Ruokaohjeita

Sivut

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Joulun parhaimmat makumuistot


Kaikki hyvä loppuu aikanaan! Niin tuttu sanonta, mutta niin totta. "Oi jospa ihmisellä, ois joulu ainainen" on sitä vastoin utopiaa. Joulu ja sen parhaat hetket jäävät mieleen siksi, että ne on jaettu omien rakkaiden kanssa. Juhla ei voi koskaan jatkua loputtomiin, vaikka olisi kuinka kivaa. Arkena jaksaa sitten ahertaa mukavien muistojen avulla ja pääsee odottamaan seuraavaa kokoontumista.


Kokoonnuimme kymmenen hengen jouluaterialle hyvissä ajoin ennen pukin tuloa.. ja silti pukki pääsi yllättämään. Onneksi lapset olivat ehtineet tyhjentää lautasensa. Joulupöydässä oli tällä kertaa herkkuja kaikkien makuun; kalaa ja kasviksia, kinkkua ja laatikoita, piirakoita ja kemiön limppua, siikachevicheä ja lohimoussea sekä kasvis-, että kalaversiona yms yms. Bataattipallerot saivat runsaasti kehuja kaikilta. 

Miehen savustamasta lohesta on pikkuhiljaa tullut jouluateriamme klassikko.
Syystä tai toisesta omia parhaimpia herkkujani ovat vuodesta toiseen itsetehdyt karjalanpiirakat ja haapasienisalaatti. Aika lähelle kiilasi tänä vuonna Lentävät sardiinit blogin ohjeella tehty auralla aateloitu punajuuriloota. Omassa versiossani paahdoin tosin punajuuret ensin uunissa ja tein niistä ja kermasta soseen sauvasekoittimella.


Suosittelen lämpöisesti tuota mainiota laatikkoruokaa toisillekin. Parhaimman kiitoksen sain pojaltani, joka kehui syöneensä parhaita jouluruokien kasvisversioita ikinä! 😆 Arvaatte varmaan, että tuntuu ihanalle, kun onnistuu. Savusiian vegeversio palsternakasta oli uutuusherkku, jota aion tehdä uudelleenkin.


Salaatit keventävät nykyisin joulupöytää monissa kodeissa. Meidän  miniä teki vihersalaattia ja caesarsalaattia, mutta ei ollenkaan rosollia. Siitä on pikkuhiljaa luovuttu, koska ei tunnu mahtuvan kenenkään ennestään runsaalle jouluruokalautaselle. Imelletty perunalaatikko ja lanttulaatikko tekivät vielä tänä jouluna hyvin kauppansa, joten niitä aion valmistaa tulevinakin jouluina.

Miniän ja lapsenlapsemme kattama jouluinen ruokapöytä kutsui kokoontumaan yhteiselle aterialle.
Itselleni olisi tänä jouluna riittänyt silmänruoka ateriaksi. Nuoret hallitsevat kattamisen taidon niin upeasti, että silmä ja sielu lepää. Tällä kertaa olimme jakaneet muut tehtävät niin, että jokainen pääsi osallistumaan valmisteluihin. Mies savustaa lohen ja toinen ukki paistaa maailman parhaan kinkun. Jälkiruoka-/ kahvipöytä notkui herkuista ilman, että itse pistin tikkua ristiin sen asian suhteen (lukuun ottamatta taatelikakkua). Cookiesit, juustot, marmeladit sekä ihana Omenainen glögi-juustokakku raikkaalla karpalomelballa maistuivat kaikille lahjojen avaamisen jälkeen.  


Juustokakku oli varmaankin yksi parhaita koskaan maistamiani, joten sitä aion itsekin valmistaa seuraaville vieraillemme. Toinen miniämme on loistokokki muutenkin kuin kakkujen teossa.


Lopuksi vielä pari joulun ajan uusinta herkkuamme. Samaisen Lentävät sardiinit blogin ohje "Persimonkukkanen chevrellä" vei tosiaan kielen mennessään. Laitoin pohjalle muutaman piparin antamaan jouluista makua. Maistelimme pipari-persimonia omilla juustoherkuillamme eli paistetulla vuohenjuustolla ja gorgonzolalla. Pinnalle ripottelin runsaasti joulun alla tekemääni dukkah-maustetta. Oli kyllä ihanaa herkkua!



Tänään oli vilpitön aikomus lopettaa herkuttelu. Testasin sentään jääkaappiin jääneistä tuorejuustoista ja kuohukermasta sekä todella kypsästä mangosta ja Royal-valkosuklaapatukasta 'kevyttä' jälkkäriä. Lisättyä sokeria ei tarvittu. Mandariiniviipaleet, loraus Limoncelloa (sitruunalikööriä) ja pari rkl vaniljakreemijauhetta antoivat riittävästi makeutta. Janssonin kiusauksen ja loppujen jouluruokien jälkeen jäi oikein makea maku kieleen ja mieleen.


Kuntoilu pääsi hyvään alkuun reippaan lenkkeilyn ja Linnanpuistossa olevien kuntoiluvälineiden ansiosta. Samalla päästiin päivittämään ystävän kanssa joulun ajan tapahtumat ja vaihdettiin viimeiset kuulumiset. Hyvä on lähteä arkeen näin ihanan joulun jälkeen! 😘 Kiitosmieli on päällimmäisenä. Kunpa kaikilla muillakin olisi edes jotakin ilonaihetta mielessä joulun tapahtumista. Yksinäisyys korostuu joulun aikaan ja silloin saattaa olla kaikkein vaikeinta saavuttaa juhlamieltä. Kunpa kenenkään ei tarvitsisi olla yksin jouluna, ellei itse niin halua!


Vielä yksi linkki, jonka ohjeella tein kahdelle hyvälle ystävällemme juhlavat taatelikakut. Kuorruttamisen jätin väliin, koska kakussa tuntui olevan jo riittävästi makeutta. Pääsin maistelemaan vain taikinaa, mutta oli kuulema todella herkullista. Mikäli kaappiin jäi ylimääräinen taatelipaketti, tämä kakku maistuu joulun jälkeenkin.


4 kommenttia:

  1. Mukavaa yhdessäoloa ja ihania herkkuja! Siinäpä joulunviettoa parhaimmillaan ❤️ Kiva että olet löytänyt postauksistani käyttökelpoisia vinkkejä 😍👍 Täällä heräillään golfpäivän viettoon 🤶😊⛳️☀️ Mukavaa päivää sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 🤗 Kiitos sinun sain vielä hyvää sinappiakin tarjolle! Onkohan meillä "sukulaismakunystyrät"? Ihanan erilaiselle kuulosti teidän jouluaatto, rennolle! 🎶😇🥘 Oikein mukavaa loman jatkoa ja hyvää kierrosta lämpöisessä! ⛳🏌️‍♂️👍 Minä nautiskelen vielä lahjastani aamukahvin äärellä! 📻🎶

      Poista
  2. Vitsit mitä herkkuja taas tehty!! <3 Ihanalta vaikutti teidänkin joulu! Joulu on kyllä niin ihanaa aikaa. Parasta että saa olla oman perheen keskellä ja syödä hyvää ruokaa!!
    Noita bataattipalleroita aion kyllä testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Nanne! Yhdessäolo ihanien ihmisten kanssa tosiaan saa "lisämakua" herkkupöydän ääressä. 💖
      Bataattipallerot säilyttivät makunsa pakasteessa, joten niitä voi tehdä ison satsin kerralla. Oikein hyvää Uuden Vuoden alkua sinulle ja perheellesi! 🐕🤗🎶

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.