Ruokaohjeita

Sivut

perjantai 8. joulukuuta 2017

Onnistunut kasvis-juustopiiras


Juhlissa ja illanvietoissa suolaisen syötävän tarjoamisesta tykkäävät kaikki. Makeiden herkkujen vastapainoksi pitääkin olla muunlaista suuhunpantavaa. Piiras on kätevä ja helppo pyöräyttää ja vaihtoehtoja on useita. Olen tehnyt elämäni aikana kymmeniä tai jopa satoja piiraita. Koskaan aiemmin en ole ollut yhtä tyytyväinen gluteenittoman kasvispiiraan lopputulokseen kuin itsenäisyyspäivän juhliin tekemääni. Uskallan todellakin suositella tätä! Tämä sopii sekä kasvisruokavalioiselle että gluteenitonta tai laktoositonta ruokavaliota noudattavalle. Ja ilman muuta maistuu hyvälle, vaikka ei olisi mitään ruokarajoituksia.


Harmi, etten huomannut ottaa paloiksi leikatusta piiraasta kuvia. Tein täytteen tällä kertaa niin, että piiraan pystyi leikkaamaan paloiksi ennen pientä lämmitystä uunissa. Siitä oli helppo napata lautaselle pienempi tai isompi pala. Piiraspala oli helppo syödä ilman ruokailuvälineitä ja oli silti maukas ja mehukas sisältäkin. 


Näillä yhdistetyillä lapsenlapseni 7v ja Suomi 100v synttäreillä oli herkkuja jokaiseen lähtöön. Upea ammattilaisen tekemä metsä-aiheinen kakku oli pöydän katseenvangitsija. Lasten piirtämät eläinten jäljet olivat luonnonvalkoisessa pöytäliinassa hieno oivallus. 👍

Ihan maagisen kaunis kakku oli "Kakkumo Annan" käsialaa.   Linkki Kakkumo-Annan sivuille


Kakussa maistuivat suklaa, minttu (Pätkis) ja muut herkulliset maut. Näytti maistuvan sekä lapsille että aikuisille.

Juhlakalun äidin Suomi-muotilla tehdyt inkivääripikkuleivät, lusikkaleivät ja suklaapullat olivat makeita herkkuja.

Lohimousse-saaristolaisleivät olivat omaan makuuni täydellisiä. Makeat herkut jätin tällä kertaa toisille.

Aleksanterinleivokset Suomi 100v kunniaksi sini-valkoisella kuorrutteella.
Näiden makeiden kuvien jälkeen takaisin suolaiseen piiraaseen. Tällä kertaa ei ollut mitään reseptiä valmiina. Ehkä se oli hyvä jutttu!

Taikinaa oli sen verran reilusti (500g), että siitä jäi riittävästi päälle tuleviin koristeisiin.  
Piiraspohjan tekeminen gluteenittomista jauhoista ei ole vahvinta osaamistani. Onneksi löysin tämän itselleni uuden valmistaikinan Prisman valikoimista. Tämän jälkeen en edes harkitse muuta, sillä tämä taikina lunasti kaikki odotukset. 
Huonona puolena pitäisin sitä, että rasvaa tähän oli saatu ujutettua enemmän kuin tarpeeksi!

Juuresten maku mehevöityi ja liika kosteus haihtui kuullottamisen ansiosta. (ilman rasvaa)
Kasviksina käytin "mietoja" makuja eli sellaisia, joiden ajattelin maistuvan myös lapsille. Poikkeuksellisesti sipulia ei tullut piiraaseen ollenkaan, mutta eipä sitä tainnut kukaan kaivatakaan. Pippuria, chiliä tms en myöskään lisännyt, joten oletin piiraan jäävän liiankin mauttomasti. Kahvin kanssa tarjoiltuna tässä oli ihan riittävästi makuja, joten aion tehdä seuraaville iltakahveille tuleville vieraille  tätä uudelleen.

