Ruokaohjeita

Sivut

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Älä pukeudu päivälliselle, Silvoplee!


Hyvän kasvisruoan valmistaminen ei ole vain tämän päivän juttu. Kuulin jo vuosia sitten Satu Silvon perustamasta kasvisravintolasta. Vasta tänään kävimme Miehen kanssa tuossa runsaasti mainosta saaneessa ruokapaikassa ensimmäisen kerran. Minä tykkäsin joistakin lajeista oikeinkin paljon ja molempien mielestä keitto oli todella maukasta. Kasvisravintola Silvoplee on tutustumisen arvoinen paikka, kotoisaa tunnelmaa ja hyvää, puhtaista raaka-aineista valmistettua ruokaa on tarjolla paljon. On mistä valita! 😄



Olipas harvinaisen hauska olotila astuessamme kasvisravintolaan. 'Älä pukeudu päivälliselle' teatteriesityksen jälkitunnelmissa oli vielä parisataa metriä käveltyämmekin naurussa pitelemistä. Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä 2.2.2018 ensi-iltansa saanut harmittoman hauska komedia jaksoi naurattaa salintäyteistä yleisöä. Muutamat vuorosanat jäivät kuulematta naurunremakan takia, ei häirinnyt sentään juonen ymmärtämistä. 


Sitten vielä muutama sana Silvopleestä. Ruoka on tosiaan hyvää, kelpasi ainakin meille ja monelle muullekin. Aika moni taisi teatterireissultaan poiketa ruokailemaan kasvisravintolaan, koska vapaata pöytää ei ollut aluksi helppo löytää. 


Suurin ongelma oli se, ettei voinut mitenkään tietää, mitä ruokaa kannatti ottaa enemmän ja mitä vaan maistaa. Seuraavalla kerralla tietäisin jo paljon paremmin. Ensikertalaisen oli vaikea päättää, mikä maistuu omassa suussa parhaimmalle. Nythän lautasella oleva annos punnitaan kassalla ja maksu määräytyy sen mukaan, miten paljon ruokaa lautaselle ahnehdit. Erityisen paljon miellyin maustettuun tofusalaattiin. Olen itse toivottoman huono tekemään hyvää ruokaa tofusta. Hummukset ja pähkinäiset salaatinkastikkeet veivät ns kielen mennessään! Naminami!


Kikherneet ovat herkullisia monella eri tavalla valmistettuna. Oi että olivat hyviä tänäänkin. Lähiruokaa, kauden kasviksia ja reilun kaupan tuotteita sekä elävää ravintoa (ei ole kuumennettu yli +40 asteen) voisin syödä useamminkin. 


En halunnut lukea yhtään arvostelua Silvopleestä etukäteen, vaan halusin luottaa omaan arviointiini. 'Ruoka edellä' on tämän ravintolan tyyli, luulisin. Tänne on tosiaan turha 'pukeutua', joten sopi mainiosti teatteripäivämme teemaan. Enpä huomannut kenenkään ihmettelevän muutamaa pikkumustaankaan pukeutunutta asiakasta. Eli tule sellaisena kuin olet ja mikäs sen mukavampaa!


Alakerrassa voi käydä nauttimassa herkullisen nököisiä smootheja ja muita tarjottavia, ellei jaksa tai ehdi aterioida. Ehkäpä seuraavalla kerralla piipahdan tuolla.


Ylhäällä olevasta linkistä saat tietoa Silvupleen runsaasta tarjonnasta. Meillä alkoi olla ruokailun jälkeen hieman kiire, joten mielenkiintoinen tuotesoppi jäi tutkimatta tällä kertaa.


Pieniä rauhallisia pöytänurkkauksia olisi voinut olla enemmänkin. Tämä kaunis ruusukimppu piristi erästä sivupöytää. Seinällä olevan luontoaiheisen teoksen värit eivät näytä kuvassa luonnolliselle. Menkäähän katsomaan paikan päälle! 


Lisään tämän postauksen loppuun parin aivan uskomattoman suloisen 'tytön' kuvia. Onpa todella kivaa päästä muutamaksi päiväksi seuraamaan näiden rauhallisten tyttökissojen edesottamuksia. Kyllä tässä 'kissakuume' alkaa olla nousemassa. 🐈

Lumoavan kaunis Loitsu tykkää rapsutuksista ja loikoilusta.

Tarkkaavainen Taika seuraa tapahtumia kiinnostuneena.


Näissä tunnelmissa ja näillä näkymillä Oikein hyvää viikonlopun jatkoa rakkaat ystävät! Toivottavasti teillä on ollut leppoisa lauantai ja huomisesta tulee kiva sunnuntai!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini. Otathan rohkeasti yhteyttä!