tauon jälkeen lämpö oli kivunnut jo yli hellerajan. Sinnikkäästi teimme koko kierroksen. Hellehattu,  iso (sateen) varjo ja riittävä veden juonti olivat tarpeen. Auringonpistos ei ole mukava kokemus, tiesi sunnuntain pelikaverimme kertoa eilen. Hänellä oli nyt kokemusta siitä.

Arvatkaapa oliko taas jännittävä hetki tämän aloituksen jälkeen. Ei mennyt koloon saakka, mutta birdie tuli! (=kahdella lyönnillä reikään)


Lämpöä tuntuu riittävän seuraavallekin viikolle viikonlopun ukkosten jälkeen. Auringon lämpö ja valo on ihana asia, mutta liika on liikaa. Järjen käyttö on nyt enemmän kuin sallittua! Pitäkää ihanat hyvää huolta omasta ja läheistenne voinnista!


P.S. Ups! Heräsin jo puoli kuudelta ja nyt kolmen tunnin kirjoitusurakka aamutuimaan on ohi. Mies ehti lähteä kierrokselleen ja minä vasta pääsen aloittamaan aamiaista. Tänään on vuorossa jalkojeni tehohoito pääkaupunkiseudulla. Onneksi autossa on hyvä ilmastointi!

Loistava löytö tuo luomille suihkutettava spray! Kiitos jälleen kerran vinkistä pikkusiskoni!
Muistuttaisin vielä meidän yli kuusikymppisten tärkeimmästä 'ehosteesta'. Normaalioloissa silmätippoja ei tarvita kuin kerran päivässä, mutta ainakin itse joudun helteellä, ulkoilmassa ja pienessä tuulenvireessä käyttämään tippoja usein. Kaupungilla tippojen lisääminen onnistuu vaivattomasti suihkautettavan uutuuden (itselleni) ansiosta! 👍👀

2 kommenttia:

  1. Keitto näyttää oikein hyvältä! Noita keittoja välillä kovasti näin kesäisin kaipaa kun tulee tosiaan ihan liian paljon grillailtua kaikkea raskasta:) Tuo golfaus on varmasti hauska laji! Joskus koulussa sitä kokeiltiin:) Kauniita kesäpäiviä sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! On se vaan joka kerta yhtä ihana tunne huomata, että blogiini on tullut kommentti! 😊
      Keittoja pitäisi meidänkin syödä entistä enemmän, helteellä ne ovat sopivan kevyitä ja leivän kera tosi herkullisiakin.
      Golf on ihan parasta urheilua omaan ikääni ehtineille, tykkään!🏌⛳
      Ehkä sinäkin innostut, kun vapaa-aikaa alkaa olla enemmän.

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.