Ruokaohjeita

Sivut

torstai 18. huhtikuuta 2019

Sisäfilepihviä hunajoidulla pippurikastikkeella


Milloinkahan söimme edellisen kerran näin hyvää liharuokaa? "Emme koskaan!" vastasimme Miehen kanssa lähes samaan aikaan heittämääni kysymykseen tai oikeastaan toteamukseen. Blogini lukijat ovat huomanneet, että punainen liha ei kuulu säännölliseen ruokavalioomme. Emme kumpikaan kieltäydy syömästä sitä, mutta olemme tietoisesti muuttaneet ruokavaliota kevyempään ja kasvispitoisempaan suuntaan viime vuosina. Ikääntymisen myötä elimistö ei tunnu kaipaavan tummaa lihaa. Kala, kana ja kasvikset riittävät hyvin tyydyttämään ravinnontarpeemme ja niistäkin on helppo loihtia monenmoista maukasta ruokaa.


Kävimme viime lauantaina noutamassa Kauklahden lihakauppa Ordénista pääsiäiseksi tilaamani karitsan kareet ja fileet. Jo vuosikymmeniä lammas tai paremminkin karitsa on kuulunut pääsiäisemme ruokapöytään. (Ohjeita löytyy esim täältä.) Kysyin Mieheltä ennen kauppaan menoa,  haluaisiko hän pitkästä aikaa syödä  naudan sisäfilettä. Nyt olisi nimittäin mahdollisuus ostaa kunnon pippuripihviksi sopivaa raaka-ainetta. "Mikä ettei!" kuulin. Haluatko sinä kurkistaa Lihakauppa Ordéniin? 
Espoon Kauklahden asukkaat ovat tyytyväisiä saadessaan viime vuoden lopulla myös lihakaupan alueelleen. Klikkaa täältä halutessasi lukea lisää! Mitähän sinne saadaan seuraavaksi?



Koko ateriasetti syntyi ilman täsmällistä etukäteissuunnitelmaa.  Uskomatonta kuinka täydellisesti se silti onnistui. Hunajoitu pippurikastike oli joskus 90-luvulla pikkusiskoni bravuuri. Sitä olemme ajoittain haikeina muistelleet. Mukavien muistojen siivittämä ruoka on jollakin tapaa erityistä. Yritin noudattaa nyt jo edesmenneen, rakkaan siskoni opetuksia.


Perunat kuuluvat erottamattomasti pihvin kylkeen, joten niitä ilman muuta. Ostamani tuoreet herkkusienet olivat tavallista kookkaampia ja niistäpä syntyikin mainio toinen lisäke. Pilkoin varhaissipulia sienen sisälle, lorautin hiukan öljyä sekaan ja ripottelin vähän suolaa ja pippuria lopuksi. Pyöreä halloumjuustoviipale sienen pinnalle ja se sai kypsyä 200 ast uunissa n. 20 min. 


Oikea valurautapannu on mielestäni paras lihanpaistossa. Sillä onnistuu varmimmin!
Tämän aterian valmistelussa meillä oli selkeä työnjako Miehen kanssa. Hän googlasi netistä ohjeita ja minä valmistin ruoan hänen neuvoillaan. Tämän linkin avulla teimme täydellisiä sisäfilepihvejä. Paistokypsyys on tottakai makuasia, joten tarkkaa paistoaikaa on mahdoton sanoa. Mies halusi oman pihvinsä medium+ kypsäksi ja minä vielä hiukan kypsemmäksi.

Lihan kypsyys on täydellinen minulle, vaikka moni pitäisi tätä ylikypsänä. 
Tällä kertaa paisto ei olisi voinut onnistua paremmin. Meillä oli tuuria, sillä en käyttänyt lämpömittaria. Harjoittelu toki auttaa pihvinpaistossa, mutta joskus on hyötyä vuosien takaisista muistikuvista. Söimme aikoinaan kohtuullisen usein naudanlihaa ja silloin tällöin viikonloppuisin sisäfilettä ja valkosipuliperunoita. 




