Ruokaohjeita

Sivut

lauantai 10. helmikuuta 2018

Värikkäät, gluteenittomat vohvelit lisukkeineen ja yrtti nro 10


Ruokavalion tarkistaminen tekee hyvää paitsi keholle myös mielelle. Viikko sitten en arvannut ollenkaan innostuvani näin paljon gluteenittomasta ruokavaliosta. Tai no joo, kokeilin aiemmin muutamia reseptejä silkkaa uteliaisuuttani. Oivallus siitä, että ihan perusherkkumme voivat maistua jopa maukkaammille gluteenittomina, muutti käsitykseni. Aiemmin tein jotakin juhlajuttua gluteenittomista jauhoista ja joka kerta tuskailin etenkin kohotusta vaativien leipomusten kanssa. Tässä tulee jo kolmas erinomaisen hyvin onnistunut herkku, vaikka käytin ainoastaan gluteenittomia jauhoja.

Tunnistatko tämän yrtin? Joko olet maistanut tätä?
'Yrttikoulussa' on nyt toistaiseksi viimeisen esittelyn vuoro. Tämänkertainen yrttini on tullut oman kauppamme valikoimiin äskettäin. Kesällä tätä voi toki kasvattaa vaikka omalla parvekkeella, terassilla tai pihalla, jos sellaisen omistaa. Muistelen kasvattaneeni tätä joskus vuosikymmeniä sitten siemenistä ikkunalaudalla pienissä purkeissa. Taimenalut oli tarkoitus napsia sellaisenaan vaikka voileivän päälle. Taisi olla aika lyhytkestoinen 'viljely-yritys' sillä kertaa. Kauppojen yrttivalikoimat olivat tuolloin 80-luvulla hyvin erilaiset ja vaatimattomat verrattuna nykyisiin. Nyt olen hyvilläni, että taannoinen yrtintunnistuskilpailu meni osaltani 'mönkään'. Ilman sitä ei olisi tullut mieleeni ottaa yrttejä omassa blogissani näin perusteelliseen esittelyyn. Oppia ikä kaikki! 😇 Aika monta yrttiä pitää vielä opetella.


Tänään ruoka maistui erityisen hyvin liikuntaharrastuksen jälkeen. Onneksi tein alkuvalmistelut ennen uimahallille lähtöä. Porkkala ehti tekeytyä vain muutaman tunnin, mutta maistui jo ihan hyvälle. Laitoin kolme todella isoa porkkanaa suolakuoren alle paahtumaan jo aikaisin aamulla.  Porkkala eli porkkanalohi


Ostin viime viikolla hyvän tuntuisen punakaalin ja suunnittelin tekeväni siitä punakaalihilloketta. Tänään laittelin aineita ja mausteita 'tuntumalla' ja maistelemalla, eikä lopputulos ollut ollenkaan huono. Oikeastaan päinvastoin! 😋


Hyvä balsamico voi myös korvata nämä kastikkeet. Kokeilu kannattaa!
Aineet ja ohjeet punakaalilisukkeeseen (aika reilu annos tuli)

n. 350 g punakaalia
1 rkl (avokado) öljyä
1 iso hopeasipuli
1 chili (siemenineen, jos tykkäät tulisemmasta) 
pari kourallista saksanpähkinöitä
n. 1 dl keltaisia rusinoita (tai omenakuutioita)
1 limen kuoriraaste ja mehu
1½ tl suolaa (vähempikin voi riittää)
½ rkl worcester kastiketta 
1 rkl Mirin japanilaista riisiviinietikkaa (makeaa)
2 rkl sweet chili sausea
mustapippuria myllystä
kourallinen silputtuja yrttejä 

Lisää niitä pähkinöitä ja rusinoita tai omenakuutioita, mitä kotoa löytyy.
  • Pilko punakaali ja sipuli ohuiksi suikaleiksi. 
  • Kuumenna öljy pannulla, lisää suikaleet ja kääntele, kunnes vähän pehmenneet.
  • Pese hyvin lime ja raasta kuori sekä purista mehu edellisten sekaan. 
  • Lisää muut aineet ja mausteet sekä lopuksi silputut yrtit. (minulla lehtipersiljaa, sitruunamelissaa ja hippunen lipstikkaa)
  • Kääntele ja kuullottele, kunnes maut ovat tasoittuneet. Maistele tarvitseeko lisätä vielä jotakin. Itse lisäsin jo alussa yhden veitsen lappeella murskatun yksikyntisen valkosipulin, että sain hieman valkosipulin makua mukaan. 


Aika upeat värit!
Punakaalipikkelsi tai -lämmin salaatti onnistui niin hyvin, että teki mieli syödä sellaisenaan. Jouduin lisäämään sekä hapokkuutta että makeutta pari kertaa valmistuksen aikana. Luulin limen mehun riittävän, mutta ei! Samoin suolaa tuli lopulta aika paljon, koska lisäsin sitäkin varmuuden vuoksi. Makeutta voisi laittaa hunajan tai esim kookossokerin muodossa ja jättää sweet chili saucen pois.


