Ruokaohjeita

Sivut

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Pullaparatiisin parhaat

Suklaata, lakritsaa vai molempia? Perinteinen pullakin on hyvää, mutta vaihtelu virkistää. 
"Molempi parempi" oli kummankin mielipide, kun maistelimme päiväkahvilla eri täyttein leipomiani pullia. Ylivoimaiseksi ykköseksi pääsi kuitenkin kolmas kokeilemani pullaherkku. Bostonpulla oli kaksimiehisen makuraatimme voittaja!

Tämä Bostonpullakaunotar hurmasi uudenlaisella maullaan! Nam nam!
Huomasin jo pari viikkoa sitten, että loput laskiaiseksi leipomistani pullista eivät näytä häviävän pakastimesta minnekään. Ehkä niistä voisi tehdä joku päivä "rikkaita ritareita", jolloin ne olisivat riittävän epäterveellisiä ja runsaskalorisia :)) Tänään tekemäni pullat hävinnevät pakastimesta alle aikayksikön. Niistä tuli liian hyviä!

Aineiden sekoittelu sujuu alussa parhaiten käsivispilällä.  5 dl jauhoja on jo lisätty. 

Loput jauhoista lisätään pikkuhiljaa yleiskoneen aukon kautta.
Aineet 1/2 litran pullataikinaan

5 dl maitoa
1 pkt (50g) hiivaa
2 dl sokeria
1 tl suolaa
1-2 tl kardemummaa
1 kananmuna
n. 13 - 15 dl vehnäjauhoja (löysähkö taikina)
200 g voita

Pullataikinan teko-ohjeet löytyvät jauhopussin kyljestä tai blogini alkupuolella olevasta postauksesta "Lempeästi leivotut laskiaispullat" 24.2.2017
Taikina ennen voin lisäämistä. Vehnäjauhoja ei kannata lisätä enää, vaikka ohjeessa niin sanotaan.
Tällä kertaa tein taikinan kokonaan yleiskoneella, myös loppualustuksen.
Pyöritin konetta alussa aika isolla nopeudella. Jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa taikina alkaa "kiivetä" ylös, josta tietää määrän olevan jo riittävä. Voin lisääminen muuttaa taikinan rakennetta ja loppualustaminen sujuu ongelmitta. Kone saa pyöriä 15 - 20 min tai kunnes taikina näyttää kiinteälle ja kuitenkin vielä pehmeälle.

Taikina tuntuu valmiiksi kohotukseen. 
Tänään tein taikinan jo aamulla ja siirsin jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Lämmitin epähuomiossa maidon kädenlämpöiseksi, joten taikinan kohoaminen alkoi liian nopeasti, mutta ei haitannut lopputulosta. Taikina koveni jääkaapissa hieman normaalikohotusta enemmän, mutta pehmeni normaaliksi leivottaessa.

Taikina ehti kohota jääkaapissa vähän liiankin hyvin. Hyvin valmiit pullat kohosivat vielä uunissakin!
Suklaa-lakritsa pullien täyte

1/2 pkt (100 g) maustamatonta tuorejuustoa
50 g pehmeää voita
2 rkl lakritsijauhetta
2 dl tomusokeria

Lisäksi suklaarouhetta pari dl


Täytteen aineet sekoitetaan huolella keskenään ja maistellaan, pitääkö lisätä sokeria tai lakritsijauhetta. Maku tuntuu aika vahvalle, mutta pullataikinan kanssa on hyvää.

1/3 osa taikinasta kaulitaan levyksi ja täyte sekä suklaarouhe levitetään kauttaaltaan levyn pinnalle. 
Suklaa maistuu pullassa parhaimmalle, kun mukana on "sattumia" eli isoja paloja. 
Pullalevy kääritään rullalle ja leikataan paloiksi. Levystä tuli 20 lakritsipullaa.

Pullat siirretään vuokiin ja jätetään kohoamaan liinan alle noin 20 minuutiksi, voidellaan kananmunalla ja ripotellaan raesokeria pinnalle halutessa.
Sokerikuorrutus on tehty tomusokerista, lakritsijauheesta ja kermalikööristä. (vesi toimii myös hyvin)

Seuraavan pullataikinan täytteeseen tulee pehmeää voita, suklaarouhetta, sokeria ja kanelia. Taikina rullataan ja pullat leikataan korvapuustien tapaan vinoon ja siirretään pellille kohoamaan. Voidellaan kananmunalla ja pinnalle raesokeria.
Suklaapuusteja olen tehnyt säännöllisin väliajoin jo parikymmentä vuotta. Lakritsipuusteja eka kertaa.

Yllättävä makuyhdistelmä suolatut cashewpähkinät ja makea pullataikina toimii täydellisesti omaan makuuni. 
Viimeinen taikinapala oli hieman edellisiä pienempi, joten päätin tehdä siitä Bostonpullaa silikonivuoassa. Täytevaihtoehtoja miettiessäni päätin kokeilla uutta vaihtoehtoa; murskattuja paahdettuja suolacashew-pähkinöitä, voita, sokeria sekä kookossokeria. Taikina rullataan, leikataan tasakokoisiksi paloiksi, nostetaan vuokaan ja voidellaan kananmunalla. Pinnalle vielä reilusti hasselpähkinärouhetta.



Tällaista bostonpullaa maisteltiin ensimmäisen kerran vaan ei varmaan viimeistä...
Hyvä mieli tuli tänään saadessani leipoa maukkaita pullia talon Miehelle, joka ahersi terassilla monta tuntia uusien rappusten parissa. Hyvät ja tukevat niistä tulikin.
Tuoretta pullaa ja kylmää maitoa ei moni voi vastustaa. On se vaan niin hyvää!

Kesä saisi jo tulla, että päästään avaamaan "terassiravintola"!

2 kommenttia:

  1. Voi herttilee kuinka herkullisen näköisiä ja varmaankin makuisia, kun vain pääsisi noita maistamaan.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa maistelemaan! Pakasteessa vielä Bostonpullaakin, vaikka "piti" ottaa vielä iltapalaksikin:))
    Kiitos paljon kommentista!

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.