Ruokaohjeita

Sivut

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Maijan saksanpähkinäleipää keiton kanssa


Leipä on heikkouteni. Pakko tämä on myöntää, sillä osaan 😂 tehdä vain herkullista leipää. Eihän siinä vielä mitään, että syön pari siivua keiton kanssa, mutta leipä pitäisi pakastaa saman tien. Sekä Mies että minä tykätään käydä nappaamassa pöydälle jäähtymään jätetystä leivästä pikkuhiljaa palan jos toisenkin.


Tein muutama vuosi sitten juuri tätä leipää aina, kun halusin päästä helpolla ja saada maistuvaa, terveellistä leipää. Tai no! Tosi terveellistä tästä saa käyttämällä vain kokojyväjauhoja, mutta itse laitan osan kuohkeuden takaavia vehnäjauhoja. Saksanpähkinät ovat joka tapauksessa terveyttä edistäviä. Tässä leivässä niiden maku pääsee hyvin oikeuksiinsa. 


Liityin muutama vuosi takaperin Keventäjiin, koska halusin saada muutaman kilon pois painostani. Innostuin kovasti kirjoittelemaan reseptejä keventäjien 'omiin resepteihin'. Nyt on taas ongelmia painon karkaamisen kanssa. Yli vuoden kestäneen lähes liikkumattomuuden ja ruokablogin ylläpitämisen johdosta painoni on päässyt kohoamaan. Jospa apu tulisi tälläkin kertaa siitä, että joudun kirjaamaan jokaisen suupalani. Tällä kertaa voin hyödyntää omia aiempia reseptejäni. (n. 70 kpl) Niitä saattaa vilahdella jatkossa täällä blogissakin.   


Selasin eilen reseptejäni ja hämmästyin suuresti niiden 'nykyaikaisuudesta'. Käytin jo tuolloin paljon sellaisia raaka-aineita, jotka liittyvät kasvisruokaan ja terveelliseen syömiseen. Tofua, kikherneitä, linssejä, papuja ym. Terveelliset, usein gluteenittomat kokojyväjauhot näyttivät olleen enemmän sääntö kuin poikkeus. Todennäköisesti reseptien suunnittelu ja testaaminen jäätyäni eläkkeelle oli liikunnan ohella mieluisaa. Sillä kertaa pääsin tavoitteeseeni n. 6 kuukaudessa. Kuinka käynee nyt, kun liikunta on hyvin rajoittunutta.



Herkullista, lämmintä leipää ja oman suun mukaista, terveellistä keittoa. Kuka sitä voisi vastustaa? Tämä broilerin jauhelihasta valmistettu keitto kuuluu lähes viikottaiseen ruokavalioomme. Kasvikset ja mausteet saattavat vaihdella kaappien raaka-aineiden mukaan. Helppoa, hyvää ja ravitsevaa ruokaa tarvitaan arkena sekä lounaalla että illansuussa. Tämä keitto on siitä ihanaa, että maku on lämmitettynäkin yhtä hyvää.   



Olen joutunut tänään päivystämään puhelinta odottaessani tärkeää soittoa. Tiesin etukäteen, että aika kuluu puhelua odottaessa parhaiten leipomalla. Niinpä nyt on mahtava raparperipiiras (seur. postaus) ja lämpöinen leipä keittiön pöydällä valmiina Miehelle ja keventäjälle. Hah hah! 😋 Nyt sitä luonteenlujuutta testataan!



Saksanpähkinäleivän ohje Maijan tapaan on napattu Maija Asunta-Johstonin Punapukuisen naisen talo tai jostakin toisesta hänen kirjastaan. Hän kertoo, että asuessaan loma-ajat 'mökillä' Unkarissa  saksanpähkinöitä löytyi  omalta pihalta. Hän leipoi usein sekä vieraille että itselleen juuri tätä herkullista leipää. Unkarilaisittain maustettu tulinen keitto maistui varmaan ihanalle tämän lempeän leivän kanssa. Ruokajuomaa voi vain arvailla! 😆


Maijan saksanpähkinäleivän aineet ja ohjeet (26x35 cm vuokaan tuli aika muhevaa leipää, uunipellillä saat samasta määrästä ohuempaa leipää)

Leivän juuri (alkuperäisessä ohjeessa ei ollut tätä vaihetta)
n. 35 g hiivaa
1 tl suolaa
4 dl kädenlämpöistä vettä
(1 rkl sokeria)
4 dl vehnäjauhoja

