Ruokaohjeita

Sivut

maanantai 23. lokakuuta 2017

Pikarieskaa iltapalaksi

Juusto sulaa herkulliseksi juuri uunista vedetyn rieskan pinnalla. Tomaatit ja kurkkuviipaleet sopivat hyvin tähän makumaailmaan.
Eikö olekin hienoa huomata, että aina ei tarvitse monimutkaisia ohjeita ja kalliita raaka-aineita herkun tekemiseen. Tähän makoisaan rieskaan ei tarvinnut varata liiemmin aikaakaan. Taikinan turpoaminen ja paistuminen kuumassa uunissa eivät toki onnistuneet hetkessä. Linkin takaa näet käyttämäni reseptin. Tämä on varmaan useimmille tuttu ennestään, mutta ideani onkin vain muistutella tällaisesta herkusta.

Uunini kuumeni tällä kertaa niin paljon, että rieskani oli vähällä paistua liikaa. 

Aineet ja ohjeet pellinkokoiseen rieskaan

6 dl kaurahiutaleita
2½ dl hiivaleipäjauhoja
1 (tai 1,5) tl suolaa
1 tl soodaa
6 dl piimää
50 g sulatettua voita

Pieni sipaisu voita kuuman rieskan pinnalle tekee sen entistä makoisammaksi.
  • Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita.
  • Kaada piimä ja voisula kulhoon ja sekoita tasaiseksi.
  • Jätä taikina tekeytymään ½ tunniksi.
  • Levitä ja tasoittele leivinpaperoidulle pellille. Varmista ettei keskiosaan jää liikaa taikinaa!
  • Aja halutessasi taikinapyörällä paloiksi.
  • Paista 250 ast / n. 15-20 min

Ulkona on kylmää ja viileys hiipii sisätiloihinkin. Meillä on onneksi takka tässä kodissa ja otamme siitä säiden kylmettyä kaiken ilon irti. Viime viikolla tuli uusi kuorma takkapuita ja talon Mies latoi ne rivakasti puuvarastoon. Nyt ei tarvitse pelätä puiden loppumista.


Olipa kiva yllättää talon Mies eli mieheni Jukka lämpöisellä rieskalla. Hän teki monta tuntia syyshommia pihalla ja minä sain tällä kertaa tunnelmoida sisällä. Silloin ajatus rieskasta pälkähti onneksi päähäni. Voi sentään, että lämmin piimärieska oli hyvää kuuman teen kanssa. Eipä tarvinnut alkaa iltapalaleipää pakasteesta penkomaan. Uskomatonta oivaltaa, että vaikka piimä ei sellaisenaan maistu kummallekaan, siitä saa monenmoista herkullista suuhunpantavaa.


Lämpöisin ajatuksin ja hyvää alkanutta viikkoa toivotellen! Iso kiitos sinulle, kun luet blogiani! Tämän blogin tekeminen on ihan parasta terapiaa kipeästä polvesta kärsivälle Mansikkaheinälle 💟 

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa herkulliselle tuo pikarieskan ohje, joten päätin poimia sen ohjeen itselleni. Tämähän sopii hyvin valmistettavaksi myös lasten kanssa.
    Hauskaa: minunkin puolisoni on Jukka ja hänkin on innokas puumies! <3 On tietty oltavakin, koska meillä on useampi tulisija.
    Suloista viikon jatkoa, jaksamista kipeän polven kanssa.

    VastaaPoista
  2. Voi että :)) Lämmin kiitos kommentistasi, joka tuli ihan täydelliseen hetkeen. Olimme juuri viimeistelemässä tämän päivän urakkaa Jukan kanssa. Ja muuten; Jukat ovat ihan parhaita! Onkohan teillä sellainen ihana "kunnon koti", joka henkii historiaa? Upeaa, kun on monia tulisijoja. Ja kiitos vielä toivotuksista! Päivät vaihtelevat ja tänään on ollut suunta parempaan. Paljon kivoja leipomishetkiä lasten kanssa! Heidän kanssaan kannattaa leipoa aina, kun mahdollista.

    VastaaPoista
  3. Tämä oli tosi hyvää ja helppo tehdä,teen varmasti useamminkin!Muutkin reseptit ovat herkullisia,nam!
    Mukavia hetkiä ruuanlaiton parissa,lämpöisin terveisin Ultramariini

    VastaaPoista
  4. Heippa Ultramariini! Kovasti kiitoksia kehuista ja mukavasta kommentistasi :)) Eikös ollutkin "helppoa kuin heinänteko" ja silti makoisaa. Meillä meni samana iltana, kun oli "pakko" käydä aina napsimassa lisää..
    Onpa tosi kiva, että sait kommentin lähtemään. Samoin sinulle helppoja reseptejä ja mukavaa ajanvietettä ruoan parissa! Lämpimät terveiset ja hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.