Ruokaohjeita

Sivut

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Tonnikalapihviä grillistä, sitruunarisottoa ja uusittu K-supermarket Hätilä


Ei tuoreen tonnikalan kypsentäminen ole rakettitiedettä! Riittää, kun muistaa ettei tonnikalaa saa paistaa kypsäksi kuin pinnalta. Minun piti kurkata Jamie Oliverin ohjeita (Food Tube) varmuuden vuoksi. Aika harvakseltaan meillä grilli kuumenee tonnikalan takia. Hätilän uusitun K-supermarketin kalatiskillä oli niin houkuttelevan näköinen ja tällä kertaa edullinen tonnikalafile, että pakkohan sitä oli ostaa.

Karkki-ukkeli muisti myös kiireisiä kalatiskin myyjiä! Energiaa asiakkaille ja työntekijöille. 😋
Tänään oli mielenkiintoinen tutustumiskäynti laajennettuun lähikauppaan. Avarassa ja  monipuolisesti varustellussa kaupassa on ilo asioida  vuoden kestäneen remontin jälkeen. Olen tykännyt tehdä ostoksia tästä kaupasta aiemminkin ja tämän jälkeen yhä enemmän. 

Minnan kotileipomon tuotteita voittaneita ei ole! Herkkuja!




Lämpöiset ja kauneimmat onnittelut uusitulle, upealle K-supermarket Hätilälle! 👍🎶


Kalatiskin lohitarjous houkutteli asiakkaita jonoksi saakka. Huomasin jonottaessani omaa vuoroani tonnikalafileen ja loppu onkin jo historiaa. Mies sen sanoi, mitä itsekin ajattelin; sitruunarisotto ja tuoreesta tonnikalasta grillattu pihvi lisäkkeineen on ruokiemme Top 10 -listan kärkipäässä.

Murskatut korianterin ja fenkolin siemenet sekä mustapippuri maustavat tonnikalan parhaiten.   


En huomannut varmistaa, kannattaako kala suolata ennen vai jälkeen grillauksen. Me rouhaisimme merisuolaa pihvin pinnalle vasta paiston jälkeen. Oli hyvää!


Jamie opasti maustamaan tonnikalapihvit hyvissä ajoin morttelissa murskatuilla mausteilla ja valelemaan runsaalla oliiviöljyllä.


Parilan tai valurautaisen paistinpannun pinnalle ei valuteta enää öljyä! Oli hyvä tieto!


Tällä kertaa halusin testata tonnikalan paistoa sekä grillin parilalla että hyvin kuumenneella valurautapannulla. Pihvit olivat nippa nappa riittävän paksuja (2 cm parhaita), joten täytyi seurata paistoaikaa puh sekuntikellon kanssa. Max 1½-2 min/puoli on onnistuneen pihvin salaisuus. Parilalla paistunut pihvi kypsyi aavistuksen nopeammin. Molemmat olivat silti todella hyviä!


Tonnikalapihvi ei tarvitse raskaita lisukkeita. Tein sitruunarisottoa lähinnä sen vuoksi, että huomasin uuden tavan valmistaa risottoa. Vispilä on kuulema parempi työkalu risoton valmistuksessa kuin puuhaarukka. Kuullotetut salottisipulit ja sitruunankuoriraasteen (n. 2 rkl) lisäsin risottoon loppuvaiheessa. Valmiin risoton pinnalle lisäsin nokareen voita ja reilun annoksen raastettua Grano Padano juustoa. Onneksi jääkaapista löytyi pullo täsmälleen tähän risottoon sopivaa kuohuvaa. Oli muuten ihan huikean onnistunut risotto, vaikka tonnikalan paiston vahtimisen johdosta se hautui aavistuksen liian kypsäksi. Jotain maukasta -blogin kurpitsarisotto antaa hienoja vinkkejä onnistuneeseen risottoon.

Risottoriisi (Carnaroli minulla) lämmitetään kattilassa ilman rasvaa, seuraavaksi lisätään kuohuviini ja vasta sitten kasvisliemi pienissä erissä.
Noin 2½ dl kuoharia humahti risottokattilaan!


Tilkka hyvää oliiviöljyä ja ripaus vaniljasuolaa maustoi juustohöylällä suikaloidut kesäkurpitsaviipaleet mehukkaiksi. Nämä paistuivat foliovuoassa herkullisiksi muutamassa minuutissa. Limen puolikkaista irtosi grillikuumennuksen ansiosta runsaasti mehua. Siitä oli helppo valuttaa mehua sekä pihville että salaattiin.


