Ruokaohjeita

Sivut

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Liian hyvää leipää


Tulin ihan pikaseen toivottelemaan hyvää vappua ja kertomaan suoranaisesta leipä-ihmeestä. Olen aina luullut, että todella hyvin kohonnut leipä täytyy tehdä juureen. Tämä leipä onnistui tosiaan liian hyvin, koska ei voinut lopettaa syömistä. Ei ole ennen meidän perheessä moista tapahtunut. 😁


Siirtelin aamulla reseptejäni paikasta toiseen ja tämän leivän ohje tippui lattialle vahingossa. Tuskinpa olisin muuten osannut kiinnittää siihen mitään huomiota. Ohje oli leikattu lehdestä ties milloin. Sikke Sumari leipoo kuulema tätä leipää vierailleen Virossa Muhun saarella Nami Namaste nimisessä kesäpaikassaan. No mutta, oli niin mahtava ja kaiken lisäksi helppo ohje, että haluan jakaa tämän toisillekin.


En tullut ottaneeksi kuvia taikinan teosta, mutta ohjeen helppouden johdosta leipä onnistuu varmaan. En voinut kuin ihmetellä, sillä yleensä leivän tekeminen vaatii erityisosaamista. Tai niin olen tähän asti kuvitellut. Kirjoitan ohjeen täsmälleen, kuten se on omassa reseptissäni ja lisään sitten oman versioni.

 Siken sekaleipä (Huom! Kuppi = 2½ dl)

3 kuppia lämmintä vettä (n.37 ast)
25-30 g tuorehiivaa
1½ rkl suolaa (1 rkl omaani)
0,5 kuppia ruisjauhoja
0,5 kuppia täysjyväjauhoja (hiivaleipäj.)
5,5 kuppia vehnäjauhoja (jauhoja tulee yhteensä 16,25 dl)
  • Sekoita yhteen vesi, hiiva ja suola. Lisää jauhot, mutta älä vaivaa taikinaa. 
  • Anna taikinan nousta kaksi tuntia. 
  • Nappaa jauhoisin käsin neljäsosa taikinasta ja pyöräytä siitä nopeasti greipin kokoinen pallo. 
  • Litistä ilmat pois ja anna sen kohota 40 min.
  • Laita loput taikinasta jääkaappiin, jossa se säilyy hyvänä jopa 2 vkoa.
  • Kun leipä on kohonnut, huiskauta päälle  jauhoja ja tee pari viiltoa sahalaitaisella veitsellä.
  • Paista 230 ast / noin 35 min.
  • Laita uuniin vettä pieneen kuppiin, jolloin saat leipään rapean kuoren.
  • Jauhoja voit muunnellla maun mukaan, mutta vehnää pitää olla vähintään puolet.
Tämä ohje tuntui liian helpolle ollakseen totta. Oikeastaan poikkesin eniten ohjeessa vain siinä, että laitoin vehnäjauhoja noin 2 dl vähemmän kuin ohjeessa.
Käytin ruisjauhoja ja hiivaleipäjauhoja sekä suurimman osan tavallisia vehnäjauhoja. 
Ripottelin jauhot veteen sihdin läpi ja sekoitin samalla vispilällä. Vehnäjauhot sekoitin puuhaarukalla. 
Taikina jäi todella löysäksi, joten otin 'ns greipin kokoisen' palan isolla lusikalla. Lastan avulla työstin siitä kohoamisen aikana leivän näköisen 'pötkylän'. (silikonisella paistoalustalla onnistui hyvin)


Meille Miehen kanssa tämä leipä maistui pelkän levitteen kanssa. Maku oli niin hyvä, ettei tullut mieleenkään sotkea siihen muita makuja. Suosittelen kyllä kokeilemaan! Huomenna on tarkoitus tehdä vappubrunssille yksi leipä ja taikinasta saa sen jälkeen ainakin yhden leivän. Kiitos Sikke aivan mainiosta leipäohjeesta! Luulen, että tästä leivästä tulee joksikin aikaa lempileipäämme.



Kesä keikkuen tulevi! tuumii kai tämä lintulautamme vakiovieras pikkutikka. 


Eipä tässä sitten muuta kuin OIKEIN HYVÄÄ VAPPUA  ihanaiset ihmiset, jotka päätitte pistäytyä blogissani vapun 2018 tienoilla! Kesän tuloa kannattaa juhlia pitkän talven jälkeen! 
🌞

6 kommenttia:

  1. Hyvää vappua sinne koto-Suomeen!
    Tuo leipä näytti kyllä niin herkulliselta, että otinpa myös tuon reseptin talteen. :)
    Hauska tuo lintukuva!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Hyvä sitten, että päätin laittaa ohjeen blogiin, jos oli uusi muillekin.
      Uunin lämpötila saattoi olla pienempi itselläni. Koputtelemalla leivän kypsyyden huomaa, en huomannut katsoa, kuinka kauan oli uunissa. Hyvää vappua sinne! 😊

      Poista
  2. Leipä näyttää niin hyvältä! Voi mikä lintukuva..alkoi soimaan se Peppi laulu päässä..vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun:)) Toivottavasti saitte viettää mukavan vapun♥ Leppoisaa alkanutta toukokuuta sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! Peppi-laulu oli mainion osuva tuon pikkutikan touhuiluun. Eilen fasaanikukko tepasteli 3 rouvan ympäröimänä pihallamme, arvaat varmaan kuinka se oli jännittävää lapsosille. 😁 Vappu kuten muutkin juhlapyhät ovat parhaita omien rakkaiden kanssa. Oli ihan paras vappu ikinä! 🕊🍉🍨☕

      Poista
  3. Leipä näyttää herkulliselta!
    Kiitos ohjeesta!
    Hyvää alkanutta toukokuuta!😊💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistui kyllä tosi hyvin! Meille tuo valkoisia jauhoja sisältävä leipä oli juhlaleipää!😊 Ihanaa ja toivottavasti tästä lämpenevää toukokuuta sinulle Sari! Lämmin kiitos kommentista!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.