Ruokaohjeita

Sivut

perjantai 4. toukokuuta 2018

Kotijädeä


Jäätelö on suomalaisten superherkkua heti, kun sää alkaa lämmetä. Tai no, jäätelö tuntuu maistuvan yhdelle jos toiselle ympäri vuodenkin. Laktoosittomia jäätelöitä tulee pikkuhiljaa lisää, mutta niitä on edelleen aika paljon vähemmän kuin tavallisia jätskejä.


Onneksi tuohon onnettomaan tilanteeseen on ratkaisu. Laktoosi-intolerantikko, (kuten minä) voi aika helposti tehdä itse omat jäätelönsä. Rakenne ei tietenkään ole yhtä hyvä kuin jäätelötehtaiden valmistamissa, mutta makua voi säädellä mieleiseksi itselleen.


Pakastetut marjat ja myös muutamat hedelmät on helppo ujuttaa kotitekoiseen jäätelöön. Vadelmia, mansikoita ja mustikoita löytyy edelleen pakasteestamme. Ne maistuvat meille myös aamupuuron, lettujen, pannareiden, vohveleiden ja jogurtin kanssa. Viime kesän sato oli sen verran runsas, että niitä riittää edelleen. 


Vapuksi varaamistani yrteistä minttu ja sitruunamelissa kukoistivat yhä tänään. Tuli mieleeni, että niistähän voisi saada ihanaa makua kotitekoiseen jäätelöön. Pari reilua kourallista yrttejä ja muutama rkl tomusokeria tekeytyivät morttelissa hyvänmakuiseksi makeaksi yrttisoseeksi. Tein neljää eri jäätelömakua ja yrttijäde oli ylivoimaisesti oma suosikkini. 

Yrttijäätelön ja mustikkajäätelön maku  yllätti positiivisesti.
Oma jäätelökone olisi varmaan tosi ihana vempele, mutta ehkä meidän kaksihenkisessä perheessä liioiteltu hankinta. Kotijäätelötehtaita syntyy kuin sieniä sateella pääkaupunkiseudulla ja tuotteiden menekki on takuuvarma. En ihmettele!


Jogurttijäätelöä olen tehnyt aiemmin, mutta muistaakseni eka kertaa rahkajäätelöä. 


Aineet ja ohjeet neljään eri kotijäätelöön (valmista jäätelöä n. 6 dl)

2 dl appelsiinimaustettua tms rahkaa
1 dl kuohukermaa vaahdotettuna
n. ½ dl tomusokeria

mustikoita
vadelmia (paseerattuja = siemenet poistettu)
mansikoita
kourallinen sitruunamelissa- ja minttuyrttiä
(lisää tomusokeria ja vaniljaa halutessasi)
  • Vaahdota kerma ja lisää siihen (appelsiini)rahka ja tomusokeri. Vatkaa hetkinen.
  • Jaa seos niin moneen kulhoon kuin aiot lisätä mausteita. (4 minulla)
  • Lisää jokaiseen kulhoon marjasosetta tms makua ja sekoita hieman.
  • Siirrä astiat pakastimeen ja sekoittele n. ½ tunnin välein. (voit pakastaa ilman sekoittelua, mutta jäätelöstä tulee tuolloin aika kovaa)
  • Annostele jäätelöä ja marjoja / yrttejä jäätelökulhoihin ja koristele haluamallasi tavalla.

Toivottavasti sää tosiaan lämpenee! Kolmosen aamuteeveessä niin luvattiin. "Pekka Pouta on puhunut" -ajatuksen innottamana aloin kehitellä jäätelöitä. Viime suvena tein jäätelöä kondensoidun maidon ja pakastetun banaanin avulla. Nyt ne tuntuvat aivan liian makeille, koska yritän noudattaa Keventäjien suosituksia. Jalkakivut jatkuvat, joten liikunta on edelleen rajoittunut. Harmin harmi! Välillä pitää silti hieman herkutella.


Valkovuokot availevat pikkuhiljaa nuppujaan. Että ne ovat kauniita kaiken maatuneen luonnon keskella tonttimme rajalla. Tänään meillä istutettiin kesäkukkia ja puhdistettiin grilli talven jäljiltä. Yhä jaksan olla kiitollinen siitä, että Suomessa on neljä eri vuodenaikaa. Tykkään luonnon seuraamisesta etenkin keväällä. 


Herkullista viikonloppua sinulle, joka satuit kurkkaamaan juuri tänään blogiini! Toivottavasti myös sinulla on aikaa seurata kevään edistymistä kesäksi. Pidän sitä lahjana, joka tulee ilman omaa ponnistelua ja puurtamista joka kevät. Se tulee "kuin Manulle illallinen" vuosi vuoden jälkeen. Kohta kevät on kääntynyt kesäksi ja sitten pääsemme nauttimaan kaikista ihanista kesän asioista. Sitä odotellen! 💞

2 kommenttia:

  1. Kiitos vierailusta blogissani. Minäkin tulin tänne kurkkimaan. Hieno blogi ja laitoin heti itselleni muistiin,että osaan toistekin. Olet tainnut olla juuri viikkoa aikaisemmin Kyproksella kuin me. Ja huonojalkainen kuten minäkin! Teillä on ollut niin ihanat ruuat ja meidän hotellissa oli aivan karmeat!! Meillä oli all inculsive ja joka päivä,joka aterialla samaa ruokaa ja pahaa. Yleensä minä en sano ruuasta näin. Kovin monia lajia ei ollut tarjolla. Ei ollut kaunista esillepanoa ja jälkkärinä saattoi olla kakunpala,ei muuta. Vielä hotellin pomo vahti syömistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi ei! On harmi, että noitakin hotelleja vielä löytyy ja teille sattui sellainen. Eipä varmaan jäänyt hyviä muistoja ruokailusta. Toivottavasti hotellinne oli muuten hyvä!
      Sää oli onneksi upea ja saaren nähtävyydet samoin. Me olimme pohjoispuolella ja kuljimme bussilla Turkin puoleista saarta ristiin rastiin. Voisin mennä sinne uudelleenkin, kun jalkakipukin helpotti lämpöisessä.
      Tulen kohta uudelleen kurkkimaan blogiasi, kun aamulla tuli kiire aiemmin sovittuun tapaamiseen.
      Lämmin kiitos kommentistasi ja oikein hyvää viikonloppua teille! Toivotaan nyt tännekin lämpöä ja aurinkoa!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.