Ruokaohjeita

Sivut

keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Borchtyyppistä keittoa punakaalilla


Olen mieluillut jo pitkään itsetehtyä borchtyyppistä keittoa. Kasvispitoisempaan ruokavalioon siirtymisen jälkeen tämäntyyppiset keitot miellyttävät aina vaan enemmän. Ostin valmiiksi keitettyjä punajuuria jo viime viikolla ajatuksena tehdä lomalaisille keittoa alkuruoaksi. Söimme blinejä monilla erilaisilla lisukkeilla, joten päätin jättää keiton tuonnemmaksi. Tänään oli täsmälleen oikea aika keitolleni. 


Uskomatonta kuinka kiva on kokkailla ajan kanssa ja aivan omaksi huviksi. Mies lähti aamulla hiihtämään ja minä päätin viihdyttää itseäni keittiössä. Olin menossa omiin urheiluharrastuksiini myöhemmin iltapäivällä, joten halusin toisaalta saada 'työt' alta pois. Siinä vaiheessa en aavistanut vielä, kuinka oikea ajoitus touhuillani oli. Saimme yllätysvieraita Jyväskylästä lounastamaan kanssamme. Olipas mukavaa tarjota hyvää keittoa superherkullisen eilen leivotun foccaciatyyppisen, saksanpähkinöillä 'rikastetun' leivän kanssa. Ystävien kanssa jaettu ruoka on juhlaa.


Hapanjuureen leipominen jaksaa innostaa minua jatkuvasti uusiin kokeiluihin. Tämä 'peltileipä' osoittautui niin onnistuneeksi, että varmaan tulee leivottua jatkossakin. (Instan puolella löytyy lisää kuvia leivästä, ohjeen postaan, mikäli joku sitä toivoo.)  

Kuvassa näkyvät maa-artisokat jäivät sittenkin keittoni ulkopuolelle. 

Ostin ensimmäisen kerran tämänväristä bataattia. Kaunista!
Blogini aloittamisen jälkeen on tullut tavaksi ottaa muutama kuva raaka-aineista. Kuinka muuten muistaisin keitoksiini päätyneet ainekset. En tykkää ottaa kynää ja paperia esille kokatessani enkä uskalla luottaa pelkkään muistiini. Niinpä hyödynnän nuo kuvat myöhemmin postauksissani ja annan samalla vinkkiä muillekin. 

Aika mielenkiintoinen uutuus tämä violetti bataatti. Raakana maku oli aika mieto ja keitossa pehmoinen.
Tämäntyyppisissä ruoissa aineita voi toki vaihtaa omiin suosikkeihin tai kaapista löytyviin raaka-aineisiin. Niin minäkin usein teen. Maustaminen kannattaakin tehdä omilla suosikeilla. Leivonta on eri juttu, koska siinä on suositeltavaa noudattaa pääraaka-aineiden määriä aika tarkkaan.

Keitto valmistui alusta saakka 5 litran painekattilassa, tosin ilman painetta.
Keittoani ei tosiaankaan voi kutsua borchkeitoksi, koska olen soveltanut aineksia. Chili ja valkosipuli tuskin kuuluvat aitoon alkuperäiseen venäläiseen ruokaan. Lihaa on tällä kertaa fondin muodossa. Sain käytettyä palkinnoksi saamani loput lihafondit keittoon, johon ne sopivat oikein hyvin. Lihan maku ei ollut millään tavalla hallitseva. Ainesluettelo näyttää hengästyttävän pitkälle, mutta näillä tuli aivan uskomattoman herkullista soppaa, joten kannatti säätää mausteita ja muita aineita. Lopputulos palkitsi vaivan! 😄


Borchtyyppistä keittoa punakaalilla (n. 3½ l / riittää n. 10 ruokailijalle)

