Ruokaohjeita

Sivut

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Kaksi kevyttä keskiviikkoateriaa

Palsternakkakeitto höystettynä yrteillä ja paahdetuilla pinjansiemenillä on maistuvaa ruokaa.
On päiviä, jolloin ruokaa ei jaksa, viitsi tai ehdi tehdä. Nyt meille sattui tällainen päivä. Syötävä kuitenkin on joka ikinen päivä eikä valmisruoat kiinnosta. Niinpä helppoa ja nopeaa oli tämän päivän ruokalistalla.


Aineet (2 - 3 annosta)

400 g palsternakkasosetta
3 dl vettä
1 tl kasvisliemijauhetta
(1 tl kurkumaa)
(1/2 tl suolaa)
100-150 g tuorejuustoa (Koskenlaskija)
1 dl ruokakermaa
n. 1 dl pilkottuja yrttejä (persilja, basilika yms.)

Keittoruokiin sopii hyvin valkosipuli-Koskenlaskija 
Päälle ja koristeluun
paahdettuja pinjansiemeniä, murskattuja suolattuja cashew-pähkinöitä tms
muutama ehjä korianterin, basilikan tms yrtin lehti

Aineet laitetaan teflonkattilaan ja lämmitetään välillä sekoitellen.
Kiehautetaan, maistellaan ja lisätään tarvittaessa omia lempimausteita.
Annostellaan lautasille ja lisätään pinnalle pähkinät, yrtit ja halutessa tummaa balsamicoa tai avocadoöljyä.


Illansuussa maistuu kuha, purjo ja parsa, jotka paistetetaan öljy-voi seoksessa. 
Aikaa aterian valmistukseen kuluu n. 20 min.

Parsan tyvestä osa pois, kuoriminen ja sitruunaa pinnalle. Paistetaan samalla pannulla purjosilpun kanssa. Parsat vaativat pidemmän paistoajan eli n. 5-7 min keskilämmöllä, purjot n. 3-4 min.

Lounaskeitto oli sen verran kevyttä, että pelkkä salaatti ei riittänyt iltaruoaksi.

Kuhafileet vaativat pintaan vain suolaa ja pippuria n. 10 min paiston jälkeen. 
Nopea kastike syntyy purkillisesta smetanaa (tai kermaviiliä), puolikkaan sitruunan mehusta, tillisilpusta, hiukkasesta suolaa ja sokeria. Sitruunapippuria vielä sekaan ja kastike on valmis. Joskus turskautan kastikkeen sekaan kurkkumajoneesia n. 1/2 dl. 


Tämän päivän ruoat eivät todellakaan vieneet aikaa tai vaatineet kovin kummoisia kokkaustaitoja. Molemmat maistuivat silti oikein maukkaille ja terveellisille ja olivat ennen kaikkea kevyttä ruokaa. Ainut miinus tulee raaka-aineiden hinnasta. Ne eivät ole kaikkein halvimmasta päästä, mutta kuhat ja parsa olivat tarjouksessa.

Mitähän meillä huomenna syödään? Vielä ei ole mitään ajatusta, mutta mietitään sitä sitten, kun on nukuttu yön yli ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.