Ruokaohjeita

Sivut

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Kulitsa ja pasha - pääsiäisen perinneherkut

Tekemäni pääsiäisherkut ovat nykyaikaan sovellettuja. Toivon perinteiden säilyvän joka tapauksessa.
Kulitsa on pullaa tai pullaan verrattavaa syötävää. Nimi kulitsa kuulostaa useimpien korvaan vieraalle.  Itselleni tämä sana tuli tutuksi jo lapsena, sillä kotiseudullani Kiuruvedellä oli useita rajan takaa tulleita siirtolaisia. Heillä oli karjalanpiirakoiden lisäksi mielestäni monia ihania herkkuja. Kulitsan ja pashan syöminen pääsiäisenä kuuluu ortodoksien perinteisiin. Pääsiäisyön jumalanpalveluksen jälkeen kodeissa  syödään monia herkkuja keskellä yötä ja jälkkärinä on yhä rahkaa ja pullaa suklaamunien ohella. Tärkeintä, että kaikki nuorista iäkkäimpiin saavat koota lautaselleen omia herkkujaan. Joillekin maistuu tietysti mämmi vuodesta toiseen. 😋

Leivoin kulitsani asettamalla viisi 'taikinakiekkoa' vuokaan päällekkäin. Väleihin tuli voita, sokeria, pinjansiemeniä ja hieman suklaata.
Jostakin syystä tänä pääsiäisenä tuli hillitön mieliteko sekä tehdä että syödä noita perinteisiä pääsiäisherkkuja. Vielä suurempi syy näiden tekemiseen oli opettaa lapsenlapsilleni perinteitä. On epävarmaa, kuulisivatko he missään muualla näistä.


Pashan nimi nauratti aikoinaan kaikkia lapsia, joille tarjoilin tätä rahkaherkkua. Miksiköhän? Alkuperäisessä pashassa on paljon rasvaa elikkäs voita, mutta omani on ns kevennetty pashaversio. Tällä kertaa en voinut laittaa mukaan mitään pähkinätuotteita, koska toinen lapsenlapseni on allerginen niille. Korintit ja keltaiset rusinat korvaavat mainiosti tämän puutteen. Niistä molemmat lapsenlapseni tykkäävät.


Harkitsin hetken tavanomaisen rahkapiirakan tekoa, mutta päädyin sittenkin pashaan ja kulitsaan. Saattaahan tämä olla ainutkertainen mahdollisuus opettaa lapsenlapsilleni näitä perinteisiä karjalaisia juhlaruokia. Niinpä sitten näitä toivottavasti edes vähän maistellaan. Saa tykätä tai olla tykkäämättä. Itse tykkään molemmista tosi paljon. Suklaisia herkkuja on toki varattu riittävästi.  


Mascarpone-juusto ei kuulune perinteiseen pashaan, mutta minun kevennettyyn versiooni se tällä kertaa kuuluu. Piti tehdä tiramisua, mutta suunnitelmat muuttuivat.  Harmi jättää hyvä marcarpone käyttämättä. Maustetut rahkat sopivat sulassa sovussa muiden maitovalmisteiden  kanssa pashaan. Niitäkin oli tullut hankittua maustamattoman rahkan ohella.


Pääsiäinen on herkkujen aikaa. Monet lapset kiertelevät 'mummien ja kummien' luona virpomassa ja saavat palkaksi suklaamunia tai muita herkkuja. Lapsille tuo perinne on jännä ja virvottavat odottavat innolla tilaisuutta palkita pikku virpoja. Omat lapsenlapsemme saavat yleensä palkkansa vasta pääsiäisenä. Tänä vuonna on tarkoitus järjestää pääsiäismunien suunnistus kotonamme. Jännittävää ainakin lapsille, ehkä myös suklaamunien piilottajille.


Aineet ja ohjeita pashaan

2 dl kuohukermaa
1½ dl sitruunarahkaa
1½ dl appelsiinirahkaa
1 limen kuoriraaste ja mehu (oli unohtua ohjeesta)
1 prk (2 dl) maustamatonta rahkaa
1 prk mascarponejuustoa
n. 1 dl korintteja (pieniä rusinoita)
n. 1½ dl keltaisia rusinoita
2 tl vaniljasokeria
½ - 1 dl sokeria (kannattaa maistella ja lisätä, jos sille tuntuu)
(manteleita, pähkinöitä, hillottuja appelsiininkuoria, sukaattia tms halutessasi)

  • Vaahdota kerma ja lisää mukaan kaikki muut aineet. Sekoita tasaiseksi.
  • Lisää joukkoon myös murskattuja manteleita tai pähkinöitä, ellei kukaan syöjistä ole niille allerginen
  • Kaada taikina kostealla harsokankaalla vuorattuun muottiin. (tarkoitukseen sopii myös tippalukoton kahvisuppilo tai puhdas reiällinen kukkaruukku)
  • Laita muotin alle astia, johon pashasta valuva hera mahtuu tippumaan.
  • Harsokankaalla peitetyn pashan päälle kannattaa laittaa paino. 
Tästä määrästä pashaa valui n. 3-4 dl makeaa, kirkasta heraa. Sitä ei kannata heittää pois, vaan käyttää taikinoihin tai esim hedelmäsalaatin nesteeksi.


