Ruokaohjeita

Sivut

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Avokadorisottoa ja broiskua vuohenjuustolla


Kolme keittoa odottaa valmiiksi kuvattuina pääsyään blogiini ja silti ajattelin kirjoittaa taas risotosta. Risoton maku edelleen mielessäni on miellyttävämpää postata siitä. Söimme tätä herkullista lounasruokaa eilen. Taas kerran tulimme myöhään iltapäivällä kotiin ja piti saada nopsaan ruokaa. Nappasin kaupasta pakkauksen valkosipuli-persiljamarinoituja broilerin fileitä tietämättä niiden käyttötarkoitusta. Muutaman kilometrin pituisella kotimatkalla varmistuin halustani tehdä risottoa. Siitäpä tulikin niin hyvää, että 'kehtaan' jakaa helpon ohjeen teillekin blogini lukijoille!


Risottoriisin kypsyminen vie parikymmentä minuuttia, joten pidän sitä nopeana ruokana. Riisin hiljakseen poreillessa ehtii mainiosti tehdä muut valmistelut. Salaatin tekeminen ottaa itseltäni aikaa reilummin, joten skippaan sen usein kiireessä. Viipaloin suoraan lautasille milloin kurkkua, paprikaa, tomaattia jne ja huuhtelen muutaman salaatinlehden niiden seuraksi. Ei jää ainakaan hyvää salaattia kulhoon nahistumaan.


Edulliset verkkopussiavokadot ovat olleet viime aikoina harvinaisen hyviä. Niitä menee jatkuvasti sekä smoothieihin että leivän päälle sellaisenaan. Makunsa ja pehmeän rakenteensa puolesta niitä voisi syödä missä tahansa ruoka-annoksessa. Myös Mies on oppinut tykkäämään niistä viime aikoina, joten uskallan lisätä avokadoa hänenkin lautaselleen. Vielä muutama vuosi sitten söimme avokadoja vain alkuruokana majoneesilla ja katkaravuilla sekä sitruunapippurilla ja -mehulla maustettuna. Nyt nautimme molemmat avokadosta sellaisenaankin.


Joskus tulee ostettua valmiiksi maustettuja broilerin fileitä, vaikka tykkäämmekin enemmän omista maustesekoituksista. Persilja-valkosipulimaustetut fileet kypsyivät pannulla samaan aikaan, kun risotto porisi kattilassa. Vuohenjuusto ja broileri ovat hyväksi todettu makupari, joten sillä mentiin taas kerran. Ehkä tämä pikalounas ei pääse gourmeelistoille, mutta nälkäisiin suihimme se upposi mainiosti. Santsasimme!


Avokadorisottoa vuohenjuustobroilerilla

2 rkl öljyä + nokare voita
1 sipuli (salotti- tms)
3 dl risottoriisiä (carnaroli tai aborio)
2 dl valkoviiniä tai kuivaa kuoharia
n. 7-9 dl kasvislientä (risotto saa jäädä kosteaksi)
½-1 tl suolaa ja ripaus mustapippuria
2-3 dl parmesan- tai pecorinoraastetta
20-30 g voita (ei pakollinen)
1 avokado kuutioiksi pilkottuna
* parmesaanilastuja ja tuoretta basilikaa valmiin annoksen päälle

