Ruokaohjeita

Sivut

tiistai 13. helmikuuta 2018

Voiko uskomaton suklaaherkku olla terveellinen?

Tämä kakku on tehty sellaisista raaka-aineista, että uskaltaa huoletta ottaa toisenkin palan.
Tuntuuko sinusta siltä, ettei mitään suussa sulavan herkullista kakkua voi tehdä ilman sokeria, voita ja valkoisia vehnäjauhoja? Näin olin ainakin itse ajatellut. Suklaakakku ei voi oikeastaan epäonnistua, kun taikinaan laittaa riittävästi kaikkea hyvää. ❤

Vain sallittuja raaka-aineita ja silti niin maukas ja muhkea kakunpala. Ainakin mielelle terveellinen.
Mutta että ilman sokeria? Etsin eilen ennen nukahtamista omista ohjeistani ja netistä jotakin herkkua ystävänpäiväksi. En löytänyt tarpeeksi hyvää, joten jatkoin etsintää aamulla. Ja sieltähän se etsimäni resepti löytyi. 'Taivaallisen ihana gluteeniton suklaakakku' Tuulian blogista tuntui heti juuri etsimälleni. Helppo, terveelliset raaka-aineet ja täydellisen herkullinen. Hyvää kannatti taas hakea! (en saa ohjetta linkittymään blogiini, mutta löytyy googlaamalla.)

Punnitse&Säästä liikkeestä viime viikolla ostetut taatelit tuntuivat hieman kuivakkaille tähän.
Harmitusta aiheutti alkuun se, että eihän meiltä löytynyt tuoreita taateleita. Seuraavaksi huomasin raakakaakaojauheeni loppuneen ja luomu kaakaojauhettakin jäljellä vain ½ dl. No mutta! Vaikeudet ovat vain hidaste, eivät este. Harvoin teen muutenkaan täsmälleen ohjeen mukaan.


Muutama viikko sitten suoraan Fazerin tehtaalta ostamani tumma leivontasuklaa sopi tänään herkulliseen taatelikakkuun täydellisesti. Vain ihan pieni määrä sokeria.

Paloiteltu Fazerin suklaa on oikea valinta taateli-suklaakakkuun.
Banaanit olivat kolmas ongelma. Meidän hedelmäkulhossa olleet banaanit eivät olleet riittävän kypsiä ja tummapilkkuisia. Onneksi muistin laittaneeni pari todella kypsää, mutta vielä hyvää banaania pakastimeen. Nyt niillekin löytyi oikea osoite. 👌


Aloitin kakun leipomisen etsimällä tarvittavat raaka-aineet. Nostin kananmunat huoneenlämpöön, samoin banaaniviipaleet pois pakastimesta.
Seuraavaksi laitoin taatelit likoamaan veteen ja toivoin niiden pehmenevän riittävästi sillä välin, kun nautiskelin mustikka-granaattiomenansiemen-avokado aamiaistani lakritsiteen kanssa.

Taatelit eivät tunnin liotuksen jälkeen olleet mielestäni riittävän pehmeitä, joten muutaman min kiehuttelu  viimeisteli homman.
En olisi uskaltanut luvata viikko sitten kenellekään lopettavani aamukahvin juonnin. Luulin, ettei ole pienintäkään mahdollisuutta päästä virkeänä päivään ilman kahvia. Kuinka väärässä olinkaan ja tajusin taas kerran vanhan totuuden; Ihminen on tapojensa orja! Ensimmäisen aamun lakritsiteen outo tuoksu on muutamassa päivässä unohtunut. Lakritsitykkääjälle teen maku on mieluinen ja parasta lienee, että lakritsiteen nauttiminen vaikuttaa makeannälkään. En kaipaa makeaa enää! 💓


Erikoisinta tämän kakun ohjeessa on taikinan tekotapa. Sen voi tehdä kokonaan tehokkaassa tehosekoittimessa. Mikäs sen mukavampaa! En millään uskonut taikinan tulevan riittävän kuohkeaksi tällä menetelmällä. Tuulian ohjeesta poiketen lisäsin taikinaani hetken harkinnan jälkeen mantelijauhoja.


