Mitä toivon tulevalta ja viikunasämpylät

Pieni punerrus taivaanrannassa kertoo jotakin tulevan päivän säästä. Eilistä valoisampi päivä tulossa. ⛅

Haluaisinko tietää etukäteen tulevan vuoden salaisuudet? Miten elämäni muuttuisi, jos pääsisin kurkistamaan taikapeiliin, jossa voisin nähdä tulevaisuuteni? Turhaa ajanhukkaa ja joutavuuksia mielestäni. En ole koskaan edes harkinnut käydä ennustajalla. Elämän suola on juuri siinä, ettei voi koskaan tietää tarkalleen tulevaa. Suunnitelmia, toiveita, varauksia ja varautumista monenlaisiin tapahtumiin on ilmassa koko ajan. 

Lyhdyt ja kaikki muutkin piristävät tuikut ja kynttilät antavat iloa ja valoa pimeimpinä kuukausina.

Kaikkein pimeimmät päivät ovat jälleen kerran voiton puolella. Kuuluisan kukonaskelen verran seuraava päivä on taas pidempi. Valo voittaa, se on varmaa ilman ennustuksiakin. Muutaman kuukauden kuluttua luonto herää taas eloon ja pääsen nauttimaan lämmöstä ja valosta. Menen keräämään nokkosia ja ketunleipiä. Jo 65 vuottaa elämää on takana, mutta tulevista vuosieni määrästä en halua tietää. Elän tässä päivässä ja hetkessä, siinä voisi olla mottoni. Nyt kipuilen joka päivä tai oikeastaan joka hetki polvileikatun jalkani kanssa. Silti pyrin löytämään ilon siruja elämästäni. En ole enää nuori enkä tule koskaan olemaan nuorempi kuin juuri nyt. 

Heräsin taas kerran uuteen päivään hyvin levänneenä. Vain kaksi kertaa jalkeilla yön tunteina, siinä on riittävästi syytä tyytyväisyyteen. Joskus olen heräillyt pitkin yötä. 

Mitä tekisin, mihin aikani käyttäisin? Eipä ole tätä ongelmaa työssäkäyvillä ja lapsiperheillä. Miten saisin ajan riittämään? kyselin itsekin aikoinaan. Työni tuli usein kotiin ja vain pidemmillä lomilla aikaa tuntui riittävään vaikka mihin. 

Joulupäivän aamuna lapsenlapset olivat haltioissaan seuratessaan talitinttien ruokailua lintulaudallamme. 

Kyselin talon Mieheltä äsken hänen ajatuksiaan elämän tärkeimmistä asioista. "Perhe, liikunta ja terveys" oli hänen välitön vastauksensa. Ei huono! Lisään vielä omaan listaani ystävät ja luonnon. Ilman niitä elämä olisi paljon ikävämpää. Luonto on ollut aina jollakin tavalla läsnä elämässämme ja sittenkin ystävät ovat vielä tärkeämpiä. Ilman pitkiä puheluita ystävieni kanssa en olisi selvinnyt viimeisestä 8 kuukaudesta. Olen niin kiitollinen jokaisesta syvällisestä tai arkipäiväisestä pohdiskelustamme. "Paljon ois aihetta kiittää!" tulee väistämättä mieleeni vuoden vaihtuessa. Kirjoittaessani tätä postausta olen seurannut TV1 ohjelmaa järven tarinasta, ensin tekijöiden haastattelua ja sen jälkeen elokuvaa. Voisin katsoa tätä elokuvaa aina uudelleen ja uudelleen. Olen kiitollinen, että tämä elokuva on tehty.

Järven tarina

Voisin jatkaa näitä pohdiskelujani, mutta ne taitavat kiinnostaa eniten vain itseäni. On hyvä pysähtyä välillä ja vielä parempi jatkaa matkaa. Seuraavan mutkan takana ovat uudet näköalat ja mahdollisuudet. Lähes vuosi sitten aloin tosissani suunnitella ruokablogin perustamista. Kukaan ei voi arvata, kuinka suuri kynnys siihen eteen tuli. Piti ponnistaa voimansa (henkinen) äärimmilleen, että uskalsin. "Ei tässä iässä kukaan ole niin tyhmä, että aloittaa bloggaamisen!" pyöri mielessäni. Ja tässä sitä ollaan. Vielä ei ole kyllästymistä näköpiirissä. Muutamasta uskollisesta kommentoijasta olen niiiin kiitollinen. Ilman heitä tämä blogini olisi nyt tullut tiensä päähän. Kokkaisin ja leipoisin edelleen, mutta yksinpuhelu blogissani olisi loppunut.