Lisänä persilja-valkosipulimaustettuja broilerin fileitä (390 g/Jyväbroiler)
vuohenjuustoa
  • Lämmitä öljy/voi kattilassa ja lisää siihen pieneksi pilkottu sipuli. Kuullottele sipulia, kunnes pehmenee.
  • Valmista riittävä määrä kasvislientä.
  • Lisää riisit sipulin sekaan ja jatka kuullottelua, kunnes riisit ovat läpikuultavia. (ei kestä kauaa)
  • Lisää viini riisin sekaan ja anna sen imeytyä lähes kokonaan. 
  • Aloita kuuman kasvisliemen lisääminen pari dl kerrallaan ja sekoittele samalla risottoa. Riisien rakenne saa rikkoutua.
  • Nesteen tarkkaa määrää on vaikea antaa, koska lopullisen arvion siitä tietää vasta riisien kypsyyttä maistellessa. Itse tykkään, että riisiin saa jäädä hieman purutuntumaa (al dente). 
  • Lisää lopuksi risoton sekaan voita, juustoraastetta ja halutessasi avokadoa. 
  • Annostele risottoa lautasille ja raasta tai viipaloi parmesania pinnalle.
Risotto olisi minulle sellaisenaan riittävän täyttävää ja maukasta ruokaa. Mies haluaa meillä usein jotakin 'lihaisampaa' lautaselleen ja maistuu toki paistetulla vuohenjuustolla rikastettu broileri minullekin.

Aluksi riittävän kuuma paistinpannu antaa fileille ruskistuneen pinnan.  
Broilerinfileiden kypsyyden tietää parhaiten leikkaamalla paksuimpaan fileeseen viillon. Lihan täytyy olla valkoista kauttaaltaan, jotta kypsyys varmistuu. Uunikypsennykseen en tällä kertaa ryhtynyt, koska kyse oli mahdollisimman nopeasti valmistuvasta lounaasta. Broiskut olivat täydellisen meheviä. On mennyt oppi perille kantapään kautta. Joskus olen paistanut ne liian kypsiksi ja kuiviksi!  


Jäin ihmettelemään ruokailumme päätyttyä kuvien ottamistani. Ei nimittäin ollut mitään ajatusta tehdä tästä tavallisesta arkiruoasta postausta. Täytyy toivoa, että intuitioni osui kohdilleen ja joku teistä blogini lukijoista kaipasi juuri nyt tätä helppoa ja herkullista ohjetta. 


Tavallista parempaa talvisen, tai nyt ehkä keväisenkin viikon jatkoa sinulle! Onpa kiva, että kävit lukemassa tämän postaukseni! Tykkää siitä! 


4 kommenttia:

  1. NO just`, nyt tuli kyllä nälkä ja vielä minun herkkuruokaa broileria ja vuohenjuustoa.
    On hyvännäköistä.Nytpä taidan kipaista kauppaan hakemaan raaka-aineet ja perjantai illan kunniaksi teen tätä ruokaa.Pidän hiukan väliä kutomisesta, nimittäin olen kutonut Kuopion kysille villasukkia vastasyntyneille,(siellä on kuuleman mukaan tarviata "pikku toppösille"
    ter. Marke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 🙏 Onpa ihanaa, että ehdit kutomaan! Ja vielä vastasyntyneille lämpöä antavia töppösiä! Arvostan! 💗
      Broisku ja risotto maistuu meillekin, vaikka ei ois nälkäkään.. 😂
      Herkullista viikonlopun alkua!😋

      Poista
  2. Voi siis todellakin kaipasi:) Tämä ohje otetaan heti ylös.Kiitos siitä♥ Minä täällä ihan supernälkäisenä luen tätä kun en koko päivänä kerennyt oikein kunnolla mitään suuhun pistämään kun oli sellainen hulina päivä töissä:) Olenkin huomannut että noina päivinä on ihan parasta kun avaa tämän sinun blogisi ja herkuttelee silmin...heti on kylläisempi olo:)♥ Ihanaa viikonloppua sinne teille ystävä kallis♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa sitten mainio juttu, että naputtelin ohjeen. Kiitos paljon ihanasta kommentista Päde! 💗
      Meillä onkin ollut reissu viikonloppu ja tullut herkuteltua liikaakin. Nyt pitää siirtyä 'kevyisiin keittoruokiin' muutamaksi päiväksi 🤔.
      Lepohetkiä, keväisiä tuulia ja auringon lämpöä sinne! 🌞☃️

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.