Ruokaohjeita

Sivut

perjantai 5. lokakuuta 2018

Kolme ihanaa pikkuleipäreseptiä


Olen intoutunut testaamaan viimeisten päivien aikana kolmea erilaista pikkuleipäreseptiä. Suussasulavan herkullisia pikkuleipiä on kiva leipoa ja syödä. Säiden kylmetessä ja sateen piiskatessa ikkunoita sisällä leijaileva herkkujen tuoksu tekee paremman mielen. Fariini-cookiet ovat ihanan rapsakoita ja samalla pehmeän tahmaisia. Lapsenlapseni rakastivat näiden pikkuleipien makua. Ohje on suoraan "Kanelitytön Kakkuparatiisi" blogista. 

Taikinastani tuli yhteensä 22 aika reilunkokoista cookieta. 


Suklaahippukeksien resepti on ollut nuortemme hallussa tähän saakka. Vihdoin sain itselleni tuon herkullistakin herkullisempien keksien ohjeen ja luvan kirjoittaa sen blogiini muidenkin iloksi. Kekseihin laitettava suklaa vaikuttaa tietenkin lopputulokseen. Testasin tällä kertaa itselleni uutta suklaata taikinaan, joten mieluinen lopputulos oli kiva yllätys. Suklaa sisältää laktoosia eikä ole paras vaihtoehto laktoosivaivoista kärsiville. Uskalsin maistella vain hiukan ja todeta hyvänmakuiseksi.

Pikkusiskoni suosittelemaa suklaata oli 'ihan pakko' päästä testaamaan! Oliko arvattavissa? 😉
Pehmeästä taikinasta leivotut keksit leviävät uunissa reippaasti, joten taikinapallot tai nokareet kannattaa nostella pellille käyttäen reiluja välejä. Mitä tiukempi taikina, sitä vähemmän ne leviävät uunissa. Itse tykkään enemmän pehmeästä taikinasta leivotuista kekseistä tai pikkuleivistä. 


Kolmas pikkuleipäohjeeni on ollut jo kertaalleen blogissani ja löydät sen Parhaimmat ja helpoimmat cookiet linkkiä klikkaamalla. Sillä kertaa käytin Brunbergin takuuvarmasti tuoretta suklaata ja keksit onnistuivat erinomaisesti. Viime viikonloppuna käytin Fazerin leivontasuklaata ja uutuutena Pandan Salmiakki-Valkosuklaata. Myös siinä on laktoosia, joten uskalsin vain hieman maistella. Tuntuivat kelpaavan toisille nämäkin!

Tällä kertaa tuli aika kookkaita ja paksuhkoja keksejä. Maku oli jännän makea ja silti samalla suolainen.
Olen kertonut aiemminkin blogissani, että rakastan leipomista, mutta yritän vältellä sitä?! Leipominen ei vaikuta painon kurissapysymiseen, mutta leipomusten maistelu sitäkin enemmän. Yritähän vetää uunista herkulliselle tuoksuvia ja ihanalle näyttäviä keksejä koko pellillinen ja olla maistamatta ensimmäistäkään. Ei onnistu ainakaan minulta! Maistelun jälkeen maltan sentään jättää loput toisten syötäviksi.

Taikinaan tarvittiin 300 g suklaata yhteensä. Oma makumieltymys kertoo parhaiten suklaavalinnat.
Kirjoitan tähän postaukseeni vain suklaahippukeksien ohjeen. Kaksi muuta reseptiä löytyvät linkkien takaa, jos innostut kokeilemaan niitä. Uskallan kyllä väittää, että nämä kaikki kolme reseptiä ovat helppoja ja herkullisia. Sateisia syyspäiviä on luvassa lisääkin ja saahan näitä leipoa kauniillakin ilmalla. 


Suklaahippukeksien aineet ja ohjeet (keksien koosta riippuen 16-30 kpl)

250 g voita
3 dl fariinisokeria
3 dl sokeria
2 kananmunaa

7 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
2 tl kanelia
250 g suklaata

Joskus tulee hetkellinen mielihalu leipoa vain muutama suklaakeksi. Tänään testasin yllä olevaa reseptiä niin, että tein taikinaa vain 1/5 alkuperäisestä ohjeesta. Kahden kananmunan 'jakaminen' viidellä vaati punnitsemisen tarkalla digivaa'alla. Taikina onnistui oikein hyvin.