Ostin pehmeitä, kuivattuja viikunoita jouluksi. Tykkään niistä, mutta en keksinyt niille mitään käyttöä. Ostin härkäpapurouhetta Tiirinkoskelta jo lokakuussa, mutta pussi oli vielä avaamatta.  Tuoreita sämpylöitä teki mieli pitkästä aikaa.
Tässä linkki, joka innosti minut leipomaan tänä aamuna!       Viikunasämpylät

Aineet ja omat ohjeeni n. 16 sämpylään 

1 dl härkäpapurouhetta
1 dl kauraleseitä
3 dl kiehuvan kuumaa vettä
n. 2 tl suolaa

1 dl paksua jogurttia (turkkilaista tms)
1 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa (tai vastaava määrä tuoretta)
1 rkl sokeria

n. 8 dl hiivaleipäjauhoja
(1 rkl hunajaa, jos haluat makeutta lisää)
n. 40 g pehmyttä voita (tai öljyä)
100 - 200 g pilkottuja viikunoita (laitoin itse 200 g)

• Mittaa kulhon pohjalle "härkis"rouhe ja kauraleseet (tai ruisrouhe)
• Kaada kuuma vesi päälle ja jätä turpoamaan n. ½ tunniksi.
• Etsi muut leipomistarpeet ja valmistele kuivahiivan "käynnistys".
• Lusikoi pienempään astiaan jogurtti ja kuumaa vettä. Varmista lämpömittarilla, että neste on 42 - 43 asteista sokerin lisäämisen jälkeen. 
• Sekoita kuivahiiva nesteeseen ja anna käynnistyä n. 10 min, kunnes kuohuu. (Voit toki jättää tämän vaiheen väliin ja lisätä hiivan, kuten olet tottunut.)
• Yhdistä edelliset aineet, lisää saksitut viikunat ja aloita jauhojen ja voin lisääminen.
• Vispaa ensimmäinen jauhoerä huolella ja lisää loput jauhot ja viikunat alustaen.
• Jätä taikina liinan alle kohoamaan (mikro on hyvä paikka) reiluksi tunniksi.
• Jaa kohonnut taikina kahteen osaan runsaasti jauhotetulla alustalla.
• Ota lastalla sopivan kokoisia sämpylöitä pellille. Älä vaivaa enää, jotta kuohkeus säilyy. Näin leivottuja sämpylöitä tarvitsee kohottaa vain 10 min.

Nyt hiiva on käynnistynyt.

Voitelin nämä sämpylät seoksella, jossa oli 2 rkl pistaasiöljyä ja 1 rkl vaahterasiirappia. Auringonkukan siemenet pysyivät hyvin sämpylän pinnalla. 

Tein tänä aamuna 6 isoa ja 10 pienempää sämpylää. Talon Mies ei usein tykkää makeutetusta leivästäni, joten seurasin huolella hänen reaktioitaan näihin. Huoleni poistui hänen miettiessään, ottaisiko vielä 3. sämpylän. Tiesin näiden olevan omaan makuuni ihan täydellisiä. Sitä ne olivatkin ja lisäksi pehmeimpiä ikinä leipomiani sämpylöitä. Oivariiniä eikä mitään muuta päälle ja maiskista!

Eilen tehdyn kanakeiton kanssa nämä sämpylät maistuvat hiihdon jälkeen lounaaksi. 

Nyt riittävät pohdiskelut ja lähdemme hiihtämään Ahvenistolle. Ladut on ajettu taas tänä aamuna. Eilen hiihdin jo 6,5 km tasaisella. Onnittelin itseäni saavutuksestani. Polveni nivelrikko alkoi reilu 5 v sitten tultuani kevään hiihtoreissulta Äkäslompolosta. Jospa se hiihtäen paranisikin. Toiveajattelua varmaan, mutta haaveita saa ja pitääkin olla. Siinä toinen mottoni!

Lunta ei ole paljon Hämeenlinnassa ja Ahveniston ladut silti loistokunnossa. Hienoa, sillä hiihto on meille tärkeä liikuntalaji. On aihetta kiitokseen. 

Mainoskuumailmapallo eilen sai muistelemaan omaa lentoamme 17 v sitten Helsingin länsipuolella. Se oli upeaa!

Tulevana vuonna voisi päästä vaikka ilmojen teille muistelemaan menneitä, katselemaan nykyisiä ja  haaveilemaan tulevista.

P.S. Pyrin välttelemään liiallista hehkuttamista kokkailuistani. Mutta nyt tuli kyllä hyviä sämpylöitä ja porkkanalohen kanssa lähes täydellistä suuhunpantavaa, 

Ihanaa tai ainakin ihan kelvollista Vuotta 2018 sinulle! Toivon sydämestäni, että tuleva vuosi olisi sinulle onnellinen, hyvä ja lempeä vuosi. Nauti hetkestä ja nauti elämästä!

Luonnosta keräämäni kiitoskukkaset sinulle! Kiitos, että luet blogiani! ❤