Ruokaohjeita

Sivut

maanantai 19. helmikuuta 2018

Arkiruoka syntyy helpolla


Monet perheet joutuvat joustamaan arkiruokailun vaatimuksista. Itsetehdyt puhtaat, tuoreet, terveelliset ja ennen kaikkea hyvänmakuiset ruoat maistuisivat kaikille, mutta aina ei ehdi. Meillä syödään ihan hyvällä omallatunnolla valmisruokaa, mutta ei joka päivä. Monta kertaa osa lautasen annoksesta on itsetehtyä ja osa suoraan kaupan pakkauksesta. Ne ovat mainio apu jopa tällaiselle joutilaalle eläkeläiselle.


Pysähdyn usein tutkimaan kylmäkalusteiden uutuuksia lähestyessäni kauppamme kassaa. Viime viikolla tein uuden löydön (itselleni), josta voisi olla apu ikuiseen 'nopsaan hyvää lisuketta lautaselle' ongelmaan. Porkkana ja palsternakka ovat juureksia, jotka maistuvat aina ja joista voi loihtia monenlaista herkkua. 


Broilerin jauhelihaa löytyy jääkaapistamme lähes aina. Se on kätevää raaka-ainetta keittoihin, kastikkeisiin, murekkeisiin, pyöryköihin, laatikoihin ja pihveihin. Yllättävän monikäyttöinen raaka-aine kaiken kaikkiaan, eikä haittaa tuo edullinen hintakaan. Mausteita joutuu käyttämään aika reippaasti, jotta siitä saa ruokaa omaan makuun. Oma mureketaikinani ei paljon miettimistä vaadi, koska teen sitä aika usein. 

Broilerinliha-mureketaikinan aineet ja ohjeita (sopii broileripyöryköihin, -murekkeeseen tai -pihveihin) 

1 rkl voita tai öljyä
pari pientä salottisipulia
pari valkosipulin kynttä

1 dl korppujauhoja (gluteenittomia tai tavallisia)
1 dl kermaa + 1 dl kanalientä
1 kananmuna
400 g broilerin jauhelihaa

1 tl suolaa
1 tl curry-mango mausteseosta
1 tl Jerk-maustetta tai esim savupaprikaa
1 tl kurkumaa
  • Laita korppujauhot ja neste kulhoon, sekoita ja jätä tekeytymään.
  • Kuullota pilkottuja sipuleita paistinpannulla ja jätä jäähtymään.
  • Sekoita jauheliha korppujauhoseokseen, lisää mausteet ja sipulit.
  • Sekoita vielä huolella, jotta kaikki aineet ovat tasoittuneet.
  • Muotoile / öljytyin tai kostutetuin sormin taikinasta pyöryköitä, pihvejä tms. 
  • Yksi mahdollisuus on paistaa taikina muffinivuoissa paksummiksi pihveiksi. Teen itse usein näin, jos lämmitän uunin joka tapauksessa lisuketta varten. 


Muffinipellit ovat yllättävän monikäyttöisiä. Muffinsseja tulee leivottua harvemmin, mutta pellit ovat oikein käteviä ruoan valmistamiseen. Teflonpintaan voi sipaista ihan hiukkasen öljyä, mutta pihvit irtoavat ilman sitäkin. Suosittelen kokeilemaan!  


Paistan itse broileri'muffineja' 200 ast / n. 20 min. Yleensä kurkkaan pihvin sisälle ja varmistan kypsyyden. Broilerin liha yleensäkin vaatii riittävän pitkän kypsymisajan, mutta liika kypsennys taas kuivattaa lihan. Se pitäisi saada otettua uunista tai pannulta juuri mehevimmillään. Tarkkaa paistoaikaa on vaikea sanoa siksikin, että uunit ovat erilaisia. Oma uunini on hieman kuumempi, mitä lämpötila näyttää. Sanoisin, että vain oma kokemus ja usein toistuva kokkaaminen antavat parhaan opin.


Löysin tuon yllä olevan kuvan puhelimestani. Olen saanut sen muutama viikko sitten WhatsApp:n kautta ystävältäni. Käsityö-taidenäyttelyn satoa parhaimmillaan, muistaakseni Tampereella voi nähdä tämän mietteliään herran. 


Tämä toinen kuva on otettu ystävänpäivän aikoihin. Kiipeän kerran kuukaudessa nuo portaat tapaamaan kohtalotovereitani. Olemme kaikki jo olleet tekonivelleikkauksessa tai odotamme siihen pääsyä. Artroosi eli nivelrikko on suomalaisten(kin) yleisimpiä sairauksia, joten luulen blogini lukijoissakin heitä olevan. Nämä sydämet ovat tsemppisydämiä teille kohtalotoverit! 💓 


Talvinen luonto on nyt parhaimmillaan. Nautitaan siitä ulkoilemalla, liikkumalla luonnossa tai katsellen sisältä lumenvalkoista, kaunista maisemaa. Aamupäivällä on pakkasta täällä Hämeessä vähän liikaakin, mutta iltapäivän lämpötila houkuttelee hiihtämään.


Taika ja Loitsu sen sijaan nauttivat lämmöstä sisätiloissa. Saunan lauteilla on mukava köllötellä, vaikka kiuas ei olekaan päällä. Lattialämmitys lämmittää riittävästi. 

2 kommenttia:

  1. Olipas käteviä nuo juurestikut, täytyykin joskus kokeilla! Samaten täytyy kyllä kokeilla noita muffinsseja, eipä olekkaan koskaan tullut mieleen että tuollaisessa vuoassakin niitä voi tehdä, kiitos loistavasta vinkistä:) Wau..kylläpä vaan voi tehdä vaikka mitä kun on taitoa, hieno työ! Tuo artroosi tulee tosiaan usein vastaan ja se on monen kiusana:( On nuo teidän kisut vaan suloisia♥ Ihanaa alkanutta viikkoa sinne teille ystävä kallis ja kauniita ulkoilu kelejä♥

    VastaaPoista
  2. Aurinko tekee juuri nyt 'timantteja' naapurin puihin. Upea näky! Nyt on juuri oikea 'lämpötila' viedä petivaatteet ulos tuulettumaan. Kiitos paljon Päde ja aurinkoa myös sinun viikkoosi! <3

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.