Ruokaohjeita

Sivut

lauantai 8. joulukuuta 2018

Ihastuttavat pipari-browniet ja lumihiutaletortut

Tomusokerihunnun puuteroimat, tähtikuvioiset browniepalat ovat näyttäviä tarjottavia jouluna.
Syntisen hyvä suklaakakku ja joululta maistuvat piparit kuuluvat makeisiin joulunajan leivonnaisiin monissa perheissä. Piparit tahtovat parin maistelukerran jälkeen jäädä perheessämme syömättä, juustojen kanssa niitä saa menemään hieman. Mutta piparitaikinasta tulevaa tuoksua on saatava jouluun valmistautuvaan kotiin.


Löysin kiinnostavan ohjeen pari päivä sitten. Piparitaikinanoppien piilottaminen suklaiseen browniekakkuun kuulosti juuri sellaiselle herkulle, jonka on pakko olla hyvää. Lisäksi herkku oli helppotekoinen ja uunista tulvivat tuoksut täydellisiä.


Tämän herkun voi leipoa hyvissä ajoin, sillä se vain paranee parin päivän jälkeen. Paistamisvaiheessa kannattaa olla tarkkana, ettei leivonnainen pääse kuivumaan tai palamaan. Paistovuoan koko vaikuttaa paistoaikaan. Mitä laakeampi vuoka ja ohuempi kerros taikinaa, sitä vähemmän aikaa tarvitsee pitää uunissa. 



Paloittelin puolet 500 g taikinalevystä, mutta kakkuun meni vain vajaa 200 g. Lopputaikinasta tuli riittävä määrä pipareita itsenäisyyspäivän kahvipöytään.


Ylempänä olevan linkin kautta löydät alkuperäisen ohjeen ja tässä tulee pienin muutoksen oma versioni.

Piparitaikina-suklaabrownie (24 x 36 cm vuoka minulla)

200 g piparitaikinaa

200 g voita
200 g hyvää, tummaa suklaata (Brunbergin tumma suklaa on hyvää)

5 munaa
2 dl kookossokeria (tai ruokosokeria)
2 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljapastaa (kardemummaa halutessasi)
½ tl (vanilja)suolaa

Koristeluun muutama rkl tomusokeria (ja kanelia halutessasi)

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen!
  • Lämmitä voi kattilassa (tai mikrossa) ja paloittele suklaa. Yhdistä aineet ja sekoittele, kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Jätä seos jäähtymään.
  • Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat vaaleaksi vaahdoksi sokerin kanssa.
  • Mausta  vaniljalla ja suolalla sekä sekoittele lastalla voi-suklaaseos vaahtoon.
  • Lisää jauhot sihdin läpi taikinaan. Älä vatkaa enää, sekoittele vain tasaiseksi.
  • Kaada taikina leivinpaperoituun (tai korppujauhotettuun) uunivuokaan.
  • Asettele 'piparinopat' tasaisin välein tai sinne tänne taikinan pinnalle.
  • Paista 175 ast uunin keskitasolla n. 20 - 25 min. Huom! Älä paista liikaa!

Vahdin tarkkaan paistostani ja otin n. 22 min kohdalla pois uunista, kun kokeilutikkuun ei jäänyt taikinaa. Seuraavalla kerralla aion paistaa vain 20 min, koska tästä tuli pinnalta aavistuksen ylipaistunut.



Alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan tähtikoristelu päinvastoin kuin omassani. Minulla oli valmiina juuri sopivan kokoisia pahvista leikattuja tähtiä, joten säästyin sabluunan leikkaamisen vaivalta. Tähtikuvio tuli jokaisen piparisattuman päälle, näin brownie oli helppo leikata tasakokoisiksi paloiksi.



Kiireisen viikon leipomuksena tämä pipari-brownie oli sopivan helppotekoinen ja nopea tehdä. Leivoin tällä viikolla myös perinteisiä Leenan suklaapuustit -linkistä löytyviä pullia, burgerisämpylöitä ja torttuja. On ollut mukavaa leipoa ja tehdä ruokaa  perheemme nuorille, jotka ahertavat hiki hatussa muuttolaatikoiden kanssa.




Tämän joulun hittitortuttuja olen mieluillut tehdä jo aiemminkin. Nyt siihen tuli sopiva tilaisuus, kun saimme leipoa ne yhdessä lastenlasten kanssa. Näppärät pienet sormet osasivat taiteilla kauniita torttuja yhtä hyvin kuin itsekin ensikertalaisena. Löysin googlaamalla hyvän ohjeen ja sitä noudattaen onnistuimme. Torttujen leikkaamiseen käytimme sentään veitsen tilalla taloussakseja.


Näiden torttujen hyvä puoli on se, että täytettä saa suuhunsa jokaisella puraisulla. 


Taika ja Loitsu tarkkailevat kiinnostuneena talven tapahtumia. Pikainen piipahdus parvekkeella riittää, tassut kastuvat tuossa oudossa, valkoisessa ja vetisessä aineessa!

Pieni varoituksen sana vielä kaikille liikenteessä oleville. Ajoimme eilen illalla muutaman km matkan kehäkolmosta välillä Espoon keskus - Kauklahti. Ihan äkkiarvaamatta neljän peuran joukko oli suoraan automme valoissa. Onneksi kuljettajan nopeat reaktiot ja hyvät jarrut toimivat. Pienin vasa kaatui liukkaalla tiellä jo pysähtyneen automme etupyörän eteen. Takana tuleva auto jarrutti myös ajoissa ja kaikki selvisivät säikähdyksellä tällä kertaa. Mutta silti! Muistakaa olla varovaisia liikenteessä!



4 kommenttia:

  1. Oijoi mitä herkkuja:) Noita piparibrownieita on kyllä kokeiltava! Torttuja onkin jo kerran tänä talvena maisteltu, kyllä nekin aina vaan maistuvat hyviltä:) Hui mikä tilanne, onneksi selvisitte säikähdyksellä ja nuo peurat myös! Mukavaa viikonloppua ja leppoisia joulunalus tunnelmia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ovat leipomukset huvenneet, eivät ole "öklömakeita" ja kuitenkin herkullisia! 😋
      Torttujen uusi ulkonäkö viehätti kaikkia, joten eiköhän niitä nähdä joulun kahvipöydässä. 👌
      Peuraperheen kohtalo tuli mieleen, kun ajelimme tänään saman paikan ohi. Toivottavasti juoksivat turvalliseen paikkaan.
      ❤ Mukavaa menoa ja joulun odottelua sinne myös! Kiitos Päde! 😍

      Poista
  2. Olet kyllä aivan mahtava leipuri! Ihanan näköisiä tähtikuvioituja brownieita 😍 Minäkin otin juuri torttutaikinan sulamaan. Uskaltaisinkohan kokeilla noita hittitorttuja 🤔 Voi olla, että niistä tulee käsissäni jokin uusi versio 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kiitos! Nyt punastuin! 😙 Kiva olisi nähdä sinun hiutaletorttuja, hienoja varmaan! 👍
      Joulu on se vuoden juhla, joka kannustaa vuodesta toiseen uusiin leipomuksiin, eikö? 🌲🎁❄

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.