Emmental-punaleimaa oli 300 g paketti, josta tähteeksi jäi 100 g. Uutuus-Philadelphia on hyvää!!
Aineet ja ohjeet kasvis-juustopiiraaseen (30 cm vuokaan)

1 isohko porkkana
1 palsternakka
pala bataattia (n. 150 g)
n.½ tl suolaa (pippuria halutessasi)
500 g valmista piirastaikinaa
n. 30 g juustoraastetta

Täytteen aineet

1 dl kuohukermaa
2 kananmunaa
½ tl suolaa
1 pkt (175 g) Philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
1 pkt (175g) Philadelphia sipuli-yrtit uutuustuorejuustoa
1 puntti basilikaa pilkottuna
n. 140 g raastettua Emmental-punaleima juustoa

Pinnalle n. 30 g juustoraastetta, seesaminsiemeniä
Voiteluun kananmunaa
  • Sulata pakastetaikinaa n. 8 tuntia jääkaapissa.
  • Kuori ja raasta juurekset.
  • Paahda juuresraastetta kuumalla pannulla käännellen n. 10-15 min. (ei rasvaa ollenkaan)
  • Mausta halutessasi paahtunut raaste 1 rkl voita ja yrttimausteilla.
  • Jätä raaste jäähtymään siksi aikaa, kun teet muut valmistelut.
  • Kaulitse sulanut taikina jauhotetulla alustalla ja siirrä vuokaan.
  • Tasoittele taikina ja leikkaa reunojen yli menevä osa talteen koristeita varten.
  • Pistele pohja haarukalla ja raasta Emmental-juustoa pohjan päälle. (n.30g)
  • Lisää seuraavaksi juuresraaste vuokaan.
  • Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada vuokaan.
  • Raasta juustoa pinnalle.
  • Kaulitse lopputaikina ja ota muotilla (tai tee nauhoja, joista ristikko) koristeita. 
  • Asettele koristeet piiraan pinnalle, voitele kananmunalla ja ripottele seesaminsiemeniä koristeiden päälle. (halutessasi)
  • Paista piiras n. 180 ast / n. 45 min (tai kunnes piiras näyttää hyytyneen) keskitasolla.
  • Peitä piiraan pinta loppuvaiheessa leivinpaperilla, jos näyttää ruskistuvan liikaa!

Tähtikuviot eivät paiston jälkeen näkyneet aivan niin hyvin kuin ennen paistoa.
Tarjoile piiras lämpöisenä iltapalana hyvän salaatin kanssa. Sopii makunsa puolesta oikein hyvin hieman lämmitettynä kahvipöytään suolaiseksi tarjottavaksi. Tein piiraan edellisenä iltana ja siirsin jäähtymään jääkaappiin. Maut olivat varmaankin vielä tekeytyneet seuraavaksi päiväksi, koska sain parhaimmat kehut ikinä tästä piiraasta. Etenkin gluteenitonta ruokavaliota noudattava toinen ukki oli ihastunut makuun. 


Muutamia joulun odotukseen johdattavia kuvia vielä ihanasti koristellusta kodista. 



Iltapäivän hämärän hyssyssä parvekkeen kaunis sinivalkoinen tunnelma oli täydellinen näihin synttäreihin!

Pitkän varren kasvattanut amaryllis on kaunis leikkokukka.
Kiitos taas kerran sinulle suurenmoiselle, joka haluat käydä lukemassa blogiani. Tykkään siitä, että saan jakaa onnistuneiden leipomusteni reseptejä sinullekin. 👼❤
                                   Enkelijoulukalenterini 8. luukku

Jouluenkeli ja kynttilä tuovat valoa jokaisen jouluun. Tykkään tästä! ❤

              Enkelijoulukalenterini 9. luukku
Voi että tähän enkeliin sisältyy paljon muistoja 15 vuoden takaa! Sain synttärilahjaksi lapsilta.

2 kommenttia:

  1. Oih, miten ihania herkkuja ja mukavat juhlat teillä onkaan ollut:)♥ Tuo piiraskin näyttää niin suussasulavan herkulliselta..Nam!! Onpas kaunis sininen hetki tuossa parvekkeella! Oikein ihanaa joulunodottelua sinne ja mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöinen kiitos kivasta kommentista! Ja kyllä, jäi ihania muistoja noilta synttäreiltä. Kuvat säilyvät nyt täällä blogissa, joten juhliin voi "palata" uudelleen ja uudelleen. Siniset valot näyttivät tällä kertaa tosi huikeille, vaikka yleensä eivät ole ihan ykkössuosikkejani. Jännää, kun joulu on jo niin lähellä. Oikein hyvää viikonloppua Päde!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.