Ruokaohjeita

Sivut

keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Uunituoretta näkkäriä ja Rooibos-teetä iltapalana


Jos olet luullut, että näkkärin tekeminen on vaikeaa, suosittelen lukemaan tämän postauksen. Sen jälkeen alat kolistella kaappejasi ja haluaisit ryhtyä heti tekemään rouskuvan rapeaa ja ennen kaikkea terveellistä näkkileipää. Voin vakuuttaa, että vaivannäkösi ei mene hukkaan. 


Huomasin näkkärin reseptin ja ohjeet Nannen blogissa ja tiesin tekeväni tätä mahdollisimman pian. Pieniä muutoksia alkuperäiseen tuli, älysin sentään tehdä kaksinkertaisen annoksen taikinaa. Halusin varmistaa, että muutama pala jää seuraavallekin päivälle. 


Pari vinkkiä vielä! Et tarvitse näkkärikaulinta, saat tavallisella (tai vaikka pullolla) riittävän ohuen kerroksen taikinaa pellille. Yleiskoneen leikkurikulho sen sijaan on erinomaisen mainio apu taikinan teossa, mutta onnistuu kuulema ilmankin.  


Kaapistani löytyi 2 purkkia kikherneitä, mutta toisaalta halusin testata lempipapujeni sopivuuttaa näkkäriin. Niistä taikina sai kauniin ruskean värin.
Yleiskoneen avulla taikinan tekeminen oli niin nopeaa ja helppoa, että nauratti! 😂

Valmis taikina alkoi kiivetä ylös kulhosta.
Ainekset ja ohjeet kikherne-kidneypapunäkkäriin (2-3 pellillistä, halutessasi gluteenitonta)

1 pkt keitettyjä kikherneitä (380g/230g)
1 pkt keitettyjä kidneypapuja (380g/230)
3 dl kaurahiutaleita (Myllärin gluteenittomia halutessasi)
1 dl pellavansiemeniä
2 rkl psylliumia
1-2 tl suolaa (riippuu siitä, ripotteletko suolaa pinnalle)
(n.1 dl dukkah-maustetta ja muutama rouhaisu valkosipulia myllystä halutessasi)

1 dl (oliivi-/rypsi) öljyä
2 dl kiehuvaa vettä

Pinnalle
n. ½-1 dl seesaminsiemiä
sormisuolaa (laitoin vain yhteen levyyn, koska ripottelen suolaa esim avokadon ja kurkkuviipaleiden pinnalle)
  • Laita uuni kuumenemaan 170 ast. (Voit pienentää uunin lämpöä paiston puolivälissä n. 150 ast)
  • Valuta ja huuhtele kikherneet ja kidneypavut.
  • Kaada edelliset, kaurahiutaleet, pellavansiemenet, psyllium ja suola yleiskoneen leikkurikulhoon. (samoin dukkah-mauste ja valkosipulirouhe)
  • Jauha seos murumaiseksi (kesti n. 3-5 min) ja lisää sitten aukon kautta kiehuva vesi ja öljy koneen ollessa käynnissä.
  • Käytä vielä konetta, kunnes taikinan rakenne näyttää valmiille. (n.2-4 min)
  • Jaa taikina 2-3 osaan (painoi 950 g) eli yhdelle pellille tulee n. 320 tai 470 g kaulittavaa taikinaa.
  • Laita taikinamöykky kahden leivinpaperin väliin ja kaulitse se ohueksi, lähes pellin kokoiseksi levyksi. Vedä ylempi paperi pois ja ripottele siemenet ja suola pinnalle, kaulitse ne leivinpaperin avulla hieman taikinan sisälle.
  • Jaa levy taikinapyörällä haluamasi kokoisiin paloihin. (pistele halutessasi)
  • Jos käytät kiertoilmauunia (suosittelen), voit paistaa kaikki 2-3 pellillistä samalla kertaa.
  • Paista näkkäreitä peltien paikkaa vaihdellen ja välillä uuninluukkua aukaisten  (kosteutta kannattaa päästää pois) n. 40-55 min. Paistoaika riippuu taikinan paksuudesta. Tunnet ja huomaat, kun näkkäri on riittävän kypsää. Sen paino kevenee ja taitettaessa rapsahtaa. 
  • Voit ottaa reunimmaisia paloja ensimmäisenä pois ja antaa loppulevyn paistua edelleen. 
  • Säilytä taitettuja näkkäripaloja paperipussissa tai lasipurkissa.
Nämä näkkärit olivat vielä parempia kuin aiemmin leipomani. Saattaa tosin johtua siitä, että olen tehnyt niitä monta kertaa ja vaihtelu virkistää. Uudentyyppinen ohje tuli tarpeeseen! 😋 Kiitos Nanne! ❤




Oletko muuten tehnyt koskaan näkkäriä? Jos vastauksesi oli kielteinen, nyt saat ohjeen, jolla kannattaa aloittaa. Ellet unohda näkkäreitä uuniin ja polta niitä karrelle, et voi epäonnistua.


Viikonloppu lähenee ja sää kuulema lämpenee. Nautitaan nyt vielä valkoisten hankien kauneudesta! Ulkoilusää oli mielestäni tänään supervirkistävä. 10 asteen pakkanen ei tuntunut liian kylmälle, koska ei tuullut lainkaan ja vaatetta oli sopivasti.

4 kommenttia:

  1. Tämän bongasin minäkin Nannen blogista, ja testilistalla. Ihanan näköistä, ja varmasti hyvää. Kunhan vain ehtii keskittyä leivontapuuhaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin ihastuin heti helpon kuuloisen reseptiin, koneen avulla taikinan tekoon meni muutama minuutti! 🤗
      Onneksi tein, sillä tästä tuli heittämällä lempinäkkärimme! 👍
      Hyvää loppuviikkoa Kaura! ☃️💗

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Ja terveelliseltä 👍 Noitapa voisin tehdä, ja ehkä jopa osaisinkin ilman suurempaa katastrofia 🤔 Leipominen kun ei ole vahvin lajini 😂 Postauksesi myötä opin taas uutta, Psyllium oli minulle ennestään tuntematon sana, joten tarkistin sen googlesta 👍 Teen sitä (googlesta tarkistusta) jatkuvasti aina kun törmään minulle outoon sanaan tai asiaan 👩‍💻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti osaat Nanne ja mun ohjeilla! 👍 Kaulitsemisessa on tärkeää, ettei keskikohta jää paksummaksi kuin reunat, jotka muutenkin tinkivät kuivumaan nopeimmin. Psyllium oli pari vuotta sitten uutta minullekin. Gluteenittomien leipomusten myötä se sekä 'ksantaani' on tullut tutuksi! Googlailemisiin! 🙋‍♀️

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.