Ruokaohjeita

Sivut

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Mangolla raikastettu rahkakakku


Mangon makuisella juustokakulla on takuuvarmat kannattajansa. Mangon tuoreus ja kypsyys vaikuttavat aivan oleellisesti kakun onnistumiseen. Tähän saakka on ollut onnenkauppaa saada  täydellisiä mangoja kaupoistamme. Onneksi nyt asiaan on tullut parannus. Toivottavasti tämä ei ole vain hetken hurmaa vaan jatkossakin on mahdollisuus ostaa lähikaupasta herkullisia kypsiä mangoja. 


Juustokakku mangolla on myös oma lempparini. Tällä kertaa halusin saada kakkuuni hieman erilaista twistiä. Tuorejuuston tilalle päätin laittaa rahkaa. Rahka vaan maistuu niin hyvälle, että kyllä sekin ansaitsee paikkansa kakussa muulloinkin kuin pääsiäisenä. Lisäksi tämänpäiväisille vieraillemme olin jo tarjonnut mango-juustokakkua pari kertaa.


Aineet mango-rahkakakkuun (irtopohjavuoan halkaisija 18 cm)

Pohja (käytä enemmän aineita, jos teet isompaan vuokaan)
n. 130 g keksejä (Rainbow / Bernilla tai Digestive)
n. 80 g sulaa voita  

Rahkatäyte
2 dl kuohukermaa
2 dl vaniljarahkaa
2 dl sitruunarahkaa
1 kypsä mango kuutioituna
(halutessasi ½ dl sokeria)
1 rkl vaniljapastaa tai -sokeria
3-4 liivatelehteä
2-3 rkl vettä (ja sitruunalikööriä)

Mangopäällys
1 tai 2 mangoa (tai valmista mangososetta  esim Piltti tai Bonetta 0,5 dl)
3-4 liivatetta
2-3 rkl vettä (tai sitruslikööriä)

Koristeeksi pinnalle
sulatettua valkosuklaata (esim Royal 42 g)




  1. Murskaa keksit ja sulata voi sekä yhdistä aineet.
  2. Painele seos leivinpaperoidun vuoan pohjalle.
  3. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat rahkatäytteen.
  • Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. 
  • Paloittele mango valmiiksi tässä vaiheessa.
  • Vaahdota kerma, lisää rahkat (sekä sokeri) ja halutessasi vaniljaa.
  • Lisää halutessasi Limoncello-likööriä seokseen.
  • Lisää mangopalat seokseen, sekoittele.
  • Purista vesi liivatteista ja sulata ne kiehuvan kuumaan veteen. 
  • Kaada liivateseos täytteen sekaan tasaisena nauhana ja sekoittaen koko ajan. 
  • Lusikoi tai kaada rahkaseos kovettuneen pohjan päälle tasaisesti.
  • Anna kakun jähmettyä tämän jälkeen jääkaapissa vähintään 4 tuntia. (mielellään yön yli ts tee tähän saakka valmiiksi tarjoilua edeltävänä päivänä.)

Halutessasi lisätä makeutta paloittele tai raasta valkosuklaata rahkaseoksen joukkoon ennen liivateseoksen lisäämistä. 
  1. Valmista kiille kakun pinnalle joko valmiista mangososeesta tai tuoreista mangoista, kun rahkatäyte on kovettunut. Huomioi, että soseuttaessasi tuoretta mangoa se saattaa näyttää hieman "karvaiselta". Ei tarvitse huolestua, koska se kuuluu asiaan eikä vaikuta makuun :))
  2. Pehmennä jälleen liivatteet kylmässä vedessä, sulata kiehuvan kuumaan veteen ja kaada tasaisena nauhana mangoseoksen joukkoon.
  3. Lusikoi seos kakun pinnalle. Älä kaada seosta, koska rahkaseos saattaa silloin 'imaista' mangoseoksen sisäänsä.
  4. Koristele kakku haluamallasi tavalla, kun mangoseos on kunnolla jämäköitynyt. (vähintään pari tuntia)



Viimeistään nyt päätin muistaa hankkia kovaa muovia (ns piirtoheitinmuovi) hyydykekakkuja varten. Irtopohjavuoan reunojen vuoraaminen onnistuu leivinpaperilla, mutta reuna tulisi siistimmäksi ja tasaisemmaksi käyttäen muovia. Mutta eihän ulkonäkö makuun vaikuta. Toisaalta 'syömme myös silmillämme', joten huoliteltu ja siisti ulkonäkö on tärkeä. Tästä tuli hyvin kotitekoisen näköinen kakku.


Sokeria ei tullut tähän rahkakakkuun ollenkaan, koska valkosuklaalla 'aateloitu' pinta antaa mielestäni riittävästi makeutta. Lisäksi pohjasta tuli aika makea. Omaan makumaailmaani tämä oli täydellinen ja uskon sekä toivon muidenkin tykänneen.


Kävimme tänään ruokailemassa ystäviemme kanssa Vanajan linnassa. Ympäristö huokui historiaa ja palvelu oli superystävällistä. Olipa taas ihanaa käydä maistelemassa jonkun muun valmistamaa ruokaa. Hyvälle maistui ja jälkiruoat veivät ns kielen mennessään. Parasta oli istua ja jutella kaikessa rauhassa ystävien kanssa ilman, että kenenkään tarvitsi huolehtia koko ajan ruokatarjoilusta. 🍜💞 





Talven tulo lähestyy ja yöpakkaset liukastuttavat rappuset ja teiden pinnat. Muistahan olla varovainen, ettet kupsahda nurin heti kotirappusilla! Onneksi talon Mies palasi varoittamaan minua aamulla lähtiesssään ensimmäisenä ulkosalle. Varoitus oli tarpeen, sillä alin rappu oli liukkaalla jääpinnalla. En kupsahtanut :))

2 kommenttia:

  1. Oijoi kuinka näyttääkin herkulliselta tuo kakku:)♥ Kiitos ohjeesta,tuo pitääkin ottaa heti ylös! Herkullisen näköiset on tarjottavat tuolla linnassakin, kivoja tuollaiset päivät! Tosiaan liukasta meinaa jo olla! Mukavaa alkanutta viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Päde! Siitä tuli aika hyvää omaankin makuuni. Useimmat taitavat tykätä makeammasta versiosta, mutta suklaallahan sitä saa :))
      Tosi kiva, kun kommentoit! Polveni äityi viikonlopun "istunnoista" kipeäksi ilman kaatumisiakin, joten lohtukakku on tarpeen tänään. Sinulle hyvää vointia ja mukavaa viikkoa!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.