Kalan ja risoton lisäkkeinä tarjosin iki-ihanaa varhaiskaali-appelsiinisalaattia ja grillattuja kesäkurpitsan siivuja. Tein valmistelut hyvissä ajoin iltapäivällä, kun Mies kohotti kuntoaan tenniskentällä.
Päivällisen kaikki elementit sopivat hienosti yhteen ja onnistuin tällä kertaa leikkelemään hienoja fileitä mehukkaista appelsiineista.


Lähikaupan uutuus; appelsiinimehua mehukkaista, makeista appelsiineista.  


Kaali-appelsiinisalaatti on jokakeväinen herkkumme. Kaalin 'nuijiminen' puisella perunanuijalla mehevöittää suikaloidun kaalin ja sopii täydellisesti appelsiinin kaveriksi. Ostin eilen Tampereen Stockmannilta niin upeaa balsamicoa, että olin vähällä 'nielaista kieleni'. Tuntuu kivalle löytää kastiketta, joka on juuri oman makumieltymyksen mukaista. Passionhedelmän kirpeänmakea maku sopii vinaigretteen enemmän kuin hyvin.


Tekee tosi hyvää ruokailla silloin tällöin kotikutoisella fine dining -teemalla.  Otan turhankin paljon paineita aina silloin, kun odotamme vieraita ruokailemaan kanssamme. Tämänpäiväinen ruokailu oli tehty ihan meille kahdella, joten onnistumisen paineet olivat poissa. Silti sain juosta kuin pieni eläin keittiössä kiehuvan risoton ja grillissä paistuvien tonnikalafileiden välillä. Mies teki kyllä parhaansa ja sekoitteli ja hämmenteli kiitettävästi. Olipas meillä ihana päivällinen!


Mummon kurkut olivat tällä kertaa pieninä palasina. 1 rkl etikkaa, 1 rkl sokeria, kourallinen tilliä ja ripaus suolaa maustaa pari kurkkua riittävästi. Itse en laita koskaan vettä kurkkuihin, koska niistä irtoaa joka tapauksessa sitä riittävästi.


Suosittelen tarttumaan rohkeasti 'härkää sarvista' ja testaamaan grillaustaitoja tuoreen tonnikalafileen kanssa. Ruoan maku palkitsee vaivan ja tätä ruokaa tekee mieli tehdä uudelleen. Toki paistaminen onnistuu myös liedellä, joten grillin puuttuminen ei ole este, ei edes hidaste. Harvoin pääsee yhtä helpolla supermaukkaan ruoan valmistuksessa. Salaatit voi mainiosti tehdä etukäteen.  


Kesäisen lämmintä säätä sekä pieniä ukkospilviä on luvassa viikonlopulle. Viettäkää mukava viikonloppu ja nauttikaa runsaista kesätapahtumista! Vaikeinta on varmaan päättää, mihin tapahtumaan ehtisi. Musiikkia, taidetta, luonnon tutkimista, urheilua ja tottakai myös herkullista ruokaa on runsaasti tarjolla. Mitähän muuta tapahtuukaan?
Kiitos paljon, kun ehdit käväistä kurkkaamassa blogini kuulumisia! 💞

5 kommenttia:

  1. Nam! Tekee mieli kokeilla noita vinkkejä. Hauskasti kerrottu, mukavaa luettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sentään, kun kiva kommentti. Kiitos paljon! 🌹💖
      Tuore tonnikala on niin hyvää, että sitä on ilo kokata ja helppo postata. Harvinainen herkku meille johtuen hinnasta. 😋
      Mukavaa juhannusviikkoa teille!

      Poista
    2. Kiitos samoin teille! Luin jo seuraavankin postauksesi, ja huomaan, että samoissa puuhissa olimme tänään. Hieno pelipäivä, ja hyvää ruokaa pelin päälle!

      Poista
    3. Ai!🏌⛳ Sitten ymmärrät innostukseni, kun jalka kestää taas kiertää golfkenttiä. Jospa satutaan joskus samalle kierrokselle! 😊

      Poista
    4. Ymmärrän hyvinkin! Sepäs se vasta hauskaa olisikin! :)

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini. Otathan rohkeasti yhteyttä!