Ruokaohjeita

Sivut

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Porkkanaherkkua vapuksi


Kevät on ruokabloggaajan unelma-aikaa. Juhlapyhät seuraavat toisiaan ja sekä netti että lehtien ruokasivut esittelevät toinen toistaan herkullisempia uusia makuja. Suurin ongelma on oikeastaan siinä, että on vaikea päättää, mitä suuhunpantavaa tekisi. Pakko on valita, koska kaikkea ei ehdi eikä kannata valmistella.


Porkkanat sellaisenaan tai lisukkeeksi valmistettuna ovat maistuneet itselleni pienestä saakka. Lapsuudessani meillä kotona kasvatettiin joka kesä omia porkkanoita, tottakai! Pitkien porkkanapenkkien harventaminen ei ollut aina mukavaa, mutta tieto uusien porkkanoiden narskuttelusta syyskesällä kannusti kitkemään ahkerasti. Äidillä oli liikaa muita maalaistalon töitä, joten kasvimaan kitkeminen oli ilman muuta 'meidän tyttöjen' työtä.   


Olen kärsinyt jo vuosikymmeniä voimakkaasta koivun siitepölyallergiasta. Asia varmistui testeissä, mutta alkuun en osannut yhdistää porkkanoiden, koivun siitepölyn ja silmien kirvelemisen yhteyttä. Ei ollut googlesta tietoakaan 80-luvulla, mutta kodin lääkärikirja tiesi tuon asian. Tuoreiden porkkanoiden syöntiä kannattaa välttää keväällä, jos kärsit koivun siitepölyallergiasta.  Klikkaa, jos haluat tietää lisää! Ruokayliherkkyys ja ristiallergiat


Tein eilen maukkaita gluteenittomia näkkäreitä. Tällä kertaa lisäsin mukaan nokkosta, sillä löysin pakasteesta pari pussukkaa hyväkuntoista nokkosta viime keväältä. 


Jälleen kerran havaitsin, että herkulliset suupalat syntyvät usein puolivahingossa. Niin pääsi käymään tänään. Sain porkkanaherkun valmiiksi ja päätin napata pöydällä olevasta korista pari palaa näkkäriä 'rankan urakan' päätteeksi. Saman tien siivoilin jääkaappia vappukuntoon ja löysin vielä muutaman palan savulohta. Onneksi keksin yhdistä nuo kolme herkullista makua. Ilman epäilystä nämä pääsevät suunnittelemaani brunssipöytään vappuna. 


Tämän postauksen reseptiin sitten! Hopi hopi! Onneksi koivun siitepölystä ei ole pelkoa aikoihin ja käsitelty porkkana ei aiheuta allergisia oireita. Löysin tänä aamuna itselleni uuden, mielenkiintoisen blogin mama gastro. Sieltä nappasin tämänpäiväisen reseptin (pienin muutoksin) ja melkein jo ensi silmäyksellä aavistin tämän olevan hyvää. Olen tehnyt samantyyppistä rakuunalla maustettua porkkanalisuketta itsekin. 



Aineet ja omat ohjeeni porkkanaherkkuun

n. 350 g suikaloitua tai raastettua porkkanaa

4 rkl (eli reilu ½ dl) öljyä
1 keskikokoinen punasipuli
1-2 yksikyntistä valkosipulia
2 rkl kookossokeria
1 tl suolaa
1 rkl soijakastiketta
1½ rkl omenaviinietikkaa
2 tl morttelissa murskattuja korianterinsiemeniä
(chili explosivea muutama rouhaisu)
n. 1 rkl kuivattua korianteria
n. ½ dl tuoretta minttuyrttiä tms. silputtuna
  • Kuumenna öljy kasarissa ja viipaloi kuoritut sipulit joukkoon. Anna kiehua hiljalleen, välillä sekoitellen saman aikaa (n. 15 min), mitä kuluu porkkanoiden käsittelyyn. (paitsi jos raastat porkkanat monitoimikoneen raastimella, siihen kuluu vain pari min. 😀)
  • Suikaloi / raasta porkkanat isoon kulhoon. Ripottele ja sekoita suola joukkoon ja pehmennä porkkanaraaste käsin 'rutistellen'. Jätä tekeytymään.
  • Siivilöi sipulien öljy astiaan ja sekoittele siihen mausteet, ei yrttejä. Sipulit kannattaa ottaa talteen ja käyttää esim hampurilaisen väliin.
  • Kaada öljy porkkanasuikaleiden päälle ja sekoita mukaan yrtit. 
  • Jätä tekeytymään huoneenlämpöön muutamaksi tunniksi!
  • Maistele vasta parin tunnin jälkeen, kaipaako vielä jotakin maustetta. 
  • Herkuttele tällä ihanalla porkkasalaatilla sellaisenaan tai ruoan ja vihersalaatin lisukkeena. Maistui hyvälle myös näkkärin päällisenä! 😋
Lumet ovat sulaneet ja jäät pääosin lähteneet täällä Hämeen korkeudella. Toivottavasti säästytään tänä vappuna lumisateelta. Aurinko ja lämpö otetaan otetaan ilolla vastaan!


Linnut löytävät ruokaa jo luonnostakin, mutta ainakin meillä meno senkun vilkastuu lintulaudan lähettyvillä. Aika monta uutta lintulajia on jo bongattu. Kiva niitä on yhä edelleen seurailla. Toivotaan, ettei lähimetsikössä keikkuva orava eksy samoille apajille. Pikkutikka on huomannut siemenet lintujen ruokintapaikan alla, mutta yrittää välillä keikuttaa lintulautaa ja tiputella lisää siemeniä maahan. Aika kekseliäs!


Kännykkäkameralla ei saa kummoista kuvaa, mutta kyllä tästäkin linnun tunnistaa. Pakko  on kuvata sisätiloista, koska pikkutikka on vielä aika arka ja varovainen. 

2 kommenttia:

  1. Porkkanaherkku kuulostaa ja näyttää hyvältä! Voi harmi noita allergioita, niin moni joutuu niistä varsinkin näin keväisin kärsimään.. ei kiva! Mutta tosiaan ne parhaat makuyhdistelmät löytyy joskus ihan yllättäen:) Aurinkoista alkanutta viikkoa ja mukavia kokkailuhetkiä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Päde kommentista! Porkkana on ihmejuures, kun sitä voi käyttää kakkuun ja leipään, lettuihin ja piirakoihin. Siis lähes kaikkeen sen maku sopii. Minä narskuttelen harva se ilta porkkanan sellaisenaan, mutta kevät on poikkeus koivun siitepölyn aikaan. Upea juures!☆
      Sinulle myös kivaa viikonjatkoa Päde!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini. Otathan rohkeasti yhteyttä!