Suklaahippukeksit (9 kpl)

50 g voita
0,6 dl fariinisokeria (n. 40 g )
0,6 dl sokeria (n. 50 g)
n. 22 g (eli vajaa ½) kananmunaa

n. 1,4 dl vehnäjauhoja (n. 90 g)
hippunen suolaa
1 tl vaniljasokeria (tai vähemmän)
1/5 tl leivinjauhetta
ripaus kardemummaa
½ tl kanelia
50 g suklaata (Fazer Travel Orange Sparkle & Fizz minulla)
  • Rouhi suklaa kohtuullisen isoiksi paloiksi. (isolla veitsellä leikkuualustalla)
  • Sekoita huoneenlämpöisen voin sekaan molemmat sokerit esim puuhaarukalla. (en vatkannut vaahdoksi)
  • Lisää kananmunat sekoittaen edellisiin.
  • Sekoittele mausteet jauhoihin ja lisää ne sekä rouhittu suklaa taikinan sekaan.
  • Nostele kahdella lusikalla nokareita leivinpaperilla vuoratulle pellille. (jätä reilusti väliä, koska leviävät paljon)
  • Paista keksejä 200 ast / n. 6 - 9 min. Ne saavat jäädä keskeltä pehmeiksi.
  • Anna jäähtyä rauhassa leivinpaperilla ennen siirtämistä tarjoiluastiaan.
Nämä 9 keksiä riittivät hyvin tuomaan sateiseen säähän iloa tuoksuineen ja herkullisine makuineen. Näitähän voi leipoa aina uudelleen, kun alkaa mieluilla jotakin makeaa syötävää. Nämäkin keksit ovat parhaimmillaan tuoreena ja maistuvat kahvin tai esim kylmän maidon kanssa.


Vielä hieman hoidokkiemme eli kahden valloittavan kissaneidin kuvia ja kuulumisia. 💞


Loitsu tarkenee lämpöisine turkkeineen ihmetellä pihalla lenteleviä ja äänteleviä lintuja. Taika käväisee parvekkeella, mutta haluaa pikapikaa sisälle. Sitten alkaa kurkkiminen ja vahtiminen, milloin kaveri malttaa tulla sisälle. 


Syksyn eteneminen näkyy luonnossa. Säät vaihtelevat nopeaan tahtiin. Eilen Etelä-Suomessa oli ihanan aurinkoinen ja kuulas sää. Ruskan värit pääsivät oikeuksiinsa. Tänään kaikki näyttää harmaalle ja huomiseksi on luvassa taas kaunista, aurinkoista ulkoiluilmaa. Suppilovahverot ovat kasvaneet riittävän suuriksi, joten toivon pääseväni pienelle metsäretkelle viikonloppuna. Syksykin on omalla tavallaan ihana vuodenaika!





Hienoa viikonloppua sinulle ystävä, joka tulit katsomaan blogini kuulumisia! Lapissa on jo lunta maassa ja eteläisessä Suomessa saadaan ihailla kauniita ruskan värejä. Ensimmäiset pakkasaamut ja liukkaat kelit liikenteessä tulevat taas. Varovaisuutta siis! 😘

4 kommenttia:

  1. Aivan ihanan näköisiä keksejä kaikki nämä! ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😉 kiitos sinulle uutuuskeksien reseptistä! Hyviä tosiaan ovat kahdella muullakin reseptillä tehdyt keksit. Ja mikä parasta, kaikki kolme ovat erittäin helppotekoisia! 👌
      Mukavaa viikonjatkoa sinulle! 💗

      Poista
  2. Tein tänään fariinicookieita. Ovat herkkuja. Kiitos vinkistä👍.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Ihastuin itsekin noihin Kanelitytön postaamiin pikkuleipiin ja hyvä, että sain vinkattua toisillekin! 🤗
      Tosi kiva saada kommentti, että tykkäsit! 💖

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.