Ruokaohjeita

Sivut

torstai 7. kesäkuuta 2018

Kesäkeitto lämmittää mukavasti ja maistuu hyvälle


"Muistatko milloin tein edellisen kerran kesäkeittoa?" kyselin Mieheltä tämän päivän lounaalla. "En kyllä muista." Aivan oikein, olemme asuneet samassa taloudessa 45 v ja tänään tein ensimmäisen kesäkeittoni. Periaatteessa pidän hurjasti kaikista kesäkeittoon tulevista raaka-aineista ja äitini osasi tehdä sitä maailman parasta kesäkeittoa. Mistä sitten kenkä puristi? 

Kukkakaalin kantaosa jäi käyttämättä, sillä haluamme grillata sen myöhemmin.
Meillä kaikilla on ruokamuistoja ja omaan ikääni (65v) päässeillä tosi paljon sekä mieluisia että vähemmän mieluisia makumuistoja. En tykännyt koulun kesäkeitosta ollenkaan. Syytä en enää muista, mutta koko kouluajan jo koulun keittolasta tuleva kesäkeiton haju tuntui epämieluisalle. Kilttinä tyttönä lusikoin silti ainakin hieman ja hitaasti ruokaa suuhuni. Näkkäri voilla pelasti tilanteen. Nakersin Koulunäkkiä mielelläni ja siinä samalla sain lautaseni tyhjäksi. Makumuistot ovat yllättävän sitkeitä. 😓😋 Olisikohan siihen laitettu kuivattua tilliä, joka on ainut yrtti-inhokkini?

Heitin keittooni pari dl valmiiksi keitettyjä soijapapuja lisäämään protskua annokseen. 
Huomasin tänään tuoreita herneitä vihannesmyyjän kärryissä ja siitä se ajatus sitten lähtikin. Olin jo ostanut pienen määrän kotimaisia varhaisperunoita tehdäkseni kesän ensimmäisen perunasalaatin Teresa Välimäen ohjeella. Sitä ehtii valmistaa tänä kesänä vielä monen monta kertaa, päättelin. Nyt jos koskaan on kesäkeiton aika!



En osaa sanoa, mikä tuorejuusto olisi paras kuumaan keittoon. Tämä Creme Bonjour juoksettui hieman mutta maku oli onnistunut. Hämmentämällä keitto muuttui tasaisen sileäksi.
Äitini teki kesäkeiton tietenkin rasvaiseen kokomaitoon ja lohkoi keiton pinnalle tuoreita voinokareita. Maitopohjaiset keitot onnistuvat mielestäni hyvin myös niin, että nesteenä on vettä ja kermaa. Koskenlaskija-sulatejuusto on aina onnistunut valinta. Meillä oli jääkaapissa jäljellä pari rasiaa tuorejuustoa, jotka olin varannut voileipäkakkuun. 

Kokonaiskeittoaika lienee n. 15-20 min, jolloin perunat ovat kypsiä ja muissa hieman purutuntumaan.
Aineet ja ohjeet kesäkeittoon (riittä 3-4 hengelle)

nippu varhaissipulia
1 rkl voita
n. 8 dl vettä (lisää, jos tuntuu liian vähälle)
1 tl suolaa
1 tl sokeria
n. ½ kg varhaisperunoita
2-3 porkkanaa (uudet ovat parhaita, mutta vanhatkin käy)
pala palsternakkaa
1 aika mieto chili (otin siemenet pois)
n. ½ kg kukkakaalia 
herneitä (tuoreet parhaita, mutta pakasteherneetkin käy)
rasiallinen tuorejuustoa (osan voi jättää keiton pinnalle lautaselle)
pari rouhaisua mustapippuria

(suurusta keitto 1 rkl vehnäjauhoja, ellet käytä juustoa)

