Ruokaohjeita

Sivut

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Linssisipsirouheella rapeutetut seitifileet katkiksilla ja kasviksilla

Tryffeliöljyllä marinoidut kukkakaalit, katkaravut ja seitifileet sekä salaatti maistuvat helteelläkin.
Hengästyttävän helteinen viikonloppu on takana. Heinäkuun puolivälissä oleva aika tuntuu varmaan tapahtumien järjestäjien mielestä täydelliselle. Sitähän se onkin, etenkin näin upeana kesänä. Aurinko hellii, nurmikko vihertää ja musiikki vie mukanaan. On helppo unohtaa arjen murheet ja nauttia piknikeväitä viltillä loikoillen. 


Meillä suomalaisilla on se onni, että useimmilla on mahdollisuus hakeutua veden äärelle. Ja meillä hämeenlinnalaisilla on se onni, että Ahveniston toimintapuiston alueella on ns jokaiselle jotakin. Suurin ongelma viikonlopun aikaan taitaa olla parkkipaikkojen täyttyminen jo ennen puolta päivää. Lauantaina monet saapuivat paikalle myös kävellen ja pyöräillen, onneksi!


Meidän perheessä on nautiskeltu sekä grilli- että retkieväistä, puhumattakaan savustuspöntön herkuista. Uusin innostuksen kohteeni ovat savustetut kasvikset. Niistä tulee uudenlaista lisuketta ruokalautaselle. Savustetuista juureksista valmistettu kasvissosekeitto on tarkoitus tuoda lähiaikoina tänne blogiinkin.  Pitäisi osata vielä päättää keittoon parhaiten sopivat kasvikset. Porkkanaa ja perunaa siihen joka tapauksessa tulee. 

Kaunis ruoka-annos kauniilla lautasella on ihanaa, kesäistä silmänruokaa. 
Tämänkertainen ruoka ei vaatinut kummoisia valmisteluja. Nostin jäiset seitifileet sulamaan jääkaappiin ennen golfkierrokselle lähtöä. Kukkakaali oli tämän aterian The Herkku. Bongasin sen joku aika sitten Lentävät sardiinit ruokablogista.
Pannulla nopeasti karamellisoidut punaiset (varhais)sipulit kuuluvat lähes aina kalaruokalautasillemme. Ohjeita löytyy blogeista moneen eri makuun! Itse kuullottelen niitä hetkisen öljyssä ja maustan suolalla, hunajalla ja omena- tai punaviinietikalla.


Tämä tryffeliöljy on ostettu Italiasta, mutta vastaavia löytyy varmaan Suomenkin kaupoista ja herkkumyymälöistä. 

Iso pussi pakastettuja seitifileitä on osoittautunut järkeväksi hankinnaksi. Näistä saa nopsaan monenlaista kalaruokaa. 

Kermaviili&sipulimaustetut linssisipsit maistuvat sellaisenaankin. 
Linssisipsirouheella kuorrutetut kalafileet onnistuivat hyvin ja olivat odotettuakin herkullisempia. Meidän nuoret vinkkasivat noista maukkaista sipseistä ja kasvisruokailijoina heidän lautasiltaan löytyi Sipsirapeutettua tofua upean Chocochilin ohjein. Aikomuksissa on valmistaa itsekin joku päivä koko tuossa linkissä oleva setti. 

Kalafileiden hidas sulatus, kuivatus ja kevyt maustaminen eivät vaadi erityistaitoja. 😉 

Isot linssirouhepalat pysyvät rapeina, mutta pienet pysyvät paremmin pinnalla. Molemmat onnistuvat. 


Aineet ja ohjeita linssirouhemarinoituihin seitifileisiin

seiti- tms kalafileitä (1-2/ruokailija, tuoreita tai pakastettuja)
hiukan suolaa (sipsirouheessa on myös suolaa)
limepippuria
kananmuna
linssisipsirouhetta (suositten pientä rouhetta)
katkarapuja halutessasi

Paistamiseen 2-3 rkl voi- ja öljyseosta


1 prk kermaviiliä
1 tl sinappia (Dijon minulla)
sitruunan mehua (1 rl) ja hieman kuoriraastetta
½ tl suolaa
hiukan sokeria tai hunajaa
pilkottua tilliä oman maun mukaan
rouhaisu limepippuria
  • Ota kalafileet ja katkaravut sulamaan ajoissa, jos ne ovat pakastettuja. Tuoreet saavat olla jääkaapissa näillä helteillä viime hetkeen saakka. (ehtivät lämmetä riittävästi valmistelujen aikana)
  • Tee kermaviilikastike alkajaisiksi tekeytymään jääkaappiin.
  • Vispaa kevyesti yksi kananmuna syvälle lautaselle. Rouhi käsin tai kaulimella muovipussin sisään laitetut linssisipsit.
  • Kuivaa sulaneet kalafileet huolella ja mausta kevyesti suolalla sekä pippurilla molemmin puolin.
  • Laita paistinpannu kuumenemaan ja lisää siihen voita/öljyä.
  • Käytä kalafileet ensin kananmunaseoksessa ja heti perään linssirouheessa. 
  • Paista fileet pannulla molemmin puolin, kunnes pinta on kauniin ruskea. (muutama min/puoli)
  • Kääntäminen onnistuu parhaiten pitkällä ja leveällä lastalla. (ainakin omat fileeni olivat aika murenevaisia)
  • Tarjoa kalafileet uusien perunoiden, kasvisten tai pelkän salaatin kanssa. Mikäli kiinnostuit tryffelimarinoiduista kukkakaaleista, ohje löytyy yllä olevasta linkistä. Voin vakuuttaa, että niiden maku on herkullinen. Voimakkaan makuista tryffeliöljyä ei kannata hulauttaa liikaa, ellei siitä ole aiempaa kokemusta!!
Kermaviilikastike riitti omille lautasillemme. Edes salaatti ei kaivannut kuin ripauksen sormisuolaa ja hieman sitruunan (taisi olla limen) mehua. Ruoka maistui todella ihanalle terassin varjoisalla puolella. Vesi, kivennäisvesi ja tilkkanen kuivaa kuohuviiniä on paras ruokajuoma näillä helteillä.

