Ruokaohjeita

Sivut

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Pääsiäisen pikaleivonnaiset herkuttelunälkään

Valmista voitaikinaa, appelsiini- tai sitruunarahkaa, tuoretta mangoa ja ananasta löytyy näistä leivonnaisista. 
Virpojia ei tullut ihan niin paljon kuin odottelimme. Heitä varten hankittuja makeita tuli (taas kerran) hankittua liikaa. Pääsiäisenä leikitään tottakai lastenlasten kanssa suklaamunien piilottamista, mutta hedelmärakeita on hankala piilotella. Oikeastaan nämä karamellit pitäisi piilottaa itseltäni, tykkään niistä enemmän kuin suklaamunista. Mignon-suklaamunat ikään kuin kuuluvat meidän pääsiäiseen, mutta onneksi niille löytyy herkuttelijoita ilman minuakin.

Reilu rkl maustettua rahkaa ja hedelmäviipaleet saavat tylsän voitaikinan muuttumaan herkuksi.  
Ostin eilen uuden paketin voitaikinaa. Pakasteesta löytyi kaksi aiemmin ostettua levyä, joten hetken mielijohteesta päätin testata pääsiäisleivonta-ajatustani. Näitä ideoita löytyy netistä vaikka kuinka, mutta ainakin itseltä meinaa unohtua, kun pitäisi saada pikapikaa jotakin hyvää. Aina tämä kaupan tuotteet voittaa ja kotiin leviää ihana vastaleivotun herkun tuoksu.  Pääsiäisleivontaan varatut tuorehedelmät tuli testattua jo näin alkuviikosta. Mangon ja ananaksen väri ihastuttaa maun lisäksi.

Kananmunavoitelun jätin väliin ja paistoin nämä n. 210 ast / n. 15 min. uunin keskitasolla.
Torttu- tai voitaikina jakaa mielipiteitä. Jotkut eivät tykkää ollenkaan. Itse kuulun taas niihin, joka on jo kymmeniä vuosia kehitellyt näistä muutakin tarjottavaa kuin joulutorttuja. Suolaisena tarjottavat (parmesan)juusto-tangot tekevät ainakin meillä oikein hyvin kauppansa. Lapsenlapsetkin ovat oppineet syömään niitä ja tykkäävät.


Olen huomannut, että voitaikina kohoaa parhaiten ollessaan vielä hiukan kohmeinen. Leikkaan yleensä taikinan reunat taikinapyörällä haluamaani muotoon. Tällä kertaa halusin vain reunojen kohoavan, joten painoin metallimuotilla keskelle palaa ympyrän. Sitä ei kannata painaa pohjaan saakka vaan ainostaan sen verran, että keskusta ei pääse kohoamaan. Saman voi tehdä myös terävällä veitsen kärjellä. 

Nämä retroherkut ovat nopeita valmistaa eikä makukaan ole hassumpi. 😋
Eipä tähän sen ihmeellisempää reseptiä ole. Tällä kertaa pirskottelin hiukan vaahterasiirappia leivonnaisten päälle antamaan lisämakeutta ja kiiltoa. Lisäsin hedelmärakeet pinnalle lähes heti uunista ottamisen jälkeen, jotta ne sulivat hieman ja pysyvät paremmin leivonnaisen pinnalla.

Eilisiltä pääsiäismarkkinoilta ostamani kynttilä ei ole syötävää, vaikka sille näyttääkin. 😏
Herkullisen aurinkoista pääsiäisviikkoa kaikille blogini lukijoille! Ihanaa, että aamun pakkaslukemat muuttuvat päivän mittaan lämpöasteiksi. Auringon voima on mahtava! 

P.S. Tämä postaukseni oli 366. elikkäs karkausvuoden päivien määrä tuli täyteen. Tekisit minut todella iloiseksi, jos klikkaisit tuota Blogit.fi- nappia ja alkaisit seurata blogiani! 😘

2 kommenttia:

  1. Onpa kiva idea, taidan pistää korvan taakse. Josko vaikka pääsiäisenä tulis jotain kivoja yllärivieraita, niin vois näitä väsäillä! Tälläisiä pikaisia herkkuohjeita ei koskaan ole liikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että kiva kuulla. Kiitos Nanne! Kun sitä torttu- tai voitaikinaa tulee ostettua pakasteeseen joka tapauksessa..
      Valoisaa pääsiäisviikkoa sinulle!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.