Ruokaohjeita

Sivut

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Gratinoidut ruusukaalit ja savulohta


Söimme eilen hyvällä ruokahalulla parhaita kasvisherkkuja pitkään aikaan. Eikä tarvinnut laittaa 'tikkua ristiin' Silvopleen herkkujen eteen. Tai no, piti itse toki valita runsaslukuisista astioista haluamansa ruoat ja lopussa kiikuttaa omat astiansa pesupaikalle. Kokkaan mielelläni, mutta kaikki vähänkin siivoamiseen liittyvä on jo toinen juttu. Ne hommat raaskin mielelläni jättää muille. 😉


Meidän nuoret ovat jo muutaman viikon ajan hehkuttaneet kasvisruokakirjaansa. Siinä todellakin on lukemattomia mielenkiintoisia, oivaltavia ja kotikeittiössä mainiosti onnistuvia reseptejä. Vihdoinkin pääsin itsekin testaamaan kirjan ohjeita. Ensimmäiseksi valikoitui herkullisen kuuloinen gratinoidut ruusukaalit-resepti. 


Leppoisan sunnuntai-aamupäivän ajanvietteeksi sopii hyvin lounaan etukäteisvalmistelut. Ruusukaalien käsittelyyn ja gratiinin tekemiseen saa mukavasti kulumaan vaikka kokonaisen tunnin. Kirjan ohjeiden mukaan gratiinin voi tehdä näpsästi ja nopsasti tehosekoittimessa, mutta itse halusin käsille töitä. 


No nythän löytyi paahtoleipää, joka on nimensäkin mukaan täydellinen. Taika on hieno nimi leivälle, mutta vielä parempi suloiselle kissalle!


Gratiiniin tulevien leipäpalojen ennakkokäsittely (halutessasi) 

Paahtoleipä ei olisi tarvinnut paahtamista, mutta sain oikein maukkaan maun leipään pienellä tilkalla oliiviöljyä ja valkosipulihivelyllä. Grillivastuksen alla gratinointi teki paahtoleivästä herkullisen näköisen ja hyvän makuisen. Pinnasta tuli suorastaan rapsakka.


Kirjan ohjeessa neuvottiin keittämään ruusukaalit kasvisliemellä maustetussa vedessä kypsiksi (12-15min). Itse menin helpomman kautta ja kiehautin mikrossa puolitettuja ruusukaaleja n. 5 min. Jäi vielä mukavasti purutuntumaa.


Maustoin kiehautetut ruusukaalit hyppysellisellä suolaa ja tilkkasella inkivääri-hunajaa. Maistoin kaalin kypsyyttä tässä vaiheessa ja minulle olisi maistunut näinkin. 


Gratiini oli ehtinyt jähmettyä jääkaapissa riittävästi siinä vaiheessa, kun ruusukaalit valmistuivat. Kaikeksi onneksi meillä molemmilla alkoi olla jo pieni nälkä. Eniten houkutti kuitenkin päästä maistelemaan tätä kertakaikkiaan maukkaan tuntuista ruokaa. Lisänä ajattelin tarjota savustettua lohta ja raikasta salaattia. 


Kirjan ohjeessa neuvotaan paistamaan ruusukaaleja 250 ast lämmössä n. 10-15 min. Omani gratinoitui riittävästi 230 ast/5 min. Melkein pääsi jo kärähtämään, onneksi vain melkein! Kirjan ohjeen timjami-yrtin korvasin meidän lempparilla eli korianterilla. Luulisin persiljan tms omien lempiyrttien sopivan tähän ruokaan.


Aineet ja hiukan vielä ohjeita ruusukaaligratiiniin

400 g ruusukaaleja (320 g käsiteltyjä)
½ tl suolaa
n. 2 tl hunajaa
(n. 2 dl vettä ruusukaalien kiehauttamiseen mikrossa)

Gratiini

n. 50 g voita (hyvin pehmennettyä, mutta ei täysin sulaa)
3 paahtoleipäviipaletta (öljyä ja valkosipulia)
n. 2 dl yrttisilppua (lehtipersiljaa ja korianteria + muutama lehti minttua)
1 yksikyntinen valkosipuli (tai 2 kynttä)
2 dl parmesan-raastetta
(½ tl suolaa halutessasi)

pari rkl voita uunivuoan voiteluun
  • Aloita ruoan valmistaminen tekemällä gratiini. Keitä halutessasi valkosipulit pehmeiksi.
  • Laita kaikki aineet tehosekoittimeen ja pyöräytä tahnaksi. Toinen vaihtoehto on pilkkoa aineet terävällä veitsellä silpuksi, raastaa parmesan ja sekoittaa aineet kulhossa keskenään. 
  • Litistele tahna uunivuoan kokoiseksi levyksi kelmun välissä ja laita jääkaappiin.
  • Käsittele ruusukaalit huuhtelemalla ja irroittamalla uloimmat lehdet.
  • Keitä halutessasi halkaistut ruusukaalit kypsiksi kasvisliemellä maustetussa vedessä. (onnistuu mikrossakin)
  • Laita uuni kuumenemaan n. 230 - 250 asteeseen.
  • Voitele uunivuoka ja asettele ruusukaalin puolikkaat tasaisesti pohjalle.
  • Kippaa gratiini pinnalle ja gratinoi uunissa, kunnes pinta on ruskistunut.

Ruusukaaligratiini maistuu varmaan sellaisenaankin, mutta meillä oli lisäksi lohta ja salaattia. Jännittyneenä odottelin Miehen mielipidettä ja tulihan se sieltä; "Tämä on paljon maukkaampaa kuin eilinen ruoka!" No jaa! Taisi olla hieman puolueellinen mielipide. Ei minulla ole mitään mahdollisuuksia kilpailla samassa sarjassa ammattilaisten kanssa. No ei kyllä ole haluakaan. Tämä oli ihan tavallista kotiruokaa. Lohi ja ruusukaaligratiini olivat kuulema erittäin herkullisia. Samaa mieltä! 😋😋




Tulihan ne Naistenpäiväkukkaset sieltä minullekin. Totta puhuen näin me Miehen kanssa etukäteen suunnittelimmekin. Tulppaanikimppu ilahduttaa joka tapauksessa missä vaan ja milloin vaan. 😘


Loitsu-tyttönen jaksaa pitää ikkunan ääressä vahtia. Ulkona saattaa olla kavereita tai muutama lintu käydä nappaamassa auringonkukan siemeniä lintujen ruokintatelineestä. Sunnuntai on sitä paitsi tarkoitettukin pelkkään loikoiluun! 😄 Taika-kisu on tykännyt loikoilla tänään omassa lempipaikassaan eli huopakorissa. Pitää kerätä voimia, että jaksaa taas kirmaista portaikossa pallojen perässä. 🐈

2 kommenttia:

  1. Voi nam mikä postaus..minä tässä pikkuisen nälissäni luin tätä, niin sellainen kiva kosteus vaan taas kihahtaa kielen päälle:) Gratiini näyttää kyllä niin hyvältä! Suloinen Loitsu, silityksiä hänelle ja ihanaa sunnuntaita sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! Nyt Loitsu saakin tuplasilittelyt ja kiehnää taas tyytyväisenä :))
      Kirjassa on vielä valtavasti ihania ohjeita, joita pitäisi päästä testailemaan. Suosittelen lämmöllä tuota ruusukaaligratiinia. Maistuu sellaisenaan tai liharuoankin kanssa. Mukavaa loppuiltaa ja oikein hyvää tulevaa viikkoa sinne myös!♡

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.