Runsas määrä vettä maistuu paremmalle jääpaloilla ja limellä sekä sitruunabasilikalla maustettuna.
Veden juomisen tärkeyttä ei liikaa korosteta. Minulle on suositeltu jopa 4 l / vrk, koska jalkojeni lihaskalvot ovat edelleen kireät. Niiden paranemiseen ei ole nopeaa, saatikka kivutonta keinoa. Kunpa olisin oivaltanut ajoissa, että suurin osa viime aikojen jalkakivuista liittyy lihaskalvoihin. Oletkohan sinä blogini lukija kuullut koskaan tuollaisesta vaivasta? Ikääntymisen pitäisi tuoda mukanaan viisautta ja tietoa, mutta ei näköjään sittenkään läheskään riittävästi.

"Siinä ne kukat odottavat suu auki vettä!" sanoi suloinen lapsenlapsemme viime viikolla. 😘


Herkutteluista vielä sen verran..(onko pakko, jos ei taho?) Ei todellakaan ole järkevää totutella itseään jokapäiväiseen makeaan näillä kiloilla ja vuosilla. Pienikin määrä viiniä aterialla herättää kuitenkin yllättävän makeannälän. Vihdoinkin löysin sallitun herkun. Mies saa syödä vaikka litrakaupalla jäätelöä tai muuta makeaa lihomatta grammaakaan. Arvatkaapa harmittaako? Tätä Lohilo-uutuutta löytyi omasta K-supermarketistamme. Muutama lusikallinen tätä ja tuoreet marjat maistuvat ihanalle eikä ylimääräisiä kaloreita kannata laskeskella.


Herkullista ja helteistä tätä heinäkuun viikkoa sinulle blogini lukija! Onpa mukavaa, että päätit vilkaista Mansikkaheinän vinkkejä kesäiseen ruokailuun! 💟 Kiitos kiitos!
Minä lähden heittämään viimeiset höyhentyynyt koneeseen. Tällä viikolla ne kuivuvat ulkona kohtuuajassa, kun muistaa käydä välillä pöyhimässä.

4 kommenttia:

  1. Onpa kiva kuulla, että tryffelikukkakaalit maistuivat! Kyllä ne vain hyviä ovatkin. Ja kaiken lisäksi terveellistä herkkua. Herkullisen ja kauniin näköisen setin olet taas tehnyt. Tiedätkö, on tämä kyllä taas niin hupaisaa.... juuri viime viikolla bongasin kaupassa nuo linssisipsit, ja mietin, että miltähän maistuvat. No nyt tiedän vieläpä senkin, että miten niitä voi jatkojalostaa :) Mielenkiintoinen vinkki, kiitos siitäkin!
    PS. Hellettä pitelee edelleen täälläkin, ja yhä kuumenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista! 😄 Olen huomannut saman asian - tykkäämme samantyylisistä raaka-aineista ja ruoista! 😋 Kiva, kun löysin blogisi taannoin ja tulit vastavierailulle!
      Aion tehdä tryffelikukkakaaleja uudelleen ja silloin herkulliselle kuulostavan kastikkeesi kanssa.
      Näitä helteitä me talven paukkupakkasilla lämmöllä muistellaan, vaikka nyt tuntuu liiankin kuumalle. Mukavaa viikon jatkoa sinulle! 😎🍓🍹

      Poista
  2. Ihanan mahtavia vinkkejä ja ohjeita, kiitos taas. Näitä meillä tällä viikolla tehdään. Tuo sipsi juttu aivan uusi tuttavuus ja sopii varmasti hyvin kalan kuorrutukseen. Mukavaa loppuviikkoa ja toivottavasti kivut hellittäisivät pikkuhiljaa.🍓🍉🌽

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos osasin vinkata viisaasti! 😉 En syö juurikaan sipsejä (toisin kuin eräät..), mutta linssisipsit maistuivat hyvälle. Kannattaa murskata kunnolla, koska isommat murut eivät tarttuneet kunnolla. Oli tosi ihana ja edullinen ruoka!
      Onneksi lämmin ei luita riko! 😅
      Mukavaa loppuviikkoa ja KUUMA kiitos kivasta kommentista! 😎🍺

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.