Valmistin pippurikastikkeen helpoimmalla mahdollisella tavalla eli pippurijuuston avulla. En katsonut ohjeita mistään, joten oli pakko luottaa muistikuviin. Oikein hyvää siitä tuli! Emme kumpikaan pidä siitä, että pihvi ja perunat uivat kastikkeessa, joten se sai muhia niin pitkään kattilassa, että liiat nesteet ehtivät haihtua.

Hunajoitu pippurikastike kahdelle

n. 2 rkl voita
2 salottisipulia
2 valkosipulin kynttä
1½ dl ruokakermaa (+tarvittaessa vettä)
1 pkt (100 g) pippurituorejuustoa
1 rkl balsamietikkaa
1 rkl hunajaa
suolaa ja pippuria myllystä tarvittaessa
  • Kuumenna voi pinnoitetussa kattilassa ja pilko sipulit.
  • Kuullottele sipulisilppua miedolla lämmöllä muutamia minuutteja. Kääntele!
  • Lisää kattilaan kerma ja lämmitä se lähes kiehuvaksi. Lohko juusto kerman sekaan ja hämmentele, kunnes juusto on sulanut.
  • Mausta lopuksi hunajalla, balsamietikalla ja suolalla, jos sille tuntuu. 
  • Pienennä lämpö minimille ja anna kastikkeen hautua sen aikaa, kun teet muut valmistelut. (Itse laitoin kannen päälle, kun kastikkeen koostumut tuntui sopivalle.)
  • Lisää lopussa nestettä, jos kastike ehti muuttua liian jäykäksi!

Rosamunda-uuniperunat
  • Huuhtele ja harjaa perunat huolella ja puolita ne. Kuivaa ne talouspaperilla ja asettele öljytyn uunivuoan pohjalle leikkuupinta ylöspäin. 
  • Pistele perunanpuolikkaisiin reikiä (ei pakollisia), lorauta öljyä ja ripottele suolaa pinnalle.
  • Paista perunoita n. 200 ast uunin keskiritilällä n. 40-50 min. Testaa kypsyyttä haarukalla. Näin valmistetut perunat voi syödä kuorineen. 
Kokoa annokset lautasille ja koristele vihreillä (herneen) miniversoilla ja varhaissipulin vihreillä osilla. Hyvä punaviini on luonnollisesti paras nestemäinen osuus tämän setin seuraksi. Nykyään saa kohtuuhinnalla varsin laadukkaita viinejä ja asiantuntemusta sopivan viinin löytämiseksi löytyy Alkon myyjiltä.


Tästä postauksesta uhkaa tulla liian pitkä, mutta sujautan silti vielä muutaman kuvan lihakaupan tuotteista. Ostimme saman tien useampaa lihalajia makuun päästyämme. Saattaahan mennä jokunen kuukausi seuraavaan lihanostoreissuun!


Ordénin valmiiksi maustettu lampaan jauhelihapihvi oli meille uutuus. Uskomatonta, kuinka hyvät hampurilaiset kokosimme tuosta pihvistä, halloumjuustokiekosta, marinoiduista sipuleista ja kasviksista. Poppamiehen uutuusmajoneesi kruunasi tämän helpon ja maukkaan hampparin maanantainälkäämme. Edellisen päivän uuniperunat kuumenivat valurautapannulla aterian lisäkkeeksi. Nälkä lähti tällä annoksella moneksi tunniksi!




Torstaiaamuna oli sopivasti aikaa ottaa kuvia ja kysellä veljekset A&J Ordénilta kaupanpidosta Kauklahdessa. Lauantaina liike oli niin täynnä asiakkaita, että täytyi tyytyä vain ostoksiin ja pikaisiin kuulumisten vaihtamiseen. Onpa mahtava kauppa!



