Ruokaohjeita

Sivut

torstai 15. helmikuuta 2018

Broilerinlihamureke kahdella eri täytteellä

Kahdenlaista mureketta, uunijuureksia, babypinaattisalaattia lautasella. Nälkä lähtee näillä!
Havahduin tänään siihen, että Eteläisen Suomen talvilomat ovat  jo ensi viikolla. Täällä Hämeessä talvilomaillaan vasta reilun viikon päästä. En suostu vieläkään myöntämään kiirettä elämässäni, mutta kieltämättä tällä viikolla on ollut aika paljon tapahtumia. 
Ystävänpäivästä nautittiin vielä tänäänkin liikkuen ja ruokaillen ihan superhyvän ystävän kanssa. Voi jestas, että ruoka maistuu hyvälle, kun on ollut pitkään syömättä ja on kova nälkä. Onneksi tein aamulla ruoan valmiiksi samalla, kun jännäsin talviolympialaisten hiihtoja ja jääkiekkoa. Oli tekemistä, johon sai purkaa osan jännäämisestä. 

Luomu-hapankaali oli tänään kokeilussa. Hapankaalin terveysvaikutuksia ei liiemmin mainosteta, vaikka syytä olisi. 


Ostin eilen kaksi pakettia broilerin jauhelihaa hyvän tarjouksen innoittamana. Mutta mitä ihmettä teen lähes kilolla jauhelihaa? Broileripyöryköitä kookosliemessä voisi tehdä, mutta mitä lopusta? Kun silmiini sattui resepti lihamurekkeesta sienitäytteellä, tiesin saman tien mitä teen. 


Aineet jauhelihamurekkeen massaan  (voi tehdä broilerin tai naudan jauhelihasta)

1½ dl korppujauhoja (Moilanen/gluteeniton)
1½ dl kaurakermaa (tai ruokakermaa)
1 dl kasvislientä (tai kanalientä)
1½ tl suolaa
2 rkl sinappia (Dijon tai Maillea, jossa siemenet mukana)
3 kananmunaa
mustapippuria myllystä
n. 2 rkl kuivattuja yrttejä (oregano tms)
800 g broilerin jauhelihaa
  • Sekoita kulhossa koppujauhot ja nesteet. Anna turvota 10 min.
  • Lisää kananmunat, sinappi, suola ja mausteet. Sekoita tasaiseksi.
  • Lisää jauheliha sekoittaen napakasti tasaiseksi massaksi.
  • Vie jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistelet täytteet.


Kahdella erilaisella täytteellä saa ruokaa useampaan makuun. Meillä oli jääkaapissa puolikas purkki kapriksia, jotka saivat nyt hyvää seuraa sienistä, sipulista ja Polarin leppäsavujuustosta. 


Taputtelin puolet jauhelihamassasta öljytylle leivinpaperille kostutetuin sormin. Maustoin massan pinnan seoksella, jossa oli 1 rkl öljyä, 2 tl Poppamiehen jalosavua ja 1 tl omenaviinietikkaa. Mieleni teki saada savujuuston lisäksi tähän murekkeeseen hieman enemmän savun makua. Metsäsienet ja savun makuinen juusto ovat ihania.


Mureketaikina oli yllättävän helppo kääntää rullalle leivinpaperin avulla. Nostin rullan paperin kanssa vuokaan niin, että saumapuoli jäi alapuolelle. 

Paistoin mureketta n. 45 min / 200 ast uunissa keskiritilällä.

Mango-chutneyn tilalle oli vahingossa tulla ananassalsaa, siksi tuo punainen läiskä.. 😅
Toisesta murekkeesta tuli maustetumpaa ja hieman hedelmäistä. Juustoksi valikoitui kasvispohjainen cheddar-tyyppinen juusto. Paloiteltu puolikas mango upposi hyvin murekkeen sisään. Mausteiden tarkkoja määriä on vaikea sanoa, koska ripottelin niitä suoraan massan pinnalle, ehkä reilu tl Garam masalaa ja Mango currya ja pari tl kuivattua korianteria. Dukkah maustetta oli sopivasti jäljellä pari rkl, joten ripottelin nekin antamaan makua tähän murekkeeseen. Tämä oli ehdottomasti oma suosikkini, ystäväni piti yhtä paljon molemmista. Talon Mies tykkäsi enemmän sienitäytteisestä murekkeesta. Eli nyt oli mureketta moneen makuun.

