Ruokaohjeita

Sivut

tiistai 12. joulukuuta 2017

Savulohta, salaattia ja pohdiskelua


Olisiko niin, että saamme kokea ihania asioita, jotta jaksaisimme sitten kantaa huoliamme. Eilinen päivä oli sekä ihana että kamala. Onneksi ensin lähes koko päivä ihana, mutta illemmalla huolestuttavan kamala. Kerron siitä vähän myöhemmin, mutta alkuun ihanuuksia. Sorry, mutta reseptejä ei tule tällä kertaa, sillä ohjeet löytyvät aikaisemmista postauksistani.


Minua hemmoteltiin eilen upealla kukkakimpulla ja croissant-kynttilä-aamiaisella. Luin netistä, että Roope Salminen juhli eilen näyttävästi 28v päiviään. Minä sen sijaan haluaisin toisaalta unohtaa vuosien karttumisen, vaikka en sitä käy kieltämäänkään. Laskeskelin täyttäneeni 37v samana päivänä, kun Roope syntyi. Onhan siinä vuosia välissä. 💞

Loitsu ja Taika ovat viihtyneet loistavasti uudessa kodissaan ja meidän nuorten perheenjäseninä.
No mutta! Ihanasti alkanut päivä myös jatkui hyvin. Kerroin blogissani syksyllä Kattilasta. Kissakoti Kattila Siinä talossa on söpöyttä sylin täydeltä.🐱 Kattilan lehti-ilmoituksen innoittamana tein liinavaatekaapin KonMarit. Sain viedä suuren määrän meille tarpeettomia, mutta heille hyvinkin tarpeellisia peitteitä, pyyhkeitä ja lakanoita kisujen käyttöön. Voi että tuli hyvä mieli molemmille osapuolille. En olisi millään malttanut lähteä pois. Luulen, että eräs kiltti kisu olisi jaksanut olla siliteltävänä vielä pitkään.


Seuraava ihana asia tuli "ihan puskista". Kaartaessani kauppaan huomasin tutut kuusenmyyjät tutussa paikassa. Tottakai menin jututtamaan ja samalla silmäilemään joulukuusitarjontaa. Ja tein kaupat maailman ihanimmasta joulukuusesta. Käpykuusi on ollut jo pitkään haaveeni ja nyt se toteutui. Sisälle kuusi pääsee lähempänä joulua, mutta kaunistaa nyt terassiamme.

Myyjä vakuutti tämän kuusen kestävän hyvin jouluun ja ylikin. Toivotaan!
Talon Mies oli laittanut savustimen valmiiksi ja lähti saman tien noutamaan kuusta. Minä vein lohen kypsymään ja tein kantarelli-suppiskastikkeen valmiiksi. Salaatti syntyi aineista, joita jääkaapista löytyi. Panin jossain vaiheessa perunat kiehumaan.

Pakastetut kantarellit ja kuivatut suppikset muodostivat mainion makuparin kastikkeelle.
Tässä vaiheessa tunsin jo pientä tykytystä sormessani. Olin reilu viikko sitten tiputtanut siihen tulikuumaa sulanutta sokeria piparitouhuissani. Iso vesikellorakkula näytti paranevan pikku hiljaa, joten en ollut huolissani. Nyt tulee sitten se varoituksen sana!! Jos sinulle on asennettu tekonivel kuten minulle, pitää suhtautua erityisen huolella kaikkiin haavoihin. Ne eivät saa päästä tulehtumaan, koska tulehduksen leviäminen tekoniveleen voi olla kohtalokasta.


Mutta onneksi antibiootit on keksitty! Valvoin monta tuntia yöllä kuulostellen kipua ja katsellen käden tulehtumista. Pelotti! Onneksi pääsin heti aamusta tutulle lääkärille ja sain lääkkeet jo ennen kymmentä. Viikon kuurin pitäisi auttaa ja tulehduksen mennä ohi. Mietityttää vieläkin, että suhtauduin niin huolettomasti moiseen pikkuhaaveriin, josta olisi voinut tulla todellinen riesa. Lääkärin mukaan kyseessä oli 2. asteen palovamma. Pitänee googlata, mitä se tarkoittaa.


Nyt ulkona sataa lunta niin sakeasti, että kuinkahan tässä vielä käy. Liikenne kuulema takkuaa ja pitäisi lähteä hakemaan talon Miestä junalta. Onneksi miehet olivat päättäneet jo hyvissä ajoin matkustaa Seinäjoelle tenniskisaamaan junalla. Täytyy toivoa, että junat pääsevät kulkemaan normaalissa aikataulussa.

Vohveli ei maistunut herkullisista lisukkeista huolimatta yhtä hyvälle kuin normaalisti. Söin yksin.
Ja ettei harmitus päättyisi vielä tähän. Piti viettää ystäväni kanssa "tyttöjen päivä"  herkutellen ja maailmaa parantaen. Ystäväni sairastui flunssaan ja minä olen lääkekuurilla (ja nyt vatsa sekaisin 😒) Mutta totta totta.. aika pieniä murheita ja harmituksia nämä ovat. En ole ollenkaan varma julkaisenko tämän postauksen, mutta yksin kotona teki mieli joka tapauksessa kirjoittaa mielessäni liikkuneita ajatuksia muistiin. Tämänpäiväisen pohdiskeluni tärkein pointti on se, että tulee hyviä päiviä ja tulee huonoja päiviä. Ne kaikki kuuluvat elämään.

Eikä tämä päivä ihan hukkaan mennyt. Kemiön limput lahjaksi tai itselle tulivat melkein loikoillessa.  
Kemiön limppua pienellä twistillä  Tässä linkki tekemiini limppuihin!


Taika-kissa nauttii tällä hetkellä elämästä. Aina kun mahdollista, kannattaa ottaa rennosti. Sitä paitsi: "Se tunnetila, mitä itsessäsi ruokit, vahvistuu." Ja päinvastoin: "Älä jää vellomaan itsesäälissä, vaan nouse ylös heti kun pääset ja jatka reippaasti matkaa!"

Loitsun elämä on tänään niitä kuuluisia "Kissanpäiviä".
Hyvää jatkoa tälle viikolle sinulle, joka jaksoit kahlata tämän postauksen loppuun saakka! Kyllä se tästä. 💛😃


Viimeiseksi lopuksi taas kuva-arvoitus. Oletkos tämän näköistä palloa tavannut? Tuli muutama päivä sitten WA-viesteihini. (Vastaus löytyy kommenteista.)

Enkelijoulukalenterini 12. luukku

Hyvää mieltä, lämpöä ja rakkautta toivoo tämä pikkuenkeli jokaiselle blogiani lukevalle.

10 kommenttia:

  1. Maittavan näköisiä ruokia! Hyvä että lääkkeet löytyi heti ja tulehdus varmasti niillä ja positiivisilla ajatuksilla häviää.

    Voisiko kuitenkin olla niin päin, että koemme huolia ja murheita, jotta voimme nauttia iloisista asioista? Kuinka voisimme ymmärtää valon tuomaa iloa jos emme tuntisi pimeyttä? Kuinka voisimme nauttia lämmöstä jos emme tuntisi kylmää? Pelko pois, siitä ei ole mitään hyötyä. Huonojen asioiden miettiminen tuo helposti huonoa lisää ja saa asiat näyttämään pahemmilta kuin ne ovat. Ohjaa synkkinä hetkinä ajatuksesi ennemmin miettimään olotilaa ja tunnetta jonka haluat kokea. Näe itsesti täysin terveenä tekemässä asioita joista maailmassa eniten nautit. Maailma kyllä kuuntelee ja löytää keinon toteuttaa asian tavalla tai toisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmaan noinkin päin ja yleensä itsekin olen taipuvainen ajattelemaan juuri noin. Leijuin tällä kertaa niin onnellisissa olotiloissa, että huomasin sen auttavan ja helpottavan oloani sormeni tyvessä olevan tykytyksen lisääntyessä ja lisääntyessä pitkän yön pimeinä hetkinä. Nyt on taas kaikki hyvin ja ulkonakin näyttää satumaisen kauniille runsaan lumen ja auringon ansiosta. Kiitos todella paljon hienosta kommentistasi! Tykkäsin kovasti!

      Poista
  2. Ihania kuvia ja herkkuja❤️ Kiva kuulla että paljon ihaniakin asioita on päiviin mahtunut. Harmi että tuon sormesi poltit. Toivottavasti nuo antibiootit purevat hyvin! Enpäs ole noin hienoa joulupalloa aiemmin nähnyt:) Leppoisaa viikon jatkoa ja ihanaa joulun odottelua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas ihana blogiystäväni Päde! Nyt on taas virtaa kuin pienessä kylässä eilisen lepäilyn jälkeen. Sain todella tehokkaan viikon kuurin ja näyttää jo nyt auttavan. Nooh! tekevälle sattuu ja joskus tekemättömällekin. Kuulostellaan joulupallon salaisuutta, vastaus tulee varmaan. :)) Oikein hyvää viikon jatkoa myös sinulle!

      Poista
  3. Voi voi, ikävä kuulla että olet polttanut kätesi, toivottavasti paranee pian antibioottien ansiosta. Näinhän se on ettei ruoka yksinään maistu yhtä hyvälle kuin seuran kanssa (Talon mies). Ihania kuvia olet taas laittanut. Yhden kuvan tunnistin, pallo on täällä Fugessa Plaza de Españalla kaupungintalon edessä jossa joulumusiikki soi iltaisin.
    Ihanaa loppuviikkoa lumisesta maisemasta nauttien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siskoseni! Eihän tuo pieni palovamma normaalisti säikäyttäisi, mutta minulla sen aiheuttama verenmyrkytys ei olisi enää pikkujuttu. Onneksi lääkkeet tuntuvat auttavan. Joskus tuntuu, että kunpa ruoka ei aina maistuisi. Arvaat kyllä miksi! Oikeasti hyvän ruoan syöminen hyvässä seurassa on elämän eliksiiriä, joten nautitaan siitä. Kiitos vielä kehuista kuvien suhteen! Hienon kuvan tosiaan lähetit! Kivaa loppuviikkoa myös teille!

      Poista
  4. Ai niin, mahtavan joulukuusen olet löytänyt, vau kuinka kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Koristeltuna kymttilöin ja lasipallokoristein sekä hopealamenauhojen se toivottavasti kaunistuu entisestään. Kuvia tulossa siitäkin aaton lähestyessä. Ja niitä käpyjä on oikeasti satoja!

      Poista
  5. Näinhän se on, jokainen päivä ei ole samanlainen. Emme tuntisi ilon ja onnistumisen tunnetta, jos kaikki aina onnistuisi.
    On aina niin ihanaa lukea ruokaohjeitasi mahtavien kuvien kera, myös päiviesi tapahtumista. Niin onnistumisista kuin huolistakin.
    Pikaista parantumista lepäillen ja nauttien kokkauksen riemusta, jotta mekin saamme niistä nauttia!

    VastaaPoista
  6. Kiitos valtavan paljon kommentistasi! Onpa ihanaa kuulla, että tykkäät lukea blogiani. Tästä saan taas uutta intoa. :))
    Tulee höpöteltyä välillä liikaakin, tämä on vähän kuin "päiväkirjaamista". Kiitos toivotuksista! Nyt näyttää ja tuntuu jo paljon valoisammalle. Hyvää viikon jatkoa myös sinulle!

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.