Lisäksi
1 dl leseitä
3-4 dl kokojyväjauhoja (älä lisää kaikkia kerralla)
n. 100-120 g saksanpähkinöitä (n. 
1-2 rkl öljyä
  • Halutessasi tee ensin leivän juuri. (Voit tehdä myös ilman tätä vaihetta.)
  • 'Hiero' hiivaa (lusikalla) suolan kanssa kulhossa, kunnes muuttuu nestemäiseksi.
  • Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja lisää kulhoon. Lisää hiukan sokeria ja vispaa vehnäjauhot joukkoon.
  • Jätä kulho vedottomaan paikkaan liinan alle n. 30-45 min.
  • Lisää loput aineet ja sekoita taikinaan myös hiukan murskatut saksanpähkinät. Maija neuvoi tässä vaiheessa alustamaan taikinan käsin. Itse sekoitan hyvin paksun puuron kaltaisen taikinan puuhaarukalla. Toimii mainiosti ja pääsee vähemmällä.
  • Lusikoi taikina voidellulle tai leivinpaperoidulle pellille ja taputtele hyvin öljytyin käsin tasaiseksi. Katso, ettei keskelle jää paksumpaa kerrosta taikinaa.
  • Anna nyt kohota liinan alla n. 30-45 min. Valuta hiukan öljyä kohonneen leivän pinnalle.
  • Paista leipä uunin keskitasolla n. 220 ast / n. 30 min, kunnes näyttää ruskealle pinnalta ja pohjalta.
  • Levitä halutessasi esim sitruunalla maustettua extra virgin oliiviöljyä leivän pintaan. Se antaa hyvää kiiltoa ja makua.
  • Hiukan jäähtyneestä leivästä voi repiä tai leikata palasia ja syödä sellaisenaan tai levitteen kanssa. Loput leivästä voi pakastaa!

Oman Keventäjät-reseptini mukaan tässä leivässä on 284kcal/100g eli ei kannata kerralla kovin suurta palaa ottaa, jos aikomuksena on kevennys!


 Broilerin jauhelihasta valmistettu keitto (riittää neljälle)

400 g broilerin jauhelihaa
1 rkl öljyä
sipulia ja valkosipulia
4-5 perunaa
pala bataattia (porkkana sopii myös)
pätkä purjoa
pala inkivääriä
n. 1 l kasvis- tai kanalientä
2 dl kookoksen makuista kermaa
½ dl sweet chili saucea
1 rkl soijakastiketta
(tilkka omenaviinietikkaa tai balsamietikkaa halutessasi hapokkuutta)
maissia (pakaste, tölkki tms)
suolaa, jos kasvisliemi on suolatonta
  • Ruskista jauheliha kuumalla pannulla tilkassa öljyä.
  • Lisää pilkottu sipuli ja paista vielä hetkinen.
  • Kuori ja pilko perunat ja kasvikset ja keitä lähes kypsiksi kasvisliemessä.
  • Lisää ruskistunut jauheliha, kerma ja mausteet. Kuumenna ja kiehauta.
  • Maistele, kaipaako vielä suolaa tai hapokkuutta ja lisää tarvittaessa.
  • Keitto maistuu tällaisenaan tai tuoreen chilin ja yrttien (rucolaa meillä) kanssa.

Keitto toimii hyvin myös lihattomana versiona, jos lisää papuja tai linssejä joukkoon.

Tämä tunnelmallinen puro kaarisiltoineen tuli ikuistetuksi alkuviikon piknikreissulla. Solina kuulosti ihanalle ja linnut lauloivat lähistöllä. 



Nyt on vara valita kukkakuvista, joita on tullut näpsittyä viime aikoina liikaakin. Sain muutaman gigan lisää muistia puhelimeeni, mutta piankos se taas täyttyy. Tässä eilen istuttamani kukkakorit ja naapurin papan upeaa iäkkään omenapuun kukkaloistoa. Meidän pienen omenapuun kukat eivät loista paljoudellaan, mutta ovat tosi kauniita. Eikö?





Oikein ihanaa keväistä viikkoa teille ihanille ihmisille, jotka kävitte lukemassa blogipostaukseni tällä kertaa. Lämpöinen kiitokseni siitä! 

2 kommenttia:

  1. Leipä näyttää herkulliselta! Kesäisin vaikka tulee syötyä paljon grilliherkkuja niin välillä tekee mieli jotain keveämpääkin, silloin erilaiset keitot ja leipä on oikein mieleisiä:) Upeita kuvia♥ Puut on niin kauniita kun ovat kukassa.Tänä vuonna näyttääkin olevan noita kukkia ihan hurja määrä joka paikassa:) Ihanat nuo kukkakorit! Mukavaa viikonjatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi myös maistuu herkulle.😋
      Niinhän siinä kävi, että oli pakko pussittaa pakkaseen, kun maistui molemmille. Kiva ottaa valmista leipää seuraavinakin päivinä.
      Tämä toukokuu on ollut.., ei meinaa löytyä edes sanoja 🤗 mutta ihan mielettömän ihana. Aamukahvit terassilla mustarastaan laulun säestämänä ja lähistön kukkaloistoa ihaillen ei heti unohdu!
      Kiitos paljon Päde! Hienoa päivää sinulle, josta toivottavasti ehdit nauttia! 😎

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.