2 rkl öljyä
1 punasipuli (keskikokoinen)
2 yksikyntistä valkosipulia
n. 10 cm pätkä purjosipulia
½ punakaalia (n.500g)
1½ litraa kiehuvaa vettä (lisäsin ne itse kolmessa erässä)
1 (violetti) bataatti
2 isohkoa porkkanaa
3 keskikokoista keitettyä punajuurta
1 fenkoli
1 omena
½ keltaista paprikaa
(reilu pala inkivääriä kokonaisena)
(2 keskitulista chiliä puolikkaina, siemenet poistettuna)
3 laakerinlehteä
pippuria
2 kpl lihafondia
1 limen mehu
1 rkl balsamietikkaa
2 tl suolaa
2 rkl hunajaa
(n. 3 rkl öljyä+basilikaa+suolaa = yrttiöljyä omassa keitossani)

Keiton pinnalle smetanaa, creme fraichea tai kermaviiliä ja pippuria. Fetajuustokuutiotkin sopivat hyvin keiton sekaan!

Jätä chili, valkosipuli ja inkivääri keitosta pois, ellet tykkää niistä!!! 
Toinen tärkeä huomio on suola; ihmettelin keiton suolattomuutta lisättyäni kaksi fondia. Asia selvisi, kun huomasin, että yhdessä fondissa oli vain 1/4 tl suolaa. Keittoa oli niin runsaasti, että 2 tl suolalisäkin voi olla liian pieni. Kannattaa maistella ja lisätä omaan makuun! 
  • Kuori ja pilko kaikki sipulit. Pilko punakaali hyvin pieniksi siivuiksi ja muista ottaa kova kantaosa pois.
  • Lämmitä öljy kattilassa ja kuullottele siinä ensin sipuleita muutama minuutti, lisää lämpöä ja kuullottele seuraavaksi punakaalisiivut. 
  • Lisää tässä vaiheessa kattilaan ½ litraa kiehuvaa vettä, laakerinlehdet, fondit ja pippuria. Anna keiton poreilla hiljakseen samalla, kun käsittelet loput aineet.
  • Kuori bataatti ja tarvittaessa porkkanat. Pilko molemmat pieniksi tikuiksi ja lisää kattilaan (voit halutessasi raastaa ne keittoon). 
  • Lisää taas ½ litraa vettä ja loput aineet ja mausteet. (raastoin porkkanat ja omenat isolla raastinterällä ja fenkolin leikkelin ohuiksi siivuiksi sekä pilkoin paloiksi) 
  • Lisää loput ½ litraa vettä tai tarvittaessa enemmän. Keitto saa kiehua vielä hiljalleen n. ½ tuntia, jonka aikan vettä hieman haihtuu. Tarkista suolaisuus, makeus, hapokkuus jne lopuksi ja lisää keiton kaipaamia aineita.
En pilkkonut chilejä keittoon, halkaisin ne kahteen osaan ja poistin siemenet. Lopussa noukin ne, kuten myös ison inkivääripalan pois sopasta. Me tykkäämme pienestä chilin mausta keitossa kuin keitossa. Onneksi ne miellyttivät vieraitammekin, ainakin he kehuivat keittoa vuolaasti. Kiitos kiitoksista Anitta ja Markku, ihanat ystävämme! 😘😘



Näin meillä herkuteltiin tänään! Teen yleensä tämäntyyppisiä keittoja ison määrän kerralla, koska maku vain paranee lämmittämällä. Toisaalta on mukavaa tietää, että kiireisenä päivänä valmis keitto odottaa jääkaapissa tai pakkasessa nälkäisiä ruokailijoita. Tämän keiton tekemiseen kului reilu tunti, mutta kokkailua rakastavalle se on pieni hetkinen. Vuorokaudessa on 23 tuntia muuhun mukavaan! Ai niin, kyllä nukkumiseenkin pitää varata muutama tunti! 😴 Nyt pitää kiiruhtaa unten maille, koska huominen on erilainen, hurjan jännä päivä. Siitä myöhemmin! 🙋

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.