Tämän postaukseni tärkein asia oli suositella mainion mainiota lihakauppaa. Veljekset Ordén ovat onnistuneet lyhyessä ajassa totuttamaan Kauklahtelaiset ja miksei kauempaakin tulevat asiakkaat erittäin laadukkaisiin lihatuotteisiin. Ystävällinen palvelu ei haittaa sekään, asiakkaat palaavat uudelleen ja uudelleen mukaville ostoksille!


Oikein lämpöinen kiitokseni sinulle, joka jaksoit lukea tämän postaukseni loppuun saakka! Toivottelen hyvää pääsiäisviikon jatkoa ja kauniita kevätpäiviä sinne missä oletkin! Meillä Hämeenlinnassa on ollut upean aurinkoinen viikko. Linnut laulavat ja kevään kauneimmat kukat eli sinivuokot ovat puhjenneet. Kyllä kelpaa ulkoilla ja kiertää taas golfkenttää. Lihakaupan jauhelihaan tehty lasagne on tänään paistoa vaille valmiina jääkaapissa odottamassa nälkäisiä kentältä palaavia golfareita.


8 kommenttia:

  1. Ihan mahtava pihvi, ja ihana lihakauppa 😍 Kyllä kunnon pihvi on silloin tällöin nautittuna tosi yes 👍 Oikein mukavaa pääsiäisen aikaa toivotan täältä Noitatunturin juurelta! 🐥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!🥰 Olen pitkälti samaa mieltä, mutta mikä tahansa sisäfileenä myynnissä oleva pihvi ei tämän jälkeen kelpaa.🤔On nimittäin kokemuksia sellaisestakin..
      Mahtavan Hyvää Pääsiäistä ja virkistävää viikonloppua teille!🐑🐥🎿☀️🍹

      Poista
  2. Kylläpäs taas kihahti kosteus kielen päälle kun katseli noita herkkukuvia:) On kyllä mukava kun saa tehdä ruokaa yhdessä..minä luulen että siitä tulee ylimääräinen mauste samalla ja ruuasta tulee ihan parasta ikinä;) Ihanaa pääsiäisen aikaa sinne teille 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih hih, niinpä! Yhdessä tehtyä ruokaan on mukava yhdessä 'hehkuttaa'. 😋😋 Lihakaupan liha oli sellaista, että vaikea sen kanssa oli epäonnistua! 👌
      Teille oikein mukavia ja rentoja lomapäiviä ja Hyvää Pääsiäistä!🐥☀️🌿💕

      Poista
  3. Kivaa pääsiäisen aikaa teille ystävät 😍 Varmaan hyvä lihakauppa ja mukavat kauppiaat. Maistuvaa ruokaa olet taas teille tehnyt. Meillä edelleen toisenlainen meny 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulikohan tämä kommentti sieltä järven rantamaisemista? Kiitos paljon! Mies oli niin tyytyväinen ateriaan, että tuli itsellekin hyvä mieli🤗💕.
      Runsas liikunta vaatii 'kunnon' evästä jne.. 😂
      Hyvää Pääsiäistä ja keväisiä tunnelmia sinnepäin! 🐞🐥🐝🌿

      Poista
  4. Täältä se tuli. Oikein arvasit😄 Meillä miehen on tyytyminen minun ruokavaliooni 🥑🍆🥕🥣🍮 Hyvin on sopeutunut! Ei enää ravintolassakaan tilaa lihaa! Kevät taitaa nyt edetä isoin askelin 🌞 Saa nähdä, miten Kainuussa, jonne suuntaamme tämän vuoden vappuretkelle. Hyviä golfkelejä teille😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 👏Osaan lukea rivien välistä, joka taito on välillä tarpeen! Täällä oli tänään viileää, mutta jospa ensi viikolla taas lämpenee!☀️Kolme kertaa olen jo kentällä "käväissyt", tykkään kävellä pehmeällä alustalla. ⛳🏌️‍♂️Kyllä Kainuussa tarkenee, kun pukeutuu lämpöisesti🤣! Mukavaa ja maukasta pääsiäisen jatkoa ja sitten iloista vappua ja herkkumunkkeja entiseen tapaan!🍩🥂

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.