Aineet ja ohjeet taateli-suklaakakkuun (irtopohjavuoka 20 cm)

100 g taatelia (20 kpl kuivattuja, joihin lisäksi 1 - 2 dl vettä)
4 kananmunaa
2 banaania
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljaa (aitoa, pastaa tai vaniljasokeria)
1 dl mantelijauhoja
60 g tummaa suklaata (70%)

  1. Laita uuni kuumenemaan 180 ast. (alkuper ohjeessa 200 ast)
  2. Leivinpaperoi irtopohjavuoka. (Pysyy paremmin paikoillaan, kun laitat hieman rasvaa paperin ja vuoan väliin.)
  3. Pehmitä taatelit, elleivät ole tuoreita.
  4. Pilko suklaat paloiksi.
  5. Paloittele banaanit. (Jos pakastettuja, ota ajoissa sulamaan)
  6. Riko huoneenlämpöiset kananmunat tehosekoittimen kulhoon.
  7. Lisää pehmeät taatelit ja käytä konetta n. 30 sek.
  8. Lisää muut aineet ja käytä konetta vielä n. 1 - 2 min. (pienimmällä teholla minulla)
  9. Kaada taikina vuokaan ja paista 20 - 25 min uunin keskiritilällä. Kokeile kypsyyttä haarukalla. (kokeilen yleensä puutikulla, mutta ohjeessa sanottiin näin) Kakku oli kypsä, vaikka taikinaa tarttui hieman haarukkaan.
  10. Peitä vuoan pinta paiston puolivälissä, jos näyttää tummenevan liikaa. 
  11. Kakku kannattaa jäähdyttää ennen siirtelyä tarjoiluastiaan.

Korkeutta on riittävästi vuoassani. Tämä oli kolmesta irtopohjavuoastani sopivimman kokoinen.


Tämä kakku kohosi uunissa ja oli täydellisen herkullinen. En voi vieläkään uskoa, että näin hyvää kakkua pystyy leipomaan ilman rasvaa, sokeria ja valkoisia vehnäjauhoja. Tästä taitaa tulla meidän perheen lempikakku jatkossa.


Olen kertonut useampaankiin kertaan blogissani, että koristelu ei ole juttuni. En osaa enkä jaksa 'räpeltää' kauniita koristeita, eivätkä ne suostu syntymään käsistäni. Sulatin tänään muutaman palan suklaata minigrip pussissa ja testasin suklaasydämiä vapaalla kädellä. Nooh! Katsotaan nyt kehtaako näitä kakussa käyttää ja ystävälle näyttää. 😋

Olisiko tämä koristelu sittenkin enemmän 'näköiseni' kuin ylimpänä olevan kakun ruusukoristelu?


Halusin saman tien testata kookoskerman vaahdoksi vatkautumisen. Vein sekä kookoskermapurkin että metallisen vaahdotuskulhon terassille jäähtymään. Vaahto ei onnistu lämpimästä kookoskermasta lämpimässä kulhossa.
Ainakin tämä kookoskerma jähmettyi ulkona ja näytti 'valkoiselle saippuapalalle'. Kirkas neste oli jäänyt purkin pohjalle. Purkin joutui avaamaan leikkaamalla pahvin auki. Eräässä blogissa ohjeistettiin, että kirkas neste kaadetaan pois, jos haluaa saada vahvaa vaahtoa Itse en tällä kertaa koristellut kakkua kookoskermavaahdolla, vaan tein herkullisen vadelma-kookosvaahdon erilliseen astiaan. Jokainen voi itse annostella sitä lautaselleen, jos tykkää kookoksen mausta. Vaahtoa voi maustaa hieman sokerilla halutessaan.
P.S. Kokeilin 16.2. vaahdottaa kookoskermaa niin, että kaadoin kirkkaan kookosveden pois. Ei suostunut vaahtoutumaan niinkään hyvin kuin aiemmin. Kukahan osaisi opastaa?


Luultiin saavamme juoda tänäänkin mitalikahvit. Ristomatti Hakola hiihti todella upeasti finaaliin sprintin kolmessa karsinnassa. Hieno hiihto, vaikka lopputuloksissa oli kuudentena! Ristomatti on lahjakas hiihtäjä, mutta muut viisi menivät nopeammin tänään. Pistesija Suomelle on joka tapauksessa onnittelujen arvoinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.