Ruokaohjeita

Sivut

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Pizza maistuu helteellä vaikka kylmänä


Ajattelin tehdä tällä kertaa sitä maailman parasta pizzaa, juureen leivottu 3 vrk kylmäkohotettu pohjataikina ja päällä lempitäytteet. Kypsennys tulikuumassa grillissä pitsakiven päällä ei kuulostanut huonolle idealle sekään. Ajatus olikin erinomainen, mutta toteutus vaati pientä säätöä. Arvostan joka kerta oman pizzaurakan jälkeen ammattilaisten ammattitaitoa. Ei kuulkaa ole helppoa arvioida täydellistä lämpötilaa ja paistoaikaa onnistuneelle pizzalle. Kokemusta on jo kertynyt, mutta joka kerta joutuu aloittamaan harjoittelun alusta. Pitäisi kai leipoa useammin pizzaa.

Ison Omenan Classic Pizzeria on ollut jo pitkään yksi lempipizzerioistamme.

Kävimme viikko sitten lastenlasten kanssa syömässä hyvin tehtyä ja paistettua pizzaa. "Kyllähän minäkin tuon osaan!" ajattelin ja suurin piirtein kuolasin jo omatekemän juureen leivotun pizzan makua mielessäni maistellen. Aika erikoinen tapa aloittaa blogipostaus, eikö? Nyt ei ole tarkoitus kehuskella täydellisellä itsetekemällä ruoalla, vaan kertoa ns "sudenkuopista" matkalla makunautinnon huipulle. Keväällähän tätä jo harjoiteltiin, kun kerroin pizzakokeiluista kahdessa perättäisessä postauksessa. Pizzan leipominen sisällä tai keskipäivän helteellä ulkonakaan ei kiinnostanut, joten nämä pizzabileet vietettiin hämärän hyssyssä.



Taikina kohoaa ilman hiivaa jääkaapissa hyvän juuren ansiosta.

Hyvä tomaattikastike kuuluu pizzaan. Mutti-tomaattimurskaa, hiukan suolaa, sokeria ja mustapippuria sekä paljon raastettuja tai pilkottuja valkosipulinkynsiä muhii liedellä jonkun aikaa. 


Tällä kertaa löytyi jääkaapistamme juustoja moneen makuun. Grana Padanoa ei tullut käytettyä.  

Kylmäsavustettu lohi ja ilmakuivattu kinkku tulevat valmiin pizzan päälle kuten rucola-salaattikin.

Onnistuneen pizzan teossa aika ja täydelliset, tuoreet raaka-aineet ovat tärkeitä. Tällä kertaa päätin panostaa kaikkeni, että söisimme kotiterassilla yhtä hyvää tai jopa parempaa pizzaa kuin Tampereen Lucassa. Ne pizzat hipoivat täydellisyyttä, kuten keväällä postaamani Capperin napolilaiset pizzat. Lucassa kävimme uudelleenkin, mutta sen kerran ruokailu oli ikimuistoinen muista syistä. Kokki joutui tekemään uuden uunin johdosta Miehelle kolme pizzaa. Ensimmäinen paloi, toinen repesi pohjasta eikä kolmaskaan ollut täydellinen. Siitä kokemuksesta viisastuneena osaan arvostaa entistä enemmän pizzan tekijää. Saimme ihanaa palvelua ja viivästyksen johdosta Mies söi talon tarjoaman pizzan. Jäi ihan 'hyvä maku' tuostakin ruokailusta.


Fenkolin lehdet sopivat mielestäni erinomaisesti lohipizzaan.

Lohipizzan valkoinen kastike valmistui kaurafraichesta. Se oli hyvää sekä rakenteeltaan että maultaan.

Tämänkertaisen pizzapostaukseni 'The Juttu' ovat juureentehty taikina ja herukat! Niiden lisääminen vuohenjuustopizzaan oli mainio oivallus. Jälkiruokapizzaksi tarkoitettua herkkua en jaksanut illalla kuin maistella, mutta siitä jäi mielettömän hyvä makumuisto. Aamukahvini saikin tänään erilaista seuraa, jääkaappikylmää herukkapizzaa. Oli raikas ja pirtsakka aamiainen tavanomaisen jogurttismoothien sijaan. Noo, on sekin toodella mieluisaa!

Puolitetut, grillissä lämmenneet limenpuolikkaat antavat hyvää makua kylmäsavulohipizzaan. 

Pizzakivi ei saa lämmetä liian kuumaksi ja grillin lämpö pitää olla todella kuuma. Tämän taas opimme.


Mozzarellajuustosta riitti sekä kuumaan että kylmään makunautintoon. Grillin lämmössä sulanut saattoi maistua herkullisemmalle, mutta tykätään molemmista.


Pizzataikinaohjeita löytyy runsaasti googlaamalla. Oma taikinani eroaa muista siinä, että en ole käyttänyt ollenkaan hiivaa eli se on tällä kertaa tehty vaaleaan hapanjuureen.