Tämän päivän varsinainen uutuus ovat nokkosvohvelit. Samaan lopputulokseen pääsee pakastetulla pinaatilla. Löysin aamulla ilokseni 3 pientä pussia keväällä kiehautettua ja pakastettua nokkosta etsiessäni pakastepinaattia. Tottakai halusin testata nokkosta näihin gluteenittomiin vohveleihin. Tykkäämme molemmat talon Miehen kanssa vohveleista ja teemme niitä lähes joka kerta uudenlaisin lisukkein.

Laita 3 dl samoja jauhoja tai useampaa eri jauholaatua. Itse laitoin näitä jokaista 1 dl.

Aineet ja ohjeet gluteenittomiin vohveleihin (10 kpl)

5 dl sitruunamaustettua kivennäisvettä
1 tl suolaa
3 kananmunaa
n. 1 dl pakastettua pinaattia tai nokkosta
1 dl tattarihiutaleita
n. 3 dl gluteenittomia jauhoja (yhtä tai useampaa lajia)

½ dl (rypsi)öljyä

Vohveliraudan voiteluun hiukan öljyä tai kirkastettua voita
  • Sekoita kaikki aineet lukuun ottamatta öljyä.
  • Anna tekeytyä vähintään ½ tuntia.
  • Lisää öljy ja sekoita taikina tasaiseksi.
  • Voitele vohveliraudan pesät kirkastetulla voilla silikonisen (sulamattoman) pullasudin avulla.
  • Paista rapeita vohveleita. Jos taikina tuntuu liian tanakalle, voit lisätä nestettä.
  • Jätä vohvelit ritilän päälle jäähtymään, elleivät tule heti syödyiksi. Vohvelit ovat parhaimmillaan heti paistamisen jälkeen, mutta maistuvat myöhemminkin lämmitettyinä.

Balsamicokastike ja raastettu kasvisjuusto (parmesan tyyppinen) riittivät vohveleiden 'kastikkeeksi'. 
Olin varannut tämän päivän vohveleihin nyhtökauraa. Tomaattimaustetun maku on mielestäni paras, vaikka ei ehkä ihan paras vaihtoehto tähän ruokaan. Etuna on se, että tämä nyhtökaura ei tarvitse juurikaan mausteita. Paistoin pannulla purjosipulin yläosan ja nyhtökauran. Maustoin pippurilla, dukkah-mausteseoksella ja n.½ tl suolaa. Mausteeksi oli lisättävä vielä maistelun jälkeen pari rkl Teriyaki-saucea.



Granaattiomenabalsamico on uusimpia löytöjäni. Sopii moneen salaattiin ja ruokaan!


Saattoipa mennä hieman överiksi nämä tämänpäiväiset vohvelit. Samalla lautasella oli salaattia, porkkalaa, punakaalilisuketta ja nyhtökaurapaistosta. Mutta oli kyllä hyvää tai oikeastaan ihan todella herkullista. Vohvelit voivat olla terveellisiäkin! 👌


Vesikrassi on postaamistani yrteistä itselleni tuntemattomin. Maistelin tänään ostamaani uutta yrttiä ja totesin maun ihan hyväksi. Lipstikka on ainut mausteyrtti, joka ei ole makuuni. Olin päättänyt tällä kertaa harjoitella syömään sitä, mutta ei onnistunut. Tänään luovutin ja päätin, että se ei vaan yksinkertaisesti sovi minulle. Oletko sinä huomannut jonkun yrtin aiheuttavan sinulle vastaavan tuntemuksen? Tunnistaisitko muuten koska tahansa kaikki 10 yrttiä, jotka olen esitellyt blogissani?


Tänä iltana ei tarvitse paljon iltapalaa laitella. Jos nälkä yllättää ennen nukkumaan menoa, keittiöstä löytyy tarpeet vaikka useampaankiin suolaiseen vohveliin. 


On meillä Hämeenlinnassa nyt todella uudenaikainen ja viihtyisä uimahalli ja kuntosali. Hyvää kannatti odottaa! 


Hienosti alkoivat Suomen osalta tämänvuotiset talviolympialaiset Etelä-Korean Pyeongchangissa (saatte arvata kaksi kertaa, osasinko kirjoittaa ilman apua 😂). 

Krista Pärmäkoski hiihti upeasti pronssia yhdistelmäkisassa maailman kaikkein parhainten hiihtäjien porukassa. Onnittelut Krista ja kiitokset meidän innokkaiden penkkiurheilijoiden puolesta jännittävästä kisasta ja hienosta tuloksesta! Kaikki osallistujat tarvitsevat nyt meidän katselijoiden kannustuksia ja tsemppauksia. On se vaan kovaa hommaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.