Ruokaohjeita

Sivut

perjantai 2. helmikuuta 2018

Runebergin lähes gluteenittomat tortut

Kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin päivää vietetään maanantaina 5.2.2018
Herkkujen helmikuu on alkanut perinteisillä leivonnaisilla. Tein aikoinaan joka vuosi kaikki mahdolliset vuodenkiertoon kuuluvat leivonnaiset. Tekisin yhäkin, jos herkuttelijoita olisi enemmän. Kaipaan nyt kovasti aikoja, jolloin sain leipoa työkavereille, lapsille ja lasten kavereillekin. Runebergin tortut olivat itsestäänselvyys joka helmikuun 5. päivä. Tein niitä yleensä tutulla reseptillä ja kostuttelin milloin milläkin liemellä. Lapsille tietenkin alkoholittomalla nesteellä.


Vanha rakas reseptikirjani kätkee sisäänsä muistoja herkullisten reseptien lisäksi. Monet ystävät ovat saaneet kirjan resepteillä leivottuja herkkuja. Yllätyin melkoisesti, kun ainoa ohje runebergin torttuihin sisälsi halvaa. Olin joskus ihastunut sen makuun, mutta nyt halvan makeus häiritsee. Niin se maku muuttuu vuosien mittaan.


Löysin netistä runsaasti ohjeita; aidolla alkuperäisellä reseptillä, runebergin kakkua ja monenlaisia erityyppisiä torttureseptejä. Piparimurut ja kostutus rommilla tai punssilla lienevät vadelmahillon ja tomusokerirenkaan lisäksi tämän tortun tyypillisimmät aineet.

Likööriä ja keksejä on hyvä pitää kaapin perillä varmuuden vuoksi. Näitä löytyi meiltä.
Mantelinmakuinen Amaretto sopii myös makunsa puolesta runebergintorttujen kostutukseen. 

Espanjantuliaisen hedelmäinen ja raikas maku sopii moneen leivonnaiseen. 
Ei ollut kotona rommia ei punssia eikä piparimurujakaan. Mutta idea lieneekin, että jokainen leipoja tekee nämä herkut omista kaapeistaan löytyvillä aineilla mahdollisimman herkullisiksi. Toki rasvaa, sokeria, kananmunia ja mantelia tai korppujauhoja pitää olla runebergintorttujen taikinaan.

Runebergintorttu tai Kinuskikissan runebergintortut


Olen kertonut jo aiemmissa postauksissani innostuksestani gluteenittomiin leipomuksiin. Ihana hyvä ystäväni on toistaiseksi gluteenittomalla ruokavaliolla, joten aluksi halusin ilahduttaa häntä näillä ohjeilla. Yllätys on ollut melkoinen, kun monet leivonnaiset maistuvat melkeinpä paremmille gluteenittomina.  

Vuokien voitelu ja jauhottaminen (mantelijauhoilla) kannattaa tehdä todella huolella.
Omat niksinsä gluteenittomissa sentään on ja aikomus on oppia niitä lisää. Kuohkeus ja kohottaminen eivät niin vain onnistu. Tänään sain olla erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Tein elämäni herkullisimmat runebergintortut lähes gluteenittomina. Ksantaanin ja leivinjauheen yhdistäminen samaan taikinaan oli riskipeliä. Onnistui!


Näiden torttujen mureus oli koitua leivonnaisteni kohtaloksi. Poistin korkeimpien torttujen rengasvuoan aivan liian aikaisessa vaiheessa. Niinpä ne horjahtelivat aika vaarallisen näköisesti, ikäänkuin olisivat hörpänneet liian tuhdin annoksen likööriä.

Taaempi torttu horjahteli vieläkin vaarallisemman näköisesti.
Tein aika pienen annoksen taikinaa, koska aikomus oli vain testata reseptiä. Jos haluat pelata varman päälle, valitse jonkun kokeneemman gluteenittomia leipomuksia tehneen resepti. Maku oli näissä meidän molempien mielestä täydellinen. Naapurin Olavi-pappa sai pari torttua lumisateisen päivän piristykseksi ja kertoo varmaan mielipiteensä myöhemmin. Mukavaa naapuria on kiva ilahduttaa. 😄




Aineet ja ohjeet n. 8 runebergintorttuun (tein itse juuri näin)

125 g huoneenlämpöistä voita
25 g rypsiöljyä (toinen vaihtoehto 150 g voita eikä öljyä ollenkaan)
1 dl kookossokeria
½ dl fariinisokeria

2 kananmunaa
1 dl kermaa
n. 80 g tuorejuustoa (maustamaton Philadelphia)

1 dl mantelijauhetta
1 dl perunajuhoja
1 dl gluteenittomia kaurajauhoja
1/3 tl ksantaania (Vuohelan herkku)
2 dl keksinmuruja (gluteenittomien, jos haluat täysin gluteenittoman taikinan)
2/3 tl leivinjauhetta (laita 1 tl, jos jätät ksantaanin pois)

Kostutus
3/4 dl vettä
2 rkl sokeria
½ dl likööriä

  • Kuumenna vesi, liuota sokeri siihen ja lisää likööri jäähtyneeseen liemeen.

Lisäksi pinnalle tomusokeria + vettä tai likööriä ja vadelmahilloa
  1. Ota voi ja munat hyvissä ajoin huoneenlämpöön. (On tärkeää!)
  2. Voitele ja jauhota leivosvuoat huolella
  3. Laita uuni kuumenemaan n. 180 asteeseen. (joissakin ohjeissa 200 ast)
  4. Vatkaa voi ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. 
  5. Lisää kananmunat yksi kerrallaan ja vatkaa hyvin molempien jälkeen.
  6. Sekoita juusto ja kerma joukkoon. (Creme fraiche tai smetana sopii myös)
  7. Lisää jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi. (Älä vatkaa enää.)
  8. Annostele taikina leivosvuokiin. Tee pieni syvennyt keskelle, koska leivos pyrkii nousemaan eniten keskeltä.
  9. Paista keskiritilällä n. 13 - 20 min, kunnes taikinaa ei tartu enää tikkuun. 
  10. Peitä vuoat leivinpaperilla, jos näyttää ruskistuvan liikaa.
  11. Annan jäähtyä vuoissa ja kostuta lusikoiden lientä torttujen päälle.
  12. Kumoa varovasti lautasen tai leikkuulaudan avulla.
  13. Koristele jäähtyneet leivonnaiset sokerikuorrutteella ja vadelmahillolla.

Jouduin tekemään pari torttua silikonisissa muffinssivuoissa, koska taikina ei mahtunut suunnittelemiini vuokiin. Näistä tortut irtosivat kaikkein parhaiten. Muissa jouduin avustamaan irtiottoa ohuella vetsen kärjellä.

Kauniita ja herkkiä nämä tsekkiläisten ystäviemme tuomat posliinit. Nyyh! Kahva oli irronnut kupista.
Olipa hauskaa nauttia iltapäiväkahvit kauniista kupeista ja syödä hitaasti täydellisen ihanaa runebergintorttua. Ihan pienistä mukeista nautitut liköörisnapsit juhlistivat hieman etuajassa nautittuja Runebergin päivän kahveja.  

Lumikissa on aivan ihana! Tykkään. ❤
Lumentuloa toiset kiittävät ja toiset eivät. Sen tuloa ei voi kukaan estää, joten asenne ratkaisee!   Nyt on riittävästi lunta koko Suomessa rakentaa vaikka lumiveistoksia. Ainakin lapset ja hiihtäjät kiittelevät valkoista taivaan lahjaa. Nämä kivat lumiteokset löytyvät Kiuruvedeltä. Pikkusiskoni kävi eilen kuvailemassa reippaiden lasten tuotoksia. Suomen Latu täyttää 80v ja ainakin Joensuussa on otettu haaste vastaan urakoimalla 80 lumiukkoa. Kampanja "Ulkona kuin lumiukko"


Ennen tehtiin vain lumiukkoja, mutta nykyajan lapset käyttävät paljon enemmän mielikuvitusta luodessaan toinen toistaan hauskempia lumihahmoja. 👍

Pimein aika on taas kerran takana ja valoa kohti mennään vauhdilla. Nautitaan nyt valkoisista, kauniista hangista ja pirteästä pakkasesta. Herkutellaan ja hassutellaan oikein sydämen kyllyydestä! Oikein hyvää alkavaa viikonloppua sinulle, juuri sinulle! Kiitos paljon, kun kuljit taas kappaleen matkaa mukanani lukemalla postaukseni. 💕

4 kommenttia:

  1. Oih..miten herkullisen näköisiä torttuja!!♥ Kyllä on kaunis tuo kahviastiasto, mukava on kahvista nautiskella! Täytyykin kokeilla näitä, kiitos hyvästä vinkistä♥ Kuvat on ihania ja niin on nuo lumiveistoksetkin:) Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Maku oli tänään eilistäkin parempi eli onnistuivat vähän liiankin hyvin. Kyllä joskus pitää herkutella, että jaksaa.☆ Lumijututtujen tekeminen ja katseleminen saa aikaan iloa. Ja lapset viihtyvät hyvin ulkona saadessaan peuhata lumen kanssa. Leppoisaa lauantaita sinulle!

      Poista
  2. Runebergintortut näyttävät niin herkullisilta! Nam!
    Itsetehdyt onkin parhaita.
    Kiva kuva hienoista lumiukoista.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Onneksi ne onnistuivat, vaikka tein 'omasta päästäni'. Gluteenittomuus on kai muoti-ilmiö, mutta itselläni se saattaisi helpottaa nivelien tulehtumista. Tai ainakin toivon niin! Kostukkeeksi käyttämäni likööri oli 'piste iin päälle', mutta ei pakollinen. Oikeastaan nämä olivat parhaat tekemäni runebergintortut, joten uskallan suositella.
    Kiitos paljon kommentista Sari ja hyvää illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.