Broilerin jauheliha ei ruskistunut liikaa. Naudan jauhelihasta tehdyn murekkeen pinnalle voi joutua laittamaan loppupuolella leivinpaperia, ettei ruskistu liikaa.
Eri tavalla maustetut murekkeet voi hyvin paistaa samassa vuoassa, kun väliin tulee riittävästi leivinpaperia. Maut pysyivät aivan hyvin omissa 'looseissaan'.


Kylläpä tuli mahdottoman paljon ruokaa aika pienellä vaivalla. Tästä riittää ruokaa isommallekin porukalle sopivin lisukkein. Tänään laitoin samaan uuninlämpöön paahtumaan meidän herkkua eli uunijuureksia. 


Muutama hyvin pesty peruna kuorineen, pala lanttua, kolme porkkanaa ja muutama lohkottu sipuli sekä silputtu valkosipuli paahtuvat omia aikojaan uunin lämmössä.


Mausteeksi tuli vain pari tl kuivattua timjamia. Pari rkl öljyä, kirkastettua voita  ja hunajaa antoivat 'viimeisen silauksen' tähän juuresvuokaan. Oli tosi herkulliset maut. 




Tähän postaukseen ei tullut tarkkaa reseptiä. Kirjoitan kuitenkin ohjeen, sillä mureke meinaa unohtua ruokalistalta. Se on kuitenkin hyvää ja helppoa kotiruokaa. Maistuu tämä varmaan kyläilemään tuleville talvilomalaisillekin reippaan ulkoilun jälkeen. Ruoka kypsyy uunissa omia aikojaan sillä välin, kun ruokailijat nauttivat talviliikunnan iloista ulkona. Meillä ruoka kuumeni uimahallireissun jälkeen nopsaan uunissa kuuman grillivastuksen alla. Maku sen kun parani!


Tämän päivän 'loppukukkasiksi' valikoitui eilen ystävänpäivän tunnelmissa ostetut pari perunaa. Näistä syntyi tänään sydämellisesti hyvää suomalaista perusruokaa.

Talviolympialaisten seuraaminen oli tänään jännittävää. Pronssimitalin varmistuminen Suomen Krista Pärmäkosken upealle hiihdolle oli juhlaa! Mitalia ei mielestäni himmennä ollenkaan se, että se jaettiin Norjan kanssa. Ei kai se meiltä ole pois, että joku muukin saa juhlia. 😆  Kaikki hiihtäjät tekivät varmaan parhaansa! Onnea Krista! Hyvä Suomi myös sekä naisten että miesten jääkiekko-otteluiden voitoista! 

2 kommenttia:

  1. Oijoi mitä herkkuja siellä onkaan taas valmistettu..Iso Nam!:) Murekkeet onkin kivoja kun niiden täytteitä voi vaihdella, eikä aina tarvitse olla samaa. Hauskat sydän potut..eihän noita raaski edes syödä:) Hieno oli hiihto Kristalta ja kiva on kyllä ollut kisoja katsoa! Hyvä oli että saivat mitalin jakaa, on kuitenkin olympialaiset niin varmasti olisi harmittanut jos olisi vaikkapa sekunnilla jompikumpi hävinnyt..Niinkuin silloin aikoinaan Mieto sadasosalla, tuosta hiihdosta isä jaksoi aina puhua:) Kauniita talvipäiviä sinne teille ja mukavaa viikon jatkoa♥

    VastaaPoista
  2. Kauniit kiitokseni jälleen kerran! On tämä bloggaaminen mennyt niin 'veriin', että en osaa näköjään valmistaa ruokaa ilman kameraa. Ja pakkohan se on sitten postata, jos ruoka on maittavaa kuten tänään.
    Meillä muistetaan hyvin Mietaan hiihto. Kaikki sympatiat oli hänen puolellaan. Nautitaan nyt hiihtokeleistä, vaikka itse en hiihtämään vielä uskaltaudukaan. Virkeää viikonloppua Päde!

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.