Tekemäni kevennetty pasha maistui jo muutaman tunnin valumisen jälkeen oikein hyvälle. Kulitsa ja tämä rahkaherkku ovat vaivansa arvoinen syötävä ja maistuvat heille, jotka yleensäkin pitävät rahkan mausta ja kotona leivotusta pullasta. Tänä pääsiäisenä tein itse hillottuja appelsiininkuoria, mutta en laittanut ollenkaan pashan sekaan vaan koristeeksi. Siitä ja erillisestä purkista niitä voi napsia jälkiruokalautaselleen.


Ohjeita hillottuihin appelsiininkuoriin löytyy netistä. Käytin itse luomuappelsiineja ja laitoin sokeria hieman vähemmän kuin reseptissä. Appelsiinien mehun hyödynsin tottakai saaristolaisleipieni nesteeksi.
Saaristolaisleipä tunnetaan myös nimellä Kemiön limppu

Näissä kotitekoisissa hillotuissa appelsiininkuorissa ei tunnu ollenkaan 'kitkerää' makua. Herkkua!
Suurin urakka näiden makeiden makupalojen kanssa oli muistaa vaihtaa raikasta vettä päivittäin appelsiininkuoriastiaan. Omat kuoreni likosivat 5 vrk jääkaapissa.


Kulitsan voiteluun käytin kananmunan keltuaista ja ripottelin pinnalle raesokeria. Mantelilastut sopivat tähän hyvin. Vuoka kannattaa peittää leivinpaperilla paiston puolivälissä, ettei pinta pääse palamaan.

Paistoin kulitsaa 170 ast. uunin alatasolla n. 45-50 min. 

Baba Lybeckin pääsiäiskulitsan ohje löytyy linkin takaa!
Kulitsataikinani oli lähes tavanomainen pullataikina. (2½ dl maitomäärään) Keltaisen värin sain sahramin avulla. Sahrami kannattaa hienontaa morttelissa aivan pieniksi muruiksi ja liottaa vielä nesteeseen ennen taikinaan lisäämistä.


Paistoin kulitsan irtopohjaisessa korkeassa kakkuvuoassa. Se kohosi voilla voidellussa vuoassa kauniin korkeaksi pullaksi. Myös kulitsan ohjeita löytyy netin kautta runsaasti. Omaani ei tullut pähkinöitä tai manteleita. Sen sijaan laitoin yhteen väliin taloussuklaata isoina muruina. Mielestäni se antoi hyvän maun tähän pullaleivonnaiseen. Illalla oli 'pakko' päästä maistamaan pienet palat tätä yhdistelmää, jotta saan kuvan blogini postaukseen. Paljon jäi vielä herkkua vieraillekin. Oli kyllä ihanan makuinen yhdistelmä. Eipä ihme, että tämä on säilynyt pitkään yhtenä pääsiäisen perinneherkkuna.


Oikein hyvää ja siunattua pääsiäisen aikaa sinulle, joka jaksoit lukea tai selailla tämän pitkän postaukseni loppuun saakka! Toivon sinulle auringon valoa ja riittävää lepohetkeä ladata akkuja tulevaa arkea varten. Lämmin kiitokseni, että luet blogiani!

Metsänkylän navetan vintiltä vajaa viikko sitten näppäämäni kuva sopii hyvin tähän perinnepostaukseen.

2 kommenttia:

  1. Oih mitä pääsiäisherkkuja♥ Sinä olet kyllä melkoinen keittiömestari:) Sinulta kyllä luonnistuu vaikka mikä! Ihanaa ja nautinnollista pääsiäistä sinne teille ja kaikkea hyvää alkaneelle huhtikuulle♥

    VastaaPoista
  2. Oi sentään. Iso kiitokseni ihanasta kommentistasi Päde! Kokemusta tähän ikään on karttunut, muusta en tiedä. Intohimo jotakin asiaa kohtaan on tärkein motiivi ja sitähän minulla näyttää riittävän nyt, kun pääse liikkumaan kuten aiemmin. Huhtikuun aurinkoinen alku tuntuu hyvälle! Sinulle lempeitä tuulia ja lämpöä!<3

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.