Pitsapohja vehnäjuureen (Juurellaleivottu.fi - sivuston ohje, riittää 4 pitsaan)

500g pizzajauhoja (00-jauhoja)
330g vettä (huoneenlämpöistä)
80g aktiivista juurta
9g eli reilu 1,5 tl suolaa (lisätään autolyysin jälkeen)

Sekoita kulhossa kaikki ainekset lukuunottamatta suolaa. 
Jätä lepäämään eli autolyysiin n. 30 min ajaksi. 
Lisää suola ja alusta taikinaa, kunnes irtoaa kulhon reunoista. (tätä ei ole alkuperäisessä ohjeessa, mutta itse teen näin) 
Siirrä taikina kevyesti öljyttyyn kannelliseen rasiaan (mielellään keraamiseen).
Taittele taikinaa 30 min välein vähintään 3 kertaa.
Anna taikinan levätä huoneenlämmössä puolisen tuntia kolmannen taittelun jälkeen.
Jaa taikina 4 samankokoiseksi palloksi ja siirrä ne yhteen isoon tai 4 erilliseen kulhoon. (keraaminen jälkiruokakulho on hyvä).
Kääri kulhot muovipusseihin (löysästi sidottuihin) ja jätä jääkaappiin 3-4 vrk ajaksi. Toki voit leipoa aiemminkin, mutta näin saat parhaimmat pitsapohjat.
Ota taikinat huoneenlämpöön muutamaa tuntia ennen leivontaa.
Leivo ja paista pitsat ihan tavalliseen tapaan.



Meillä käytetään nykyään granaattiomenabalsamicoa lähes kaikkiin salaatteihin. Sen maku sopi ihan todella hyvin tähän herukka-pizzaan.


Eilinen oli aika hikinen päivä! Kävelin hieman yli 10 km eli 16000 askelta. Suurin osa noista askelista tuli täydellä golfkierroksella. Pizzan tekeminen kierroksen jälkeen oli sanalla sanoen 'tuntuva' urakka. Arvaatte varmaan, että terveeltäkin tuo askellusmäärä helteellä kysyy voimia, saatikka omilta kipeiltä koiviltani. "Liike on lääke!" sanovat lääkärit ja terveyden ammattilaiset. Täytynee uskoa heitä ja toivoa kipujen helpottavan jossakin vaiheessa. Nyt lähden taas hoidattamaan lihaskalvojani pääkaupunkiseudulle. Ilmastoidussa autossa on ihan mukava ajella tällä säällä.
P.S. Pieni säätiedotus tähän väliin; meriköhän viilentää säätä pääkaupunkiseudulla, kun auton lämpömittari näytti 'vain' +33C 😉, Hämeenlinnan lähellä oli +34C! Hupsista heijaa!


Ihanaa ja mukavaa päivää sinulle eilisen lounaslisukkeen kuvan kera! Että rakastan sekä puna- että mustaherukan tuttua makua. Vesimeloni ja raejuusto ovat herkullisia nekin. Nautitaan nyt niistä ruoista, jotka helteellä parhaimmalle maistuvat!


P.S. Mikäs se tämän tarinan opetus olikaan? ihmettelet varmaankin. Hienosäätöä pizzan paistossa  pitää vielä harjoitella. Laitoimme kiven liian aikaisin kuumaan grilliin, joten ensimmäisen pizzan pohja kärtsähti (taas) ja taikina jäi päältä vaaleaksi. Se näkyy varmasti noista kuvistakin. Toinen onnistui jo huomattavasti paremmin, mutta jälkiruokapizza olikin sitten täydellinen.

6 kommenttia:

  1. Minäkin tein eilen myöhään illalla pizzaa! Nam!!
    Sunnuntaina ystäväpariskunta kehuskeli käyneensä pizzalla ja siitä saakka tehnyt niiiin kovin mieli pizzaa! Mutta kyllä oma tekemä on aina oma tekemää... ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, eikä tarvitse lähteä kotoa minnekään! Pieni valkoviini tai hyvä olut maistuu iltapizzan kanssa. Cokis taas on paras pizzan ruokajuoma muulloin.
      Jännä juttu, miten herkullinen kuva tms juttu laukaisee pizzahimon - pakko saada pian! 😋 Mukavaa illanviettoa sinne!

      Poista
  2. Oi nyt alkoi tekemään mieli pizzaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts! Taitaa olla tarttuva 'tauti', mutta onneksi ei paha sellainen. Jos ei helteellä huvita itse ryhtyä paistohommiin, täytyy käydä syömässä ulkona. Hyvää pizzaa saa esim Popinosta! Kiva kuulla sinusta Niinu! 😊

      Poista
  3. No niinpä niin, tästäpä se pizzahimo sitten heräsi 😂🍕 Ei saa näyttää tuollaisia kuvia 😉😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi joi! Kylläpä mokasin, kun herättelen pizzahimoa siellä ja täällä! 😉
      No mutta! Ei pizza ole roskaruokaa, kun sen tekee laadukkaista raaka-aineista ja laittaa pohjaan kokojyväjauhoja. Grillissä paistettu pizza on muuten paljon rapeampaa ja parempaa kuin sähköuunissa tehty. Tein loppuaineista pienet pizzat, paistoin kuumassa uunissa lopuksi grillivastuksen alla, mutta rapeus jäi silti puuttumaan.
      Viikonloppuna pizzanpaistoon sitten! 😁👍

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.