Ruokaohjeita

Sivut

lauantai 26. tammikuuta 2019

Historiaa ja herkuttelua Hämeenlinnassa


Linnan Martat on aktiivinen ja toimelias marttayhdistys. Mietin liittymistäni marttoihin jo työelämässä ollessani, mutta aikomus jäi ajatuksen tasolle kiireisen elämäntilanteeni johdosta. Marttajärjestö perustettiin 120v sitten ja viettää nyt juhlavuottaan. Klikkaa tästä halutessasi tietää lisää martoista! Hämeenlinnassa toimii myös Hämeenlinnan Marttayhdistys, joten täällä on paljon marttatoimintaa.


Linnan martat tekee muutaman kerran vuodessa mukavia ja mielenkiintoisia päivämatkoja lähietäisyydellä oleviin kohteisiin. Tällä kertaa retki järjestettiin omaan kotikaupunkiimme teemalla "venäläinen Hämeenlinna". Suuren suosion saanut reissu kiinnosti myös miehiä, jotka osallistuivat runsaslukuisesti päiväämme. Kiertoajelu Hämeenlinnassa filosofian tohtorin, dosentti Ilkka Teerijoen johdolla opetti paljon uutta omasta kotikaupungistani. Elämä parisataa vuotta sitten oli kokonaan toista kuin nyt, mutta ihminen ei koskaan muutu. Ihan samojen ilojen ja murheiden kanssa painittiin silloinkin. Kaupunkikuva on muuttunut moneen kertaa mm. tulipalojen ja rakentamisen myötä, mutta jykevä Hämeen Linna on pysynyt monta sataa vuotta saman näköisenä.
Täältä löydät tietoa Hämeen linnan historiikista!
Toisen linkin kautta löydät Tietoa Suomen suuriruhtinaskunnasta.

Toivo Salmisen rakentama pienoismalli 1950-luvun Hämeenlinnasta on upea! 


Kiertoajelumme päättyi Skogsterin museon kulmille ja ravintola Piparkakkutalon läheisyyteen. Kiitokset Ilkka Teerijoelle valaisevista tarinoista! Lisää Hämeenlinnan historiaa saamme lukea hänen monista kirjoistaan. Skogsterin museossa valmistaudutaan nyt uuteen, helmikuussa avautuvaan näyttelyyn. Videoesitys, myymälä ja alakerran näyttely antoivat hyvän kuvan kotikaupunkimme muutoksista. Täältä pääset kurkkaamaan museoon halutessasi!

Matkatiimimartta Marjo Salo jututtaa arvovaltaista rouvaa Piparkakkutalossa.

Arvoisa rouva Kuvernööritär lausui meille myös runoja.
Varsinaisen yllätyksen koimme saavuttuamme Ravintola Piparkakkutaloon, tuohon Hämeenlinnan maineikkaaseen gourmetravintolaan. Arvokkaat ladyt venäläisen Hämeenlinnan ajoilta tulivat henkilökohtaisesti kertomaan tarinoita ja viihdyttämään iloista marttaporukkaa. Kiva oivallus matkamartoilta, vai olisiko ollut puheenjohtajamme Hilpan järjestämä miellyttävä yllätys!


Ruokana oli tottakai venäläinen menu. Muutkin kuin itse taisivat olla jo myöhään iltapäivällä nälissään, joten alkupalana nautitut suolakurkku, smetana ja hunaja maistuivat ilman houkuttelua. Seuraavana ruokana oli odotetusti maukasta borschkeittoa smetanalla. Tämä ruoka oli oma suosikkini!


Suurin nälkä oli tyydytetty pääruoan saapuessa pöytiin. Meitä oli yhteensä 80 ruokailijaa, joten keittiössä kävi varmaankin tohina. Todella hienosti annokset saapuivat lähes samaan aikaan kaikkien eteen. Palvelu oli joka suhteessa ensiluokkaista!


Kievin kana tarjoiltiin vihreiden herneiden, maukkaan perunamuusin ja hentojen versojen kanssa. Runsas pääruoka-annos näytti maistuvan kaikille ja nälkä oli tässä vaiheessa tipotiessään. Pieni tauko ennen jälkiruokaa oli paikallaan.


Rahkapannari hillolla sekä kahvi tai tee oli ihan täydellisen hyvä ja riittävä jälkiruoka. Yritin maistella pannaria sillä mielellä, että voisin tehdä itsekin samanlaista. En ole tullut ajatelleeksi, että rahka voi antaa noin hyvän maun pannariin. Ehdottomasti testaan tuota piakkoin, koska pannari on sekä Miehen että minun herkkuani. Googlailin jo vähän ohjeita!

Rouvasväen yhdistyksen puheenjohtaja tyylikkäässä puuhkassaan. 
Kiitos jälleen kerran meidän Linnan Marttojen matkavastaaville todella onnistuneesta retkestä! Olen nyt erittäin tyytyväinen, että liityin pari vuotta sitten juuri Linnan Marttoihin. Ensi viikolla Maailman suurin marttailta kokoaa martat yhteen joka puolella Suomea. Olkaahan kuulolla!


Vielä on viikonloppua jäljellä, joten toivottelen Leppoisaa sunnuntaita! Onpa ihana, että kävit lukemassa blogini kuulumiset! ❤️ Lämmin kiitos sinulle!

4 kommenttia:

  1. Oli varmasti mielenkiintoinen päivä, kaikkine kuvioineen ja herkkuineen 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Historia on aina ollut mielestäni mielenkiintoista. Kun siihen yhdistää ystävät ja hyvän ruoan, ei voi mennä pieleen. 👌Kiva, kun saa mennä vaihteeksi valmiille! 🤗❣️ Oli hieno päivä!

      Poista
  2. Kuulostipa kivalta päivältä.
    Itse olen jo kauan miettinyt kans Marttoihin liittymistä. Mutta jotenkin ei ole saanut aikaiseksi.
    Niin kyllä näkisin itseni mukana siinä toiminnassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelin itsekin samaa vuosikausia, mutta vasta eläkkeellä toteutin. Suosittelen sinulle lämpöisesti, jos alueellasi on toimiva marttayhdistys! 👍 Meillä saa osallistua sen verran kuin ehtii/jaksaa. Marttalehdessä on hyviä reseptejä ja marttojen vuosimaksu on muutaman kympin. Marttailu on mukavaa! ❣️🤗

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.