Ruokaohjeita

Sivut

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Ravintolaruokaa ja Love Me Tender Lahdessa


Hyvää Palmusunnuntai-iltaa ystävät! Siirryttiin kesäaikaan ja vastaanotettiin pikku virpojia tänään. Perjantai-lauantain pikavisiitti naapurikaupunkiin Lahteen, pääsiäismyyjäiset ja kodin koristelu keltaiseen, vihreään ja oranssiin ovat olleet ilonaiheita tänä viikonloppuna. Aika on kulunut kuin siivillä.


Tekee mieli hieman mainostaa yllättävän positiivista Lahden ravintolakokemusta. Ei ollut mitään etukäteisodotuksia Rautatienkadulla sijaitsevasta ravintola Rouxista. Ravintolan tyylikkäät ja viihtyisät sisätilat antoivat heti hyvän vaikutelman. 


Illan teatteriesityksen johdosta ruokailumme oli pakko ajoittaa iltapäivään. Itse asiassa olimme toisen pariskunnan kanssa paikalla samaan aikaan, kun ravintolan ovet avattiin (klo 16).  


Keittiön tervehdystä ei tarvinnut kauaa odottaa. Annos lupasi erittäin onnistunutta ruokailukokemusta. Punajuurikeitto vuohenjuustolla pikkuisessa kupissa herätteli ruokahalua juuri sopivasti. Keittoa olisi voinut syödä enemmänkin, mutta hyvälle vielä parempaa oli tulossa. 


Otimme Miehen kanssa erilaiset maistelumenut tarkoituksena saada laajempi kuva ravintolan annoksista. Blinejä olisi kummankin tehnyt kovasti mieli, mutta niitä on tullut jo sen verran tänä talvena maisteltua, että tällä kertaa maltoimme mielemme. 

Tryffeliöljy ja pororillette olivat maa-artisokkakeiton herkullisen maun viimeistelijöitä.
Miehen alkuruoka hiveli silmää kauneudellaan ja makukin kuulema miellytti syöjää.

Ruispaistettu silakka sai kaverikseen paahdettua valkosipulipyreetä ja jogurttikastiketta sekä Blue Congo-perunaa.
Alkuruokien kohdalla ei tullut kummallekaan annoskateutta. Oma maa-artisokkakeittoni oli niin herkullista, että olin jo aikeissa perua pääruokani ja pyytää toisen annoksen keittoa. Oi että kokki oli osannut valmistaa herkullista kasviskeittoa. 

Paistettu Meri-Lapin karitsan ulkofile vei maut jo lähestyvään pääsiäiseen. Luumu-portviinikastike maistui ihanalle tässä annoksessa.

Portobello-sienellä täytetty naudan sisäfile oli kuulema todella hyvää Miehen annoksessa. Rosmariini-perunaterriini olisi maistunut minullekin. 😋
Pääruoka-annokset olivat molemmilla kauniisti lautasille aseteltuja. Mielenkiinnolla maistelin omaa annostani. Hmm.. aika jännän, vahvan maun karitsan liha ja hapankaalipyree  muodostivat. Kokonaisuus oli tarkkaan harkittu eikä lautaselle jäänyt mitään tähteeksi. Miehen annoksessa oli mahtavan kokoinen pihvi, mutta ei kuulema ollut liian suuri annos hänelläkään. Nyt piti jo toivoa, etteivät jälkiruoka ja kahvi tule pöytään liian nopeassa tahdissa. Onneksi ravintola alkoi tässä vaiheessa täyttyä muistakin ruokailijoista. 


Lakritsin makuinen jäätelö rouskuvine sattumineen oli jälkiruoka-annokseni helmi. Appelsiinipannacottaan toivoin paljon vahvempaa appelsiinin makua. Hyvää oli silti.

