Ruokaohjeita

Sivut

tiistai 4. joulukuuta 2018

Valloittavat gratinoidut valkosipuliperunat ja hiivattomat sämpylät


Olipa mainio juttu, että satuin tällä kertaa lukemaan huolellisesti K-ryhmän itsenäisyyspäivän uutiskirjeen. Perunasta on tullut tehdyksi aika monella tavalla ruokaa tai lisäkettä ruokapöytään ja silti löysin uuden vinkin. Gratinoidun viipaleperunalaatikon kuva näytti niin herkulle, että päätin testata ohjetta saman tien. Oi joi, että osasikin olla herkullista Miehen savustaman lohen ja vihersalaatin kanssa. 


Perunavuokaan ei tarvinnut lisätä kermaa, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan voita aika tavalla. Postaan oman ohjeeni, sillä vähemmälläkin voilla tuli ihan superhyvää. Vastaavasti juustoa oli omassa vuoassani aika reilusti. Piti käyttää Aurajuuston jämät johonkin ja gratinointiin halusin testata erästä lempijuustoani.


Onneksi Västerbottenjuuston hinta kipuaa sen verran ylös, että ostan sitä harvakseltaan. Voisin vedellä sitä leivän päälle palan jos toisenkin ja raastaa koko ajan erityyppisiin gratinointeihin. Suosittelen maistamaan, ellet ole vielä ehtinyt! 


Halusin varmistaa jokaisen viipaleen 'suola-,valkosipuli-,rasvakylvyn', joten voitelin ne yksitellen ennen vuokaan laittoa. Luulen sen olleen hyvä oivallus, sillä ruoka oli kauttaaltaan maukas. 


Laittelin reunoille jääviin pieniin väleihin perunoiden ja päärynöiden 'kanttipaloja'. Näin niitä ei tarvinnut heittää roskiin ja vuoan aineet pysyivät paremmin koossa.


Perunalajikkeeksi valitsin säännöllisen muotoisia, kiinteitä Annabelle perunoita. Vuokaan tulleet päärynät olivat myös hyvin kiinteitä, voisi jopa sanoa raa'ahkoja. Leikkelin perunat terävällä veitsellä, koska eilen en vielä omistanut 'mandoliinia'. Sain sen vasta tänään! Hyvin maistuivat veitselläkin leikatut perunat!
😋Jos satuit valmistamaan liian iso annoksen perunavuokaa, sen voi  mainiosti lämmittää myöhemmin pikapikaa paistinpannulla.

Viidestä perunasta yksi ei mahtunutkaan vuokaan. Päärynöitä olisi voinut olla kolme. 
Aineet ja ohjeet gratinoituun valkosipuliperunalaatikkoon

4-5 kiinteää perunaa n. 800 g (vihreä = kiinteä lajike)
2-3 kiinteää päärynää n. 250 g

2-10 valkosipulinkynttä (meillä oli 7 aika isoa kynttä)
2 rkl oliiviöljyä
n. 30 g voisulaa (osa vuoan voiteluun)
2-3 tl suolaa

n. 40 g Aura sinihomejuustoa (tai muuta lempijuustoasi)
n. 40 g juustoraastetta gratinointiin
tuoretta timjamia (paistovaiheessa lehtiä viipaleiden väleihin halutessasi)
  • Laita uuni kuumenemaan 200 ast.
  • Pese perunat hyvin, jos käytät ne kuorineen kuten minä. 
  • Pese päärynät huolella.
  • Viipaloi perunat pituussuuntaan ohuiksi viipaleiksi ja kuivaa talouspaperin avulla.
  • Viipaloi päärynät niin, että keskelle jäävä siemenkodan alue jää viimeiseksi. (heitin itse vain hyvin pienen alueen pois ja tein pienempiä paloja loppuosasta)
  • Sulata voi vuoassa ja voitele samalla vuoka kauttaaltaan. 
  • Kaada öljy ja voisula astiaan ja pilko mukaan valkosipulit. Lisää myös suola tähän seokseen.
  • Voitele perunaviipaleet edellisellä seoksella toiselta puolelta ja lado ne sitten pystysuuntaan vuokaan. Lado viipaloidut päärynät seuraavaan väliin ilman voitelua. Jatka näin, kunnes vuoka on täynnä. 
  • Murustele pinnalle juustoa ja paista uunin keskitasolla 200 ast/n. 40 - 50 min.
  • Käännä uunin lämpö 225 ast, nosta vuoka uunista ja ripottele pinnallle juustoraaste.
  • Gratinoi vuokaa vielä n. 10 min tai kunnes pinta on hyvin ruskistunut.
Anna vuoan vetäytyä hetkinen ennen tarjoilua. Varmista, että perunaviipaleet ovat riittävän kypsiä. (laita uuniin folion alle tarvittaessa paistumaan lisää)



Tämä ruoka ei vaatinut välttämättä kastiketta, koska sekä lohi että perunavuoka olivat niin mehukkaan tuntuisia. Tekaisin kuitenkin varuiksi lohen kaveriksi kylmän  kermaviilikastikkeen. Tuntui hieman 'vajaalle' ilman kastiketta. Tätä kokonaisuutta teen varmasti uudelleen!



Nämä juureenleivotut sämpylät ovat 'ihan sairaan' herkullisia, rapeita pinnalta sekä pohjalta ja pehmeänkuohkeita sisältä. Emojuureni oli niin hyvässä hoidossa lomakuukautemme ajan, että kupli aiempaakin innokkaammin. Kiitos ihana hoitotäti!❤ Teen yleensä sämpylätaikinan samalla reseptillä kuin vaalean hapanjuurileivän, mutta pyörittelen viimeisessä vaiheessa taikinan sämpylöiksi. Paistoaika kestää n. 20 min / 225 ast uunin keskitasolla. 


Itse asiassa lounastimme etukäteen itsenäisyyspäivän ateriamme. Tälle viikolle on järjestynyt niin monenlaista ohjelmaa, että syönnit saattavat tapahtua kiireessä. Kyllähän tällainen ateria olisi riittävän juhlava jopa itsenäisyyspäivänä! 


Erittäin hyvää tämän viikon jatkoa sinulle, joka ehdit tulla kurkkaamaan blogini kuulumisia! Joulukuu on usein se kuukausi vuodesta, joka hujahtaa hetkessä ohi. Onneksi kuukautta on vielä paljon jäljellä ja monet hauskat tapahtumat edessäpäin! 

2 kommenttia:

  1. Mä niin kuolaan näitä sun leipiä!!!! *slurps*
    Koskakohan itse saisin aloitettua juuren valmistuksen.
    Toivottavasti heti "joulukiireiden" helpotettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne! 💖
      Söin itse eilen aivan ihania kaupan porkkanasämpylöitä ystäväni luona. Ongelma on siinä, että vatsani 'möyri' koko loppuillan. Siksi nuo ilman hiivaa leivotut ovat mun juttu.👌 Toki suosittelen oman juuren tekoa, joka loppujen lopuksi tulee pienellä vaivalla, kun laittaa alulle. Tsemppiä siihen!
      Leppoisaa itsenäisyyspäiväiltaa sinulle! 😊🕯

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.