muutama retiisi ja yrttejä koristeeksi (persilja, timjami yms)
  1. Huuhtele perunat hyvin. Voit myös hangata kuoren pois.
  2. Pese ja paloittele sipulit. Jätä vihreät varret koristeluun, jos haluat.
  3. Kuullota paloiteltua sipulia kuumennetussa voissa kattilan pohjalle ja lisää hetken päästä kuuma vesi joukkoon. (kuumennan veden vedenkeittimellä, koska en omista induktioliettä)
  4. Paloittele pienet perunat halki tai neljään osaan ja lisää kattilaan. Anna kiehua.
  5. Paloittele seuraavaksi porkkanat (kuori tai raasta kuori pois halutessasi) ja lisää ne kattilaan, kun perunat ovat ehtineet hieman kypsyä. (5-7 min)
  6. Paloittele palsternakka pieniksi ja lisää seuraavaksi kattilaan kiehumaan.
  7. Paloittele kukkakaali aika isoiksi paloiksi ja lisää sitten muiden joukkoon.
  8. Annan kattilan porista hiljalleen ja riivi herneet valmiiksi. 
  9. Lisää kattilaan tuorejuusto ja maistele seuraavaksi suolan riittävyys. (lisäsin itse hieman riisiviinietikkaa saadakseni vähän hapokkuutta keittoon)
  10. Kaada ihan lopuksi riivityt herneet keiton joukkoon ja annostele keitto lautasille.
  11. Lisää halutessasi keiton pinnalle yrttejä, pilkottua retiisiä ja annos tuorejuustoa.
  12. Leipä maistuu kesäkeiton kanssa todella hyvälle.
Tein jo alkuviikosta oman blogini ohjeella liian hyvää leipää. Leipä oli kohonnut hyvin ja paistunut uunissa n. 10 min, kun sähköt menivät poikki koko taloudestamme, uuni mukaan lukien. Mies lämmitti grillin valmiiksi, jotta voin jatkaa leivän paistoa siellä. Pian sähköt tulivat takaisin ja päättelin leivän onnistuvan parhaiten, kun jatkan paistamissa uunissa. Ei mennyt taaskaan kuin Strösössä! Uunin virta ei käynnistynytkään samalla, kun sähköt tulivat takaisin. Hrmm..! No lopulta leipä oli valmis ja tällainen siitä tuli. Olipahan littanalla leivällä kunnon rapea kuori!



'Liian hyvän leivän' taikina on siitä kiva, että taikinaa voi säilyttää muutaman päivän jääkaapissa. Tänä aamuna leipasin tähteeksi jääneestä taikinasta uuden leivän, joka maistui kesäkeiton kanssa tosi hyvälle. 

Näin kesäisissä tunnelmissa olin vielä viime viikolla mökillä ystäväni kanssa.
Kesähelteet ovat tällä erää ohi. Mies lämmittelee juuri takkaa jo toistamiseen tällä viikolla. Sade ei sitten ehtinytkään meille saakka, vaikka pilvet ovat pyörineet täällä uhkaavasti koko viikon. Uhkaavasti oli kyllä väärä sanavalinta, piti sanoa lupaavasti. Olen kiikuttanut vettä matalassa kipossa koko viikon pihalle ja ainakin orava on uskaltautunut veden äärelle. Halla ja liika kuivuus eivät lupaa hyvää marjasadolle, mutta ei vielä heitetä kaikkea toivoa.   

Tässä kuvassa näkyy hyvin juuston hetkellinen juoksettuminen. Saattoi johtua lisäämästäni viinietikasta.
Ai että tykkäsinkö sittenkin kesäkeitosta? Noo, Mies tuntui tykkäävän ihan todella kovasti. Minulla oli ennakkoluulot voitettavana, mutta kyllä! Tykkäsin toki ja voisin tehdä uudelleenkin. Voisin jopa kokeilla laittaa tilliä keittooni, jos se on tuoretta tilliä.

Retiisin viipaleet sopivat kivasti keiton väriläikiksi ja pehmenivät hieman kuumassa keitossa.
Kesäkuun toinen viikonloppu lähestyy. Nyt kannattaa seurata "Tapahtumia"-palstaa lehdistä ja netistä. Ainakin täällä Hämeessä on paljon hyviä kesäkonsertteja. Eilen illalla kävin parin ystäväni kanssa Hauhon kirkossa "Kustaanpäivän Suvisoitto" -konserissa. Viulut, alttoviulut, sellot ja kontrabasso soivat uskomattoman upeasti taitavan kapellimestarin Kara Koskisen johtamina.




Oikein hyvää loppuviikkoa ja pian lähestyvää (lämpenevää) viikonloppua ystävät! 💖

2 kommenttia:

  1. Nam, Kesäkeitto on niin hyvää. :p Meillä oli tänään juuri töissä lounaalla. Pitää tehdä itsekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen ihan samaa mieltä kanssasi!😊 Ja miten helppo ja edullinen ruoka, kun herneet ym tuoretuotteet halpenevat. Oli kiva kokemus tuo kesäkeitto. 👍
      Kiitti Kaura ja hyvää viikonloppua sinulle! 🎶🎵💖

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini. Otathan rohkeasti yhteyttä!