Ruokaohjeita

Sivut

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Rapeat juuresröstit ja kuhafile hellivät makuhermoja


Perunaröstit tuovat vaihtelua ateriaan. Ne ovat hyviä ja maistuvat silloin tällöin meillekin. Juuressröstit ovat uusi löytöni, hyvä sellainen. Keskitalvella kotimaisisten kasvisten tarjonta on suppeampaa kuin kesällä ja vihannekset tietenkin kasvihuoneen kasvatteja. Niinpä juurekset pääsevät lautasille usein monin eri tavoin valmistettuina. Uunipaahdetut juurekset ovat poikkeuksetta hyviä ja siksi suosikkeja.


Jääkaapin juureslaatikosta löytyi tänä aamuna perunaa, porkkanaa, bataatti, puolikas lanttu ja monenlaisia sipuleita. Kyllä niistä hyvää juuresröstiä pitäisi syntyä! Etsin netistä ohjeita ja löytyihän niitä moneen eri makuun. Perunaröstit pysyvät koossa, jos valitsee sopivan lajikkeen. Juureksissa ei ole niin paljon tärkkelystä, joten ne tarvitsevat koossapysymiseen 'apuvoimia'. Kananmunat ja jauhot auttavat eivätkä hallitse juuresten omaa makua. Juustoraaste tuntui sopivalle lisälle antamaan rapeaa tuntumaa.


Luulen, että tämän aamun olympiaohjelma kiinnosti kovasti penkkiurheilijoita. Jaksoin katsoa miesten 4x10 km viestihiihdon alusta loppuun ilman muuta puuhastelua. Hienostihan miehemme homman hoitivat. Aurinko paistoi upeasti ulkona ja alkoi tehdä mieli testaamaan omaakin hiihtokuntoa. Juuresröstit ensin valmiiksi ja siihen mennessä pakkanen on laskenut juuri sopivasti. Näin teimme!!

Juuresraastetta tämän päivän rösteihin kertyi n. 750 grammaa.
Aineet ja ohjeet n. 20 keskikokoiseen gluteenittomaan juuresröstiin

1-2 perunaa
2-3 porkkanaa
pala lanttua
puolikas bataatti
sipulia ja valkosipulia oman maun mukaan
2 kananmunaa
½ dl mantelijauhoja (minulla kokeeksi)
½ dl gluteenittomia kaurajauhoja (tai vehnäjauhoja)
1 tl sipulia
n. 1 tl suolaa
pippuria myllystä
kuivattuja tai pilkottuja tuoreyrttejä
n. 50-80 g juustoraastetta (Emmental-mozzarella tms, minulla Violife Prosociano)

Paistamiseen voita, kirkastettua voita tai öljyä

  1. Valitse haluamiasi juureksia (n. 1 kg) ja kuori tarvittaessa.
  2. Raasta juurekset yleiskoneen raastinterällä tai käsin karkeaksi raasteeksi.
  3. Lisää suolaa ja jätä halutessasi valumaan siksi aikaa, kun teet muut valmistelut. (perunasta valuu eniten nestettä, joten se kannattaa raastaa lävikön pohjalle)
  4. Sekoita kulhossa kananmunat, jauhot, juustoraaste ja mausteet. Lisää pilkotut sipulit ja juuresraaste. Sekoita tasaiseksi joko puuhaarukalla tai puhtain sormin.
  5. Lämmitä voita räiskäle- tai paistinpannulla ja annostele juurestaikinaa tasaiseksi kerrokseksi pannulle. Paista röstejä keskilämmöllä n. 5-10 min puoleltaan. Jos pannu kuumenee liikaa, röstit ruskistuvat liikaa pinnalta ja sisus jää raa'aksi. Maltti on tässäkin valttia! 😊  Kääntäminen sujuu muovilastalla.
  6. Juuresröstit maistuvat rapeille heti paistamisen jälkeen, mutta voi myös lämmittää uudelleen joko uunissa tai paistinpannulla. 

Lettupannulla näistä tuli enemmän juurespihvejä. Maku on silti sama.
Voisin syödä jäähtyneitä juuresröstejä vaikka voileivän päällisinä iltapalalla. Namskis!
P.S. Olivat pehmenneet juurespihvien tyyppisiksi. Maku oli mainio, mutta röstin rapeus miellyttää silti enemmän. Pannulta pöytään! sanoisin. 👌

Valurautaisella pannulla näihin rösteihin tuli rapea ja kauniin värinen pinta. Paistoin blinipannulla yhden ison röstin, mutta tätä oli vaikea kääntää.
Juuresröstit maistuvat sellaisenaan todella herkullisille, suoraan pannulta kohti ääntä vaan! 😋 Olen ihastunut tällä hetkellä lämpimiin avokadoihin ja ne näyttävät maistuvan myös talon Miehelle. Tämän päivän ateriakokonaisuuteen olisin tuskin parempaa lisuketta löytänyt. Ja miten helppoa lämmittää samalla pannulla kuhafileiden kanssa. Oi joi! Nyt masu kiittää ja teki mieli jakaa tämä resepti muillekin.


Pieni tujaus hyvää majoneesia riittää kastikkeeksi tämän päivän aterialle.
Vihdoinkin saimme kunnon ladut 'omalle' Katumajärven jäälle. Tämän talven hiihdot taitavat jäädä osaltani vähiin, mutta täytyy olla kiitollinen siitäkin vähästä. Ainakin tänään jalka kesti aika hyvin. Kevään parhaat hiihtokelit ovat edessä, joten nautitaan penkkiurheilun ohella omista hiihtokilometreistä! Tai ulkoillaan ihan muuten vaan! 💙 


Toivottelen oikein mahtavan rentouttavaa, ulkoilullista ja kaikin puolin onnistunutta talvilomaa niille, jotka saavat nauttia sellaisesta tulevalla viikolla! Ymmärtääkseni nyt on luvassa oikein mukavia ulkoilusäitä, jopa auringon paistetta. Nauttikaa! ⛅🌞
Hyvää viikkoa myös töissä ahertaville ja ihan kaikille muillekin! Kiitos ystävät, että olette käyneet klikkaamassa blogiani! Ihan käsittämätöntä, että blogit.fi luettelossa se on ollut tämän viikon sijalla 8 ruokablogeista. Kyllä se niin mieltäni lämmittää... 💓😘


2 kommenttia:

  1. Nam, nam. Olipa ihana kun löysin tämän ohjeen sivuiltasi, olen joskus tehnyt vastaavia ja nyt tekee mieli tehdä taas näitä, kiitos paljon taas kerran. Ihanaa talvipäivää sinulle ja talon miehelle. 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja olipa tosi ihana, kun laitoit minulle kommentin! Iso kiitos! Hämmästyin eilen, kuinka helppoja ne olivat. Aikaa meni toki raastamiseen ja paistamiseen, mutta minusta se oli pelkästään hyvä. Tykkään puuhastella keittiössä, kun voi kokata ajan kanssa ja kaikessa rauhassa. Valoisaa viikkoa sinnepäin!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.