Kinuskia ja suklaatrilogia; suklaafondant, valkosuklaamousse ja suklaamarkiisi. Ihan täydellinen jälkkäri kuulema. Oli ihan pakko minunkin vähän maistaa. Namzkiz!!😀
Makeaksi lopuksi herkuttelimme uskomattoman ihanilla jälkkäri-annoksilla. Maisteltiin hieman toistemme lautasilta, mutta vaikea oli päättää kumman annoksessa oli paremmat maut. Molemmat olivat ihan täydellisen herkullisia  ja ihania. Hyvät kahvit ja makea jälkkäri kuuluvat meidän molempien mielestä herkulliseen ateriaan.   


Edellisestä vierailusta Lahden Kaupunginteatteriin on kulunut liian pitkä aika. Onneksi saimme syksyllä lahjakortin Lahden hotelli Seurahuoneelle. Piti tottakai saada muutakin ohjelmaa pikavisiittiin. Teatteriin siis! Olemme sitä ikäpolvea, että Elvis oli nuoruutemme kuuminta kuunneltavaa (ja katseltavaa😘). Ilman epäilystäkään tilasimme liput Love me tender esitykseen ja kyllähän se musiikki viihdytti edelleen. Esitys parani entisestään toisella puoliajalla, joten hyvillä mielin taputimme lopussa.



Hotellin keittiössä paistettu muffini, terveysshotti ja tuore croissant. Näitä oli lopussa vielä 'pakko' maistella. Jäi hyvät maut suuhun.


Parhaimman arvosanan antaisimme koko reissustamme siltikin hotelli Seurahuoneen aamiaiselle. Ihan uskomatonta kuinka hyvälle ihan kaikki maistui. Kyseltyäni henkilökunnalta asiasta, sain kuulla kaiken olevan omassa keittiössä valmistettua. Lupasimme ajella joku kerta Hämeenlinnasta nauttimaan uudemman kerran täydellisimmästä aamiaisesta, mitä toivoa sopii. Toivottavasti Lahden seudulla asuvat ystävämme pääsevät silloin mukaamme jakamaan maukunautinnon. 


Kiitos oikein paljon sinulle, joka ehdit lukemaan tämän postaukseni! Toivotan samalla erittäin hyvää pääsiäisviikkoa ja toivon mukaan paljon auringon paistetta! Kyllä tästä vielä kevättunnelmaan päästään, vaikka vieläkin tuntuu olevan pakkasia luvassa. Talvi ei nyt päästä helpolla otteestaan.

Paljon pääsiäiskoristeita ja muita tavaroita oli Pekolan Leivintuvan pääsiäismarkkinoiden myyntipöydillä.
Aiemmin olen ihaillut näitä kynttilöitä vain kuvissa, mutta nyt ostin ihanan oranssin 'herkkupalan' omaan pääsiäispöytäämme. Kynttilä Huone valmistaa ja myy näitä. 
P.S. Ei voi olla totta!! Ajattelin aamulla, että tänään saan kirjoittaa postaukseeni ihanan asian. Ja sitten menin unohtamaan koko jutun. Kääk! Lisään kuin lisäänkin vielä, että tämänkertainen juttu on Juhlapostaus. Nyt olen ahkeroinut yhteensä 365 sivua ja olen siitä ihan mahdottoman iloinen. Blogi on antanut minulle valtavasti voimia kestää elämäni toistaiseksi fyysisesti kurjimmat 11 kuukautta. Suurimman kiitokseni annan teille ihanat blogini lukijat! Ilman teidän klikkauksianne olisin lopettanut postaukseni jo kuukausia sitten. Kiitos!

2 kommenttia:

  1. Kiitos! Tosi kiva kuva meidän "herkkupaloista". Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun tuntui kivalle tämä kommenttisi. Iso kiitokseni! Istumme juuri aamupalalla 'herkkupalasi' ääressä, mutta en raaski vieläkään raapaista tulitikkua... sitä on niin ihana katsella ilman liekkiäkin näin pyryisenä aamuna.

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.