Ruokaohjeita

Sivut

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Ullan suklaakakusta tuli hyvä kakku

Sain Ulla-ystävältäni tämän aina onnistuvan kakun reseptin yli 30v sitten. 💝
Maanantaiaamuna on koko viikko ja sen tapahtumat edessä. Tämä viikko alkoi leppoisan oloisesti, kunnes tuli puhelinsoitto. Mieluinen yhteydenotto entiseltä naapurilta saapua kyläilemään, jos meillä on aikaa. No sitähän meillä oli koko pitkä päivä. Kalenterin mukaan vasta viideltä iltapäivällä oli pakollinen meno. Mutta mitä viedä tuomisiksi 91-vuotiaalle yksin elävälle Jukka-vaarille? Kukkia vai kakkua vai molempia? 

Tämäntyyppisiä käsin kirjoitettuja reseptiaarteita löytyy kirjastani paljon lisääkin. Hyvin tästä asia selviää! 👌
Muuttaessamme Hämeenlinnaan reilut kolmekymmentä vuotta sitten iloitsimme sydämellisistä, silloin jo aika iäkkäistä naapureistamme.  Tai kuinka tuon iäkkään ottaakaan? Olemme nyt Miehen kanssa muutamaa vuotta vanhempia kuin he silloin. 😂 Elämänkokemusta on siis kertynyt! Muistelin noiden aikojen lempikakkuani vieraiden varalle. Tein Ullan suklaakakkua perheemme juhliin, työpaikkani kahvipäytään, lastemme koulujen myyjäisiin jne. Joka kerta kakku onnistui täydellisesti ja kaikki kehuivat makua. Onneksi resepti oli tallessa, sillä enää en muistanut raaka-aineita ulkomuistista kuten aikoinaan.

Tomusokeri-kahvi-voikreemillä tämä kuivakakku saa juhlavan ja makean hunnun ja tunnun, mutta kelpaa näinkin.
Nyt näyttää sille, että blogissani on ryöpsähtänyt nostalgisten reseptien aalto. Toisaalta miksipä ei! "Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia!" tapasi äitini sanoa ja oli aivan oikeassa. Kuivakakkuja tehdään edelleen kahvileiväksi ja niilläkin on kannattajansa nykyisten makeiden ja runsaasti kuorrutettujen kahvileipien joukossa. Itse tosin valitsen mieluiten tuoreen pullan iltapäiväkahvini kaveriksi. Juhlahetkiin ja vieraiden varalle olen tehnyt monia toinen toistaan makeampia herkkuja. Ja aina ovat tulleet syödyiksi! 😋


Ex-tempore leivonnassa on aina riskinsä. Onkohan kaapeissa kaikkia raaka-aineita? Perinteisen Van Houten tumman kaakaojauheen tilalle löysin 'korvikkeita', mutta leivinjauhepurkissani ammotti pohja. Kohoaisikohan kakkuni riittävästi vajaalla tl leivinjauhetta? Ksantaania löytyi runsaasti ja ruokasoodaakin koko purkillinen. Mutta soodaa ei kannata käyttää, koska kakkuuni ei tullut hapanmaitotuotetta. Kaikkia muita reseptini aineita löytyi riittävästi, joten leivontahommiin siis! Hyvinhän siinä sitten kävi ja tätä kirjoittaessani on kivat muistot eiliseltä päivältä.

Taikina on aika löysää ja sitä riittää vain vuoan puoliväliin. Kohoamisvaraa toki pitääkin olla!
Tässä eilen tekemäni Ullan suklaakakun raaka-aineet ja hieman lisäohjeita!

200 g voita
1 dl vettä

3 dl sokeria
4 dl kakkuvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta + 1 tl ksantaania
½ dl kaakaojauhetta (luomu, vaaleaa)
1 dl raakasuklaamassaa
n. 30 g rouhittua Taloussuklaata

4 pienehköä kananmunaa
1 dl kauramaitoa

  • Laita uuni kuumenemaan n. 175 ast ja voitele sekä korppujauhoja kakkuvuoka.
  • Sulata voi kattilassa, lisää vesi ja anna kiehahtaa. Nosta kattila pois liedeltä.
  • Yhdistä kulhossa kaikki kuivat aineet. Lisää kaakao sihdin läpi, jos siinä on paakkuja. (Sekoittelin kylläkin itse puuhaarukalla painellen ja onnistui hyvin.)
  • Yhdistä maito ja kananmunat keskenään ja lisää ensin kuivien aineiden sekaan.
  • Kaada voi-vesiseos taikinaan ja sekoita nopsasti puuhaarukalla, kunnes taikina on tasaista ja sileää.  
  • Kaada taikina voideltuun, jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 ast / n. 50-55 min uunin keskiritilällä. Peitä pinta tarvittaessa paiston loppupuolella.
  • Kokeile kakkua tikulla 50 min paiston jäkeen ja ellei raakaa taikinaa tartu tikkuun, kakku on paistunut jo riittävästi. (Eilinen kakkuni oli kypsä 50 min jälkeen.)
Jukka-vaari otti kakkuni mielellään vastaan. Laitoimme yhteistuumin puolet kakusta pakastusrasiaan valmiina viipaleina. Niitä riittää ottaa senkin jälkeen, kun jääkaappiin jääneet viipaleet ovat loppuneet. Kakku onnistui oikeastaan hämmästyttävän hyvin ja maku oli (jos mahdollista) entistäkin parempi. Olisiko tuo suklaalisä sittenkin ollut 'avain onneen'?


Jukka-vaari oli varannut kahvihetkeemme herkullista täytekakkua, mutta pitihän tätäkin hieman maistaa. Olihan makoisat päiväkahvit!

Maistiaisviipaleista päätellen paistokin onnistui nyt hyvin. Ei ollut liian kuivaksi paistettu tämä kakku.

'Moni kakku päältä kaunis' menee onneksi tässä kakussa toisin päin! 
Suklaakakun paistopinta ei näytä kovin kauniille, mutta eipä hätää! Sehän jää alapuolelle eikä vaikuta ainakaan makuun. Tällä kertaa kohoamiseen saattoi vaikuttaa ksantaanin osuus, mutta muistini mukaan paistopinta meni rikki ennenkin. 😊

Jukka-vaarin keittiön ikkunasta on mukava seurata talvilintujen touhuja.
Oli uskomattoman mukava rupatella pari tuntia entisen, aina yhtä sympaattisen naapurimme kanssa. Muisteltiin taas vanhoja ja päivitettiin uudemmat tapahtumat aiemman kotimme naapurissa. Pieni haikeus mielessä katselin kuusiaidan takaa näkyvää  taloa. Olemme onneksi tyytyväisiä kaupungin toisella laidalla sijaitsevaan nykyiseen kotiimmekin. Keski-Suomessa vietettyjen vuosien jälkeen oli kiva palata pikkukaupunkiin viettämään eläkepäiviä. Täällä on ystäviä ja tuttuja, vaikka asuttiin lähes pari vuosikymmentä muualla. Puhelinyhteyttä on pidetty koko ajan välimatkasta huolimatta. Hyvien ystävien merkityksen ymmärtää ikääntymisen myötä entistäkin paremmin. Olen valtavan kiitollinen ihan joka ikisestä yhdessä vietetystä hetkestä. 💕


Kevään tulo ei näytä ainakaan tänään edistyvän. Lunta on tullut jo muutaman tunnin ajan sakeanaan. Nyt on riittävästi lunta talvisiin harrastuksiin. Toivottelen talviulkoilun iloa ja riemua ihan jokaiselle kynnelle kykenevälle! 🎿

Kevätpäiväntasaus on tänään, joten ainakin valoisa aika täällä lumisessa Suomessa on lisääntynyt. Harmittaa hieman, ettei meillä ole tänä keväänä mahdollisuutta päästä Lappiin hiihtelemään ja ihailemaan upeita revontulia. Kaikkea ei voi elämässä saada! 🎲


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Maistuu yllättävän hyvälle siihen nähden, kuinka helpolla ja vähistä aineista on tehty. Kiitos ja kivaa viikonjatkoa sinulle!

      Poista
  2. Näyttää hyvältä❤ Kiva kun on tuollainen resepti tallella. On kyllä tosiaan mukava välillä tehdä sellaisia extempore leipomuksia:) Mukavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ainakin tällä kertaa myös maistui hyvälle. Joskus kakku on päässyt paistumaan liian kuivaksi, jolloin maku on kärsinyt. Tuolla kakkuohjeella on muutoin paha epäonnistua. ;))
      Kiitos paljon ja oikein hyvää loppuviikkoa sinulle Päde!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini. Otathan rohkeasti yhteyttä!