Ruokaohjeita

Sivut

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Uunifetapastaa omin lisäyksin



Ruokablogin pitäminen vie aikaa ja välillä aiheuttaa "harmaita hiuksia". Sittenkin koen ehdottomasti olevani voittajafiilistunnelmissa ruoan suhteen lähes päivittäin. Opin blogin aloittamisen myötä etsimään muiden ruokabloggaajien reseptejä ja vinkkejä. Ja voi sentään, että ihailen ja kiittelen mielessäni taitavia ja kekseliäitä hyvän ruoan kehittelijöitä. Meillä syödään herkullisempia ruokia blogiharrastukseni ansiosta. Harmaat hiukset tulevat etupäässä siitä, että postaaminen vie aikaa, jonka voisin käyttää johonkin hyödyllisempäänkin. Tai noo, ainakin tuntuu sille.

Viipaloidut valkosipulinkynnet ja chilit kuuluvat ilman muuta meidän pastaan!


En ole varma, kuuluuko tomaatit laittaa vuokaan vihreine varsineen. Vaikuttaako se jotenkin kypsymiseen ja makuun vai onko pelkästään ulkonäköseikka? mietiskelin. Laitoin lempiyrttiäni eli tuoretta basilikaa pilkottuna tähän ruokaan reilusti. 


Tuskin olisin kuullut mitään (ainakaan vielä) uunifetapastasta, ellen seuraisi jatkuvasti ja aktiivisesti ruokaan liittyviä uutisia. Muistan vuosia sitten hitiksi tulleen avokadopastan, mutta en koskaan oppinut valmistamaan sitä niin, että olisin ollut tyytyväinen. Uunifetapastan kanssa oli käydä samalla tavalla, koska ensiyritykseni oli enemmän tai vähemmän erilainen kuin olin kuvitellut. Kaupasta ei löytynyt oikeaa fetaa ja jätin grillivastuksen alla paahtamisen väliin. Ei olisi kannattanut.

Pistaasipähkinät antoivat ihan mainiota purutuntumaa uunifetapastaan.
Uskalsin silti tehdä pientä variointia alkuperäiseen ohjeeseen valmistaessani uunifetapastaa viime sunnuntaina. Ymmärtääkseni Liemessä blogin Jenni on toivonutkin kuulevansa tämän nerokkaan uunifetapastan soveltamista itse kunkin omiin mausteisiin. Resepti kestää kyllä niitä ja juuri se tekee tästä ruoasta mahtavan!


Tällä kertaa varasin fetan hyvissä ajoin, ostin jopa kaksi erityyppistä fetapalaa. En huomannut varmistaa oliiviöljytilannettani. Se oli vähissä ja jouduin turvautumaan pistaasi- rypsiöljyyn. Tykkäämme Miehen kanssa hurjasti paahdetuista pistaasipähkinöistä ja olen lisännyt niitä aiemminkin pastan joukkoon. Pähkinöiden kuorimiseen menee hieman aikaa, mutta kaksin se sujui näppärästi ja niiden napostelu kävi hyvin alkupaloista.


Uunifetapasta kahdelle tosi nälkäiselle (Mansikkaheinän ohjeella)

Fetajuustoa (200 g/Pirkka Parhaat minulla)
n. 250 g (tai enemmän) terttukirsikkatomaatteja
½ dl kreetalaista oliiviöljyä
½ dl pistaasi -rypsiöljyä
1-2 keskitulista punaista chiliä
3 pulleaa valkosipulinkynttä
1 dl paahdettuja pistaasipähkinöitä (kuorittuja)
suolaa ja mustapippuria omaan makuun
(1-2 dl pastan keitinvettä)

n. 200 g pastaa (Barilla/Tagliatelle minulla)
  • Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  • Huuhdo chili(t) ja tomaatit. (poista varret saman tien halutessasi)
  • Lorauta laakeaan uunivuokaan osa öljystä ja aseta feta keskelle vuokaa.
  • Asettele tomaatit fetan ympärille ja pyöräytä niitä öljyssä. Rouhaise hiukan merisuolaa, pippuria ja valkosipulia myllyistä tomaattien päälle.
  • Valuttele loppu öljy fetan päälle ja vuoan reunoille.
  • Kuori valkosipulinkynnet ja viipaloi ne fetan pinnalle. Pyörittele chilipalkoa napakasti kämmenten välissä, leikkaa kanta pois ja kopauta siemenet ulos. (tai leikkaa halki ja irrota siemenet kantoineen, jos haluat vähemmän tulista chiliä) Viipaloi chili ja ripottele fetan päälle.
  • Laita vuoka uunin keskitasolle ja anna paistua n. 15 min.
  • Kuori pistaasipähkinät ja lisää ne vuokaan ennen kuin jatkat paistamista grillivastuksen alla. (Poistin tässä kohtaa tomaatin varret haarukan avulla.) 
  • Nosta uunin lämpö 225 ast ja laita grillivastus päälle. Omassa uunissani vuoka ei mahtunut ylätasolle, joten sai paahtua keskitasolla. 
  • Pastan keittäminen ajoittui itselläni tähän vaiheeseen. Muista ottaa pastan keitinvettä talteen n. 2 dl!!
  • Paahda ruokaa uunin ylä- tai keskitasolla n. 10 min. Seuraa tarkasti, ettei ruoka pääse palamaan. (valkosipuliviipaleet kannattaa upottaa pehmenneen fetan sisään ennen grillivastuksen alla paahtamista)
  • Riko hieman fetaa ja sekoita sitä tomaattien joukkoon.
  • Valuta pasta ja sekoittele se ja vuoan sisältö keskenään. Lisää keitinvettä, jos pasta tuntuu liian kuivalle. Itse en raastanut parmesania pastan päälle, mutta ei kai se kiellettyä ole tämäntyyppisten juustojen ystäville. 
  • Pilko halutessasi esim basilikaa pastan pinnalle! Hyvää ruokahalua!
Olen päättänyt olla santsaamatta ruokaa ja hyvin on päätös pitänyt. Nyt romahin ja söimme Miehen kanssa kahdestaan koko pasta-annoksen. 😂 Oli ihanaa ruokaa!


Tarkoitukseni oli kirjoittaa tähän samaan postaukseen versioni P.S. Rakastan ruokaa -blogin paprikakeiton ohjeesta. Huomaan asiaa tulevan riittävästi jo tästä pastasta, joten jätetään tuon kertakaikkiaan hurmaavan keiton käsittely seuraavaan kertaan!



Kesä lähestyy ja sen mukana monta kuukautta pannassa olleet kesäharrastukset. Me kävimme tänään pyöräilemässä Miehen kanssa aika pitkän lenkin. Upea sää kannusti jatkamaan matkaa. Tyytyväinen mieli reippaasta liikuntasuorituksesta palkitsi vaivan. Pyöräily tuntuu taas mahtavalle, koska olen joutunut kieltäytymään siitä parina aiempana kesänä polviongelmieni johdosta. Mutta nälkähän siinäkin tuli! 😏

2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Tämä hitti minulla onkin vielä kokeilematta, tosin lounasravintolassa olen sitä saanut maistaa. Uunifetaa sinänsä olen tehnyt monet kerrat. Myös grillissä folioon käärittynä. Avokadopasta on kyllä aikoinaan kokeiltu, mutta sem omassa versiossani on reilusti enemmän avokadoa ja chiliä 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noudatin itse noihin aikoihin aika tarkasti reseptiä. Järkevää tosiaan muuttaa aineksia omiin mieltymyksiin ja nykyisin teenkin niin.👌 Huomasinkin, että sinulla oli uunifetaa jo aikoja sitten, fiksua! Meillä mieskin tykkäsi mahdottomasti tästä pastasta, vaikka ei löytänyt lihaa, kalaa tai kanaa lautaseltaan.Suosittelen omin, varmoin makumieltymyksin! Sinä, jos kuka sen hallitset!👍🥰

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.