Ruokaohjeita

Sivut

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Mämmiä ja kermaliköörillä maustettua kermavaahtoa


Kymppi Luomu Mämmi on luomua ja sokeritonta, joten kaipaa hieman makeutta. 
Mämmijälkiruoka saa lisätwistiä appelsiininkuoriraasteesta ja ihanalla uutuuskermaliköörillä maustetusta kermavaahdosta. Koristeena ei ole viiriäisemunia vaan kiven näköisiä kovia karamelleja, Espanjan tuomisia nekin.
Maistuihan se mämmi ihan tutulle pääsiäiherkulle, vaikka vähän tuunattiin.

Omassa lapsuudessani mämmi tehtiin kotiuunissa. Muistelen tapahtuman olleen äidille iso ja työläs toimenpide, sillä mämmiä tehtiin kerralla paljon. Mämmiseos "imeltyi" isossa kattilassa keittiön lämmössä useita tunteja. Välillä siihen piti lisätä ruisjauhoja ja lopuksi vielä keitellä hellan levyllä. Rukiin makeanimelä tuoksu levisi koko taloon ja antoi aavistuksen tulevasta pääsiäisen herkusta. Seuraavaksi äiti annosteli sen tuokkosiin tai uunivuokiin ja siirsi ison puilla lämmitetyn leivinuunin lämpöön. Siellä mämmi sai kypsyä useita tunteja ja sai lopullisen värin ja maun. Lapsuudessani mämmi syötiin aina paksun kerman ja sokerin kanssa. Mämmi oli paljon kiinteämpää ja tummempaa kuin nykyiset "kaupan" mämmit. Hyvää se on mielestäni aina ollut!

Laitan tähän linkin kotitekoiseen mämmiin, jos sellainen urakka kiinnostaisi. Itse en ole koskaan edes ajatellut valmistaa mämmiä, koska syömme sitä niin vähän.

Kotitekoinen mämmi

En tiedä löytyykö tätä likööriä Suomesta. Hyvää joka tapauksessa!

2 kommenttia:

  1. Laitan tähän yksinkertaisen mämmiohjeen. Tällä menetelmällä imeltyminen on vähintään yhtä tehokasta kuin sillä perinteisellä jaksotamismetelmällä. Ainakin tämä ohje on todella helppo ja yksinkertainen, mutta aikaa kuluu lähes saman verran kuin jaksottamalla. Siirappia ja sokeria tähän ohjeeseen ei kuulu, koska sokerilla tai siirapilla makeuttaminen tekee mämmistä helposti varsinaisen sokeripommin. Sokeri lisätään lautaselle.

    Mämmi yksinkertaisesti, mutta tehokkaasti imeltämällä:

    500g mämmimaltaita
    750g ruisjauhoja
    3 litraa 60 asteista vettä

    ½ teelusikallista suolaa

    Valmistusohje:

    Sekoita maltaat ja jauhot kerralla 3 litraan 60 asteista vettä notkeahkoksi puuroksi. Laita puuro imeltymään 70 asteiseen sähkölieden uuniin 4-5 tunniksi. Imeltymisen loppuvaiheessa uunin lämpötilan voi nostaa 80 asteeseen.
    Lisää imeltymisen jälkeen suola. Voi myös maustaa maun mukaan.
    Siirrä kattila liedelle ja kuumenna niin että seos alkaa poreilemaan ja siirrä sen jälkeen "sivuun muhimaan" noin 15 minuutiksi.
    Laita seos laakeaan uunivuokaan ja paista 130-150 asteisessa uunissa noin 3 tuntia. Pinnalle voi lisätä siirappivettä kuortumisen vähentämiseksi.


    JOs haluaa, niin mämmiseoksen voi jäähdyttää keittämisen jälkeen, mutta sillä ei ole vaikutusta lopputulokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jussi! Eipä tiedä, vaikka ensi pääsiäisenä kiinnostuisin valmistamaan ohjeillasi mämmiä. Tykkään siitä, mutta kaloreiden runsaus harmittaa. Ennenvanhaan mämmi syötiin sokerin ja kerman kanssa, mutta eipä silloin ollutkaan ongelmia liikakilojen kanssa. Olin rimppakinttu tyttö, joka halusi saada